Sanomalehtikatsaus

Mainoslause lauantain hesarissa kuuluu: "Osta possulle jouluksi uusi koti". Kyseessä ei ole kotieläinadoptio eikä edes ulkomaanavun vaihtoehtolahja, kuvassa komeilee nimittäin teräskuorinen kiertoilmauuni.

Sunnuntain kulttuurisivujen iso juttu käsittelee Hannu Raittilaa. Rivien välistä voi haistaa, että haastattelija ehkä ärsyttänyt kirjailijaa. Otsikossa kerrotaan, että kirjailija tarvitsee rakkautta, vaikka jutusta käykin ilmi, että kommentti on suorastaan lypsetty miesparan niukasta sivulauseesta.

Halla-ahostakin on henkilökuva-tyyppinen juttu. Kuvassa on melko ahtaanoloinen asunto, silityslauta ja vaimo taustalla, etualalla tyhjännäköinen päähenkilö, joka katsoo keittiönpöydällä olevaa kannettavaa tietokonetta. Kuvassa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi melitta-suodatinpussipakkaukseen. Artikkelissa siihen, ettei se vastaa vasta lopussa otsikon kysymykseen "Mitä Jussi Halla-aho oikein tahtoo". Halla-ahon mukaan: "Humanitaarinen maahanmuutto on saldoltaan yksiselitteisen negatiivinen" (HS 30.11.2008). Ajatus on jotenkin tynkä. Humanitaarinen maahanmuutto johtuu humanitaarisista kriiseistä, joiden kokonaissaldo on minunkin mielestä yksiselitteisen negatiivinen. Rajat kiinni -reaktio kertoo mielestäni siitä, ettei argumentoijaa kiinnosta mennä ongelmien alkujuurille ja ratkaisemaan kansainvälisiä kriisejä. Voi myös olla, ettei hän koe olevansa millään tavalla vastuussa niistä, toisin kuin kaltaiseni kukkahatut. Minua kiinnostaa, miten voisimme parhaiten auttaa ihmisiä kriisialueilla, ihan riippumatta siitä, onko se alue Kongossa vai Kontulassa.

Maailmassa on nimittäin virhe. Otamme varsin mielellämme vastaan kaukoidässä tuotetut halvan elektroniikan ja vaatteet, brasilialaiset rypäleet, eteläafrikkalaiset appelsiinit, sademetsäraiskioilla kasvatetun tupakan ja naudanlihan ja tietenkin öljyn. Ne ovat kulutushyödykkeitä, toisin kuin kansainvälisten konfliktien tai sisällissotien uhrit. Kaipaisin joskus jopa linkolamaista tinkimättömyyttä näiltä sisulaisilta rotuhygienisteiltä ja suomalaisen kultuurin lipunkantajilta. Käyttäisivät pelkästään kotimaisia elintarvikkeita, energiaa, vaatteita, elektroniikka, autoja (ha ha, nyt menee jo vaikeaksi). Ajaisivat asioita kunnanvaltuustoissa ja kantaisivat vastuuta toisistaan -- edes toisista suomalaisista. Silloin he voisivat mainiosti irtisanoutua kaikesta vastuusta Suomen rajojen ulkopuolella oleviin ongelmiin. Globaalissa maailmassa lähimmäinen on lähempänä, mutta tällaista puhettahan ei saisi olla. Ihmisarvoa ei sinänsä ole, on vain haittoja ja hyötyjä ja hintoja. Mitä maksaa maahanmuuttajan koulutus? Minkälaisen laskun kouluampuja jättä jälkeenjäävien maksettavaksi? Mitä maksaa nainen, joka pyöräyttää lapsen kesken kiihkeän työuran? Mitä maksoi se denso, joka jäätyi kolme vuotta sitten kotileipomon rappusille? Mitä maksaa Halmeen kansanedustajan eläke? Mitä minä maksan?

Hesari hajoaa keittiön lattialle. Luen lopuksi vielä tarkasti kuolinilmoitukset ja maistelen ristittyjen nimiä. Suosisin itse lyhyitä, kotoperäisiä nimiä, joissa on svengaavia diftongeja, ja jotka eivät ole liian suuressa ristiriidassa sukunimen kanssa.

Päivällä käymme kirpputorilla ja ruokakaupassa. Edellisessä on hirveästi ei mitään, jälkimmäisestä hankimme muutamia köyhille ritareille välttämättömiä ainesosia. Kolmelta pimenee. Seitsemältä on jo täysi yö.