Kolmas vaihtoehto

Kuvittelenko vain, vai onko tiedotusvälineissä -- siis lähinnä radiossa -- ollut viime aikoina tavallista enemmän ohjelmia, joissa käsitellään hyvinvointivaltion rakentamista 50-luvulta alkaen taloushistorian näkökulmasta. Ymmärrän kansantaloutta hyvin pintapuolisesti, mutta sen minäkin käsitän, että progressiivinen verotus ja esimerkiksi kansaneläke (TEL ja LEL 1961) ovat olleet keskeisiä rakennuskiviä hyvinvointivaltion perustassa.

Ymmärrän hyvin tarpeen katsoa menneisyyteen. Aikaisemmin tulonsiirroilla tasoitettiin toimeentuloeroja, mutta verotuksen progressiivisuus on tasaisesti vähentynyt ja olen alkanut epäillä, että citymaastureilla liikkuva luokka on valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

Taloudelliset arvot ovat esillä räikeämmin kuin koskaan. Nyt rahasta ei hävetä puhua ja taloudellista valtaa käytetään häpeilemättä. Taloudellinen tuotto menee myös muiden arvojen edelle ja se legitimoi ratkaisut, jotka muuten olisivat epäekologisia tai epäeettisiä.

Olen viime aikoina miettinyt kantaani esimerkiksi Hämeenlinnassa toteutuvaan moottoritien kattamiseen. Hanke rahoitetaan pääosin yksityisesti, suomeksihan se tarkoittaa, että kaupunki kustantaa hankkeesta 42%. Moottoritien päälle rakennetaminen vastaa erikoiskaupan liiketilan ja pysäköintitilan tarpeisiin. Voit siis ajaa paikalle autolla ja toteuttaa itseäsi ostamalla tuotteita ja palveluita.

Toisaalta keskustan kehittäminen on vastaisku pelloille rakennettaville hypermarketeille. Etenkin pienistä liike- ja toimistotiloista on keskusta-alueella pula. Lisäksi kate ei ainakaan rumenna moottoritietä ja se saatta auttaa meluhaittoihin -- joskin iso liikekeskus tuo varmasti lisää autoja keskustaan.

Kaipaan aivan uudenlaista ajattelua kaupunkisuunnitteluun ja kolmannen sukupolven hyvinvointiyhteiskuntaan. Millaisessa maailmassa katettaisiin moottoriteitä ja rakennettaisiin niiden päälle esimerkiksi täysin taloudellisesti tuottamaton viheralue? Millaisessa maailmassa kaupunki tukisi siirtolapuutarhojen perustamista ja siten lähiruoan tuotantoa ja omavaraisuutta elintarvikkeiden aina vain kallistuessa? Mikä kunta palkitsisi esimerkiksi verohelpotuksilla työmatkapyöräilijää, joka pitää itsensä pois ruuhkaisista terveyskeskuksista, olisi tuottamatta lisää kaupunkipölyä ja pakokaasuja ja viemättä pysäköintitilaa? Voisiko yhteiskunta palkita sellaisia kotitalouksia, jotka ovat merkittävästi pienentäneet ekologista jalanjälkeään?

Menneeseen haikailun ja järjettömän kapitalismin sijaan täytyy löytää kolmas suunta.