Köyhä, köyhempi, opiskelija

Opintotukitoimito penää minulta takaisin liikaa maksettuja opintotukia. Korko on törkeä, 15% ja summa (n. 600e) sai minut koko aamun kestävään huutoraivariin. Sitten etsin vuoden 2005 palkkakuitit (ja löysin melkein kaikki), tiliotteet, lapun, jossa kerrotaan opintotuen päättymisestä ja toisen, jossa kerrotaan valmistumisesta.

Ja nyt lähetän koko Paskan eteenpäin.

* * *

Opiskeluaika oli taloudellisesti nöyryyttävää rimpuilua. Opintotuki oli lähinnä vitsi, ja opintotuen asumislisä, joka auttoi opiskelijaa selviämään niukin naukin talvesta ja jätti kesäksi uskomattomaan pulaan, oli naurettava. Sinnittelin talvet ja etsin viimeistään tammikuussa paniikissa töitä. Jatkuva huoli taloudellisesta selviytymisestä vei voimia opiskelusta.

Yritin syödä päivittäin amican ruokalassa mahdollisimman paljon, ettei kotiin olisi tarvinnut ostaa ruokaa. Yhden kesän pummin silloisen avokin kotona (en kylläkään toimettomana, maalasin talon ja kunnostin mummulan keittiön laipion), toisen äitini luona (silloinkin toimitin naisten rauhankalenteria), ja tunsin syvää häpeää siitä, että sankaripuolisoni sai äitinsä siivellä hienoa työtä sanomalehdessä. Ja kun lopulta sain työn miestenvaateliikkeen myyjänä, jouduin perumaan etukäteen monet kerrat niitä surkeita opintotukiani, koska onneton palkkani uhkasi nostaa elintasoani liikaa. Siis tasolle, jolla on mahdollista ostaa tuoreita kasviksia kaksi kertaa viikossa ja ylläpitää sellaista turhuutta, kuin puhelinta. Ja työ söi energiaa siinä, missä työttömyyden pelkokin.

Ainoa ajanjakso täysin omillani, ilman ketään, joka jakaisi ahdinkoni, päättyi siihen, että rahat loppuivat ja Ukkonen tuli elämääni. Nykyinen puolisoni auttoi minua selviytymään kuudesta opiskeluvuodestani henkisesti ja taloudellisesti ja jos jollekin olen velkaa, niin hänelle.

* * *

Opiskeluaikana kehitin synkän katkeruuden työttömiä kohtaan. He saavat opiskelijoita enemmän tukea, eikä kukaan vahdi, mitä he ajallaan tekevät. Opintotukilautakuntahan aloittaa pelottelukampanjan heti, jos opintoviikkoja ei kertynyt tasaisesti.

Olen alkanut kallistua sellaiselle kannalle, että opiskelijoiden asuminen ja ruokailu esimerkiksi valtion kustantamissa asuntoloissa saisi olla maksutonta. Silloin opintotuen määrä olisi jotenkin perusteltu. Lisäksi olen sitä mieltä, että tulorajat saisi nostaa huomattavasti nykyistä korkeammalle: kuukausituloraja saisi tukikuukaudelta aivan hyvin olla vaikkapa 1500e, tuettomilta kuukausilta poistaisin tulorajan kokonaan. Opintojen etenemistä valvottaisiin - tai tuettaisiin opinto-ohjaajan avulla. Opiskelijalla olisi säännöllinen tapaaminen ohjaajan kanssa, jolle hän kertoisi opintojensa edistymisestä ja joka voisi auttaa kaikenlaisissa hallinnollisissa kiemuroissa tai käytännön asioissa. Olisin ollut valmis tällaiseen järjestelyyn, ja olisin riemuiten vaikkapa vanhanaikaisen asuntolakurin alla, jos olisin saanut opiskelurauhan ja mahani säännöllisesti täyteen. Olisin myös kaivannut opinto-ohjausta, mutten uskaltanut enkä osannut hakea sellaista. Siksi ohjaus voisi olla puolipakollista.

* * *

Työkaveri kysyi, oliko opiskelijaelämäni villiä. Sanoin, että olin niin köyhä, ettei minulla ollut varaa olla villi.

Joskus pyöräilin yöllä kaupungilla. Se oli huumaavaa - ja mikä tärkeintä, ilmaista.