Ei täällä toki siltä näytä, että inno olisi käynyt avoimella budjetilla touhuamassa, mutta ukkonen kiinnitti seinään telineet kitaroille ja koriste-esineet on pakattu pahvilaatikoihin -- kotona on ilmavampaa. Ruokailutilassa on uusi beigepohjainen, lumitähtikuvioinen kerniliina, mikä vastaa käsitystäni juhlan tunnusta ja kynttilät palavat mariskooleissa. Nehän ovat kaikesta porvarillisuudestaan huolimatta aika lystikkäitä.
Käntty on asettunut poikittain ylämummoon. Ulkona on aivan raamatullisen ankea keli. Katselen netin sisustusohjelmia, polttelen kynttilöitä ja teen hitaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Työpäiviä ennen äitiyslomaa on 17 kappaletta. Olen lukenut Mazzarellan Juhlista kotiin teosta, joka kertoo Mereten äidin elämästä ja kuolemasta -- molemmat hyviä. Mazzarella on teoksissaan pannut elämänsä, ja sukunsa elämän paperille. Jännittävää, että akateemisella julkkiksella on lupa avautua miniä-, äiti-, lapsi-, lapsenlapsi-, ja miessuhteistaan vain siksi, että hän tekee sen elegantisti. Joku toinen olisi kiiltävälle paperille painettu, halpa.
Kadehdin Mazzarellan perhettä ja elämää, vaikka se epäilemättä onkin hänen teoksissaan muuttunut ainakin hieman fiktiiviseksi. Silti. Olisi helpompaa olla elämän vastoinkäymisissä urhea, jos omistaisi vanhan arvoasunnon helsinkiläisessä kivitalossa, keskustassa, ja voisi viikonlopuksi ajaa huvilalle, jossa on sali. Mazzarellan interiööreissä on himpun verran liikaa Muumilaaksoa, että ne voisi ottaa aivan todesta, samaistumiseen asti.
Tällä viikolla iloitsin anarkistimarttojen ompeluseurasta: olemme kokoontuneet työporukalla käsitöiden ääreen ja huomanneet, miten valtavasti meillä on hauskaa työn ulkopuolista puhuttavaa ja tekemistä. Yhteisöllisyys rulettaa, hookoo? Tantit saattavat myös hyvinkin olla maailman kantava ja liikkeellepaneva voima sekä pelastus.
Luulin myös, etteivät ihmiset ikinä missään tilanteessa vääntele käsiään epätoivosta tai taputa niitä yhteen ihastuksesta. Jälkimmäinen tapahtui, kun Ukkosen työkaveri toimitti meille kokonaisen rusakon siivottuna ja pakastettuna. Ihainaa! En edes muista, miten kauan viimeisestä jänisateriasta on. Jos voisin, hankkisin kaiken lihan metsästysseuroilta. Söisimme jänistä, hirveä ja kaurista ja pieluksenamme oleva omatunto olisi pöyhitty, viileä ja pölypunkiton. Ajattelen nyt case'a "Ruotsin sikatilojen pöyristyttävät olosuhteet". Olen ollut metsällä mukana, saalis on aina kaatunut laakista, minkäänlaista tarpeetonta kärsimystä ei eläimille ole koitunut. Arvokkaan ja lajityypillisen elämän päätteeksi eläin kaadetaan omassa elinympäristössään ja kaiken lisäksi riista on useinmiten lähiruokaa.
Nyt lähden lyllertämään lenkille. Käveleen hyvin hitaasti linnan ympäri ja toivon, että Kirvinen kääntyy johonkin mukavampaan asentoon. Kun hän alkaa ymmärtää asioita, aion kertoa hänelle, että olin aivan rakastunut raskausmahaani, joka on kaunis, pinkeä ja korkea, kuin erinomaisesti onnistunut kohokas.
Tekstit
