Tiesittekö että Schackleton söi Antarkitksella uskolliset kuormaponinsa?

Kävelin myrskyssä, ja se oli verrattain hauskaa -- paitsi niinä hetkinä, kun jouduin vetämään maavaraltaan keskieurooppalaisiin keliolosuhteisiin suunniteltua koiraa nietosten läpi. Tuiversi. Tuiskutti. Polut olivat ummessa ja hotellin joulukuusen päälle kinostui nopeasti lunta niin, että sen lamput hautautuivat koristeellisesti lumeen ja tuikkivat sen alta veikeästi.

Retki olisi ollut täydellinen, jos minulla olisi ollut mukanani pulkka, telttapatja, kuumaa kaakaota ja juustovoileipiä. Olisimme voineet leikkiä tutkimusmatkailijoita! Minä olisin ollut Adolf Erik Nordenskiöld ja Väinö olisi ollut hänen uskollinen vetokoiransa! Varikonniemi olisi ollut koillisväylä.

Tein oitis tiedonhaun kokoelmamme Nordenskiöldiä käsittelevistä kirjoista ja aion aloittaa aiheeseen perehtymisen huomenna.

* * *

Luin Eggenin Sisustajan yhdeltä istumalta ja haukoin henkeäni. Hieno, perverssi, mielenkiintoinen, kummallinen kirja, joka saa design-uskovaiset itkemään. Oivalsin mm. sen, että minustakin on kiusallista saada kirjeitä, koska niitä joutuu säilyttämään ja asioiden säilyttmänin synnyttää epäjäjestystä ja sotkua. Niin tunteeton voi ihminen olla! Eggenin kirja sai minut myös häpeämään kaikkea kitschiä, jota kotiimme on kertynyt.