Synnöve, sua lemmin!

Rakasta uutta pyörääni, aniiliinipunaista Synnöveä. Se on toiveiden matkakumppani: turvallinen ja vakaa. Kesäpyörääni, sulavaan matkacrescent Penaan verrattuna Synnöven kyydissä istutaan ylväästi, kuin valtaistuimella, kädet leveillä kahvoilla leväten, pää pystyssä suoran niskan päällä. Penalla pääsee mukavan vauhdikkaasti paikasta toiseen, mutta Synnövellä matkanteko on puhdasta polkupyöiräilyn zeniä, tyhjyyttä, hitautta ja matkaa ilman päämäärää. Perillä ollaan kuitenkin apostolin kyytiin verrattuna huomattavan joutuisasti, minkä lisäksi tervehdin ilolla etukorin tarjoamia kuljetusmahdollisuuksia.

Odotan jo kesää. Odotan myös tietoa lomakertymästäni, minkä jälkeen muovailen lomasta joitakin mukavia pötkylöitä kesään, syksyyn, talveen... Toivon, että voisin viettää aikaa Pohjoisessa ukin kanssa ja että keksisimme yhdessä jotakin leppoisaa tekemistä. Jostakin syystä näen silmissäni eräänalisen köyhän kirjastonhoitajan road-movien, jonka keskiössä on ukki, toyota, allekirjoittanut ja kesäinen Pohjois-Suomi. Kainuun runoviikot, kenties?

Lähden nyt Synnöven kanssa kauppaan. Koetan etsiä tiskistä jotakin hyvää kalaa Loppiaseksi, koska kana tökkii taas. Eläimen syöminen ei sinänsä kiusaa minua, mutta ne sanoinkuvaamattomat olosuhteet ja kuljetusten hävikki -- kuvitella, että arviolta 250 000 kaksikiloista lintua vuodessa kuolee pelkästään matkalla kanalasta teurastamoon. Pohdiskelin taas, olisiko minusta kasvattamaan omat kanani? Olisiko minusta syömään kasvattamiani lintuja ja possuja? Haluaisin olla sellainen ihminen, en vässykkä, joka ostaa lihat tunnistamattomaksi suikaloituina ja marinoituina. Tiesittehän mistä se suikalemössö tehdään? Niistä linnuista, jotka ovat muuten ruhjoutuneet myyntikelvottomaan kuntoon.

No kalan saan hengiltä. Ehkä sitten ostan sitä. Ja ohraryynejä. Niitä kohtaan en tunne myötätuntoa.

Edit: Kävin juuri Synnöven kanssa kaupassa. Asettaessani ostoksiani etukoriin ja pyöräillessäni ryhdikkäästi rantatietä kotiin olin selvästi kosketuksissa sisäiseen rouvuuteeni. Johtuiko se aavistuksen takakenosta ajoasennosta ja juhlavasta talvisäästä? Johtuiko se siitä, että kaukaa menneisyydestä huhuileva metsästäjä-keräilijä -esiäitien perimä ohjasi hankkimaan ravintoa ja kokemaan mielihyvää karttuvista talvivarastoista? Johtuiko se siitä mukavasta lämmöstä, joka säteili pakara- ja reisilihaksista koko vartaloon, tunteesta, jotka autoilijat eivät koe edes penkinlämmittimien avulla? Mene tiedä, mutta tunne oli äärimmäisen tyydyttävä.