lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Kuulumisia



Haa. Olin Ukkosen keikalla. Join kaljaa ja tanssin ja keekoilin piilolaseissani ja minulla oli hyvin hauskaa. Nukuimme puolille päivin ja ajoimme sitten Viialaan raivaamaan tonttia. Verkolla aidatut kirsikat ovat muutaman lämpimän päivän jälkeen lehdessä. Raparperi nousee maasta hulluna ja isoa kukkapenkkiä voisi hyvin taas laajentaa metrillä ja kenties muuttaa muodoltaan orgaanisemmaksi.

Leikkasin viinimarjapensaat. Suunnittelin paskan levittämistä niiden juurelle. Seukkasin naapurin papan kanssa, joka on alkuperältään inkeriläinen ja diggaa Väinöä. Huomenna aion tehdä jotain omenapuille, jotka ovat sanoinkuvaamattoman vanhoja ja aivan villejä. Joku saa tasoittaa puretun talonpaikan ja sitten etsin itselleni romanttisen mustalaisvankkurin, jonka vedätän tontille ja jossa voin majailla koko kesän ja tehdä ruokaa nuotiolla.

Tarvitsen kenties myös ponin.

Varis jatkuu:

Alkuja

Missä on kaiken alku? Jotkut varikset kertovat toisilleen vanhaa tarinaa sovun ajasta, joka vallitsi maailmassa silloin, kun maailma oli vielä tuore, kostea ja reunoistaan ryppyinen. Silloin ihminen ja muut eläimet laidunsivat ja keräsivät suuhunsa sieniä ja pähkinöitä Vanhat ja heikot eläimet söi susi ja varikset tulivat ja nokkivat luihin jääneet lihanriekaleet ja luut painuivat maahan, missä vielä pienemmät eläimet jatkoivat niiden syömistä ja kaikki hajosi lopulta ja siitä kasvoi ruoho ja puut. Niin oli sovittu ja kaikki toimivat oman luontonsa mukaan eikä mikään juuri muuttunut hyvin pitkään aikaan.

Kaikki tietävät, että sen jälkeen ihminen tuli muita ovelammaksi ja alkoi tehdä kaikenlaista, mikä ei oikeastaan liittynyt mahan täyttämiseen ja poikasten tekemiseen ja sen miettimiseen, kuinka onnistuisi olemaan joutumatta jonkun toisen elukan evääksi. Oveluus oli lähtöisin luonnon ulkopuolelta ja luonto keksi kaikenlaista, jotta se voisi muistuttaa ihmiselle sen alkuperästä ja sovun ajasta. Yksi sellainen asia oli tietyt puut, jotka elivät hyvin vanhaksi ja jotka keskustelivat äänettömästi suoraan olennon sisällä olevan hengen kanssa.

Kun olin kaksivuotias, eräs sellainen puu sotkeutui elämääni. En ajatellut siihen aikaan sisälläni olevaa henkivarista. En ylipäätään ajatellut paljoakaan. Olin sekaparvessa, johon kuului lokkeja ja naakkoja ja me olimme keksineet, miten ihmisten jäteastian voi saada auki kepillä ja osa meistä oli käynyt hyvin pelottomiksi ihmisiä kohtaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ah, alan pitää tarinan suunnasta. Tästä osasta tuli mielestäni variksellisempi tunnelma, kun asioita ei ole määritelty niin spesifisti.
-Brandon-

Reeta kirjoitti...

Omenapuissa kannattaa tsekata onko hankaavia oksia, puun "läpi" meneviä oksia tai suoraan taivasta kohti kasvavia oksia, ne kaikki kannattaa poistaa. (siis ylöspäin kasvavat, mikäli haluaa että puut ei kasva hillittömästi korkeutta) Myös kuivat oksat pois. Älä jätä tappeja, vaan sahaa oksat läheltä runkoa, älä kuitenkaan ihan rungosta kiinni niin että jää iso arpi.

Me operoitiin Holmesin kanssa eilen meidän pihan omenapuu, yksi isompi oksa lähti kun oli totaalisen kuiva ja muita pienempiä. Kyllä tuli valoisampi ilme puulle. ^^

Jenni kirjoitti...

Brandon: variksellinen tunnelma! Hieno uusi kirjallisuustieteen stylistiikan termi;D

Moira: okei. Katsotaan nyt mitä uskallan tehdä. Puut ovat osittain keloontuneita ja osa on hengissä pienen kuorenkaistaleen avulla. Yhden suhteen minulla kuitenkin on toiveita ja taidan keskittyä siihen.

Reeta kirjoitti...

Jos ne on ihan död ja kuivia niin kannattas vetää alas... Toivotan onnea sen yhden kanssa ^^

Markka kirjoitti...

Toivottavasti tulee lämmin ja kuiva kesä :)!

Jenni kirjoitti...

Huh! Yhtä omenapuunta remontoin aika rankasti, toista vähän ja kolmas on niin iankaikkisen vanha, ettei sille kannattanut tehdä mitään. Olisin voinut tyyliin sahata sen ainoan ja taivasta kohti kasvavan terveen oksan pois.

Teki mieli myös kulottaa, mutta en uskaltanut. Äite, tule tänne ja tuo tulkkarit.