Naispappeudesta

Jos kirkko osoittautuu voimattomaksi jarirankisten kanssa, eikä ala heti ryhdikkäisiin toimiin naispappeuden vastustuksen ja siten sukupuolisen syrjinnän kitkemiseksi niin seurakunalaiset äänestäkööt jaloillaan. Vastaavaa syrjintää ei voi kohdistaa mihinkään ihmisryhmään ilman sanktioita. Voin vain kuvitella, miten pöyristyneitä kaikki olisivat, jos joku syrjisi samalla tavalla vammaista tai maahanmuuttaja-pappia ja keräisi addressin, jossa ilmoittaisi, ettei voi vakaumuksensa vuoksi työskennellä esimerkiksi mustan papin kanssa.

Naispappeuden vastustajia on paapottu kirkon helmoissa vuodesta 1986: aluksi naisteologit saivat työskennellä kirkossa seurakuntalehtorin virassa. Myöhemmin, kun ensimmäiset naispapit vihittiin virkaan, on naisten ja miesten työskentely yhdessä mahdollistettu muun muassa työvuoroja muuttelemalla. Kuvitelkaa mitä tahansa muuta alaa, jossa tilanne olisi samanlainen!

Yksi karkea esimerkki syrjinnästä on Oulun hiippakunnan tapaus. Oulun hiippakunnassa piispana vuoden 2000 loppuun asti työskennellyt Olavi Rimpiläinen ei suostunut vihkimään naispappeja. Kaikkein kummallisinta on, että naispapit ovat olleet niin nöyriä ja nujerrettuja, ettei kukaan myöskään hakenut vihkimystä Rimpiläiseltä. Tällaisessa tilanteessa Rimpiläinen olisi kieltäytynyt, mikä olisi taas johtanut virkavirhetutkimuksiin ja jopa viraltapanoon. Miksi Olavi Rimpiläistä piti suojella? Mukautumalla naiset tukivat syrjivää järjestelmää ja se on vääränlaista nöyryyttä. Naispappeudestakin olisi ja voidaan vieläkin tehdä omantunnon kysymys. Miksi joku ei rohkaistunut menemään vihittäväksi Oulun hiippakuntaan? Olisihan hän voinut tehdä sen vakaumuksensa nojalla: siksi, ettei hän hyväksy naisvihamielisiä asenteita kirkon sisällä.

Jään odottamaan tuomiokapitulin ratkaisua, ja jos tästä ei tehdä ennakkotapausta vaan naisvihamielisten työntekijöiden hyysäämistä jatketaan, olen valmis jopa eroamaan kirkosta ja tekemään se niin, että eron protestiluonne käy selvästi ilmi ja kannustamaan muita toimimaan samalla tapaa. En kokisi, että näin toimiva kirkko välittäisi ilosanomaa Jumalan rakkaudesta ja pelastuksesta. Vastaavasti olen valmis palaamaan kirkon helmaan, jos tilanne muuttuu sallivampaan suuntaa. Toinen vaihtoehto on alkaa opiskelemaan teologiaa ja tulla kiukuttelevaksi naispapiksi.

Naispappeuden vastustajat ovat äänekäs vähemmistö. Mihin ihmeeseen se hiljanen naispappeuden hyväksyvä enemmistö on piiloutunut? Tulkaa esiin ja huutakaa ääneen!