Marraskuu on sujunut melko yksitoikkoisesti noin bloggaamisen kannalta. Olen nukkunut runsaasti päiväunia, tehnyt pitkiä lenkkejä, haaveillut kissan hankkimisesta, polttanut kynttilöitä ja lukenut.
Yritin lukea Unkarilaista taulua, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Yhdessä kohtaa poliisi oli kumppaninsa näkemisestä niin hämmästynyt -- kuin olisi nähnyt Lenitan tennissukissa. Ääh. Kirjan tyyli tökkii eniten, lisäksi historiallisen (muka) aiheen käsittely olisi vaatinut jotenkin akateemisempaa otetta kaunokirjallisen tekstin tuottamiseen.
Aarnipuun Trans: sukupuolen muunnelmia on taas halkaissut tajuntaani railon, josta näkyy kokonaan uusi sukupuolimaisema. Tajusin esimerkiksi kirkkaasti, että naiseus ei ole minullekaan itsestäänselvä biologiasta nouseva fakta* vaan monimutkainen liikkumiseen, käytökseen ja ulkonäköön liittyvä toimintojen, valintojen ja käyttäytymismallien kokonaisuus. Joinakin päivinä esimerkiksi ihan selvästi pukeudun naiseksi. En tarkoita nyt sitä, että käyttäisin tavallisesti esimerkiksi miesten kosmetiikkaa ja vaatteita, vaan sitä, että useimpina päivinä jätän korostamatta feminiinisiä aksentteja ja päädyn näyttämään suhteellisen sukupuolineutraalilta olennolta. Mielenkiintoisempaa on, että käyttäydyn myös naiseksi pukeutuneena eri tavalla. Silloin kontrolloin selvästi enemmän käyttäytymistäni enkä esimerkiksi istua reuhota jalat levällään tai rönötä tuolilla -- niin kuin muuten saattaisin tehdä.
Naisen pukeutuminen naiseksi ei vain ole niin silmiinpistävää, kuin miehen pukeutuminen naiseksi. Ensin mainittuun kohdistuu paineita: eräskin kulmakarvaton olento on toistuvasti märissyt lehdistössä sitä, että tuoreen äidin pitää karistaa mahaa pehmentävä läski pikaisesti stepperillä ja mennä kunnolliselle kampaajalle, ettei puoliso jätä! En tiedä kumpaa siinä enemmän hutkitaan, naista, johon synnyttäneenäkin kohdistuu kummallinen vaatimus naisen roolin ottamisesta, vai miestä, jonka kuvitellaan olevan jokseenkin sukurauhasten ohjaama olento, joka siitettyään lähtee välittömästi etsimään seuraavaa naarasta hedelmöitettäväksi, jos oma vaimo ei näytä siltä, että on samantien valmis uuteen yritykseen.
Jos ikinä saan lapsia, aion viettää vähintään kaksi vuotta pehmeäksi muhjuuntuneissa plyyssihousuissa ja liian isossa moottoripyöräkerhon hupparissa. Päähän vedän sen ylihinnoitellut trikooputkulan, jonka ostin ulkoilukäyttöön partiokaupasta. Naiseksi alan pukeutua vasta sitten, kun penska saa ajokortin.
*)Ei sillä, että olisin aikaisemminkaan ajatellut niin, nyt ajatus vain kirkastui ja kiteytyi.
