Kuulumisia

Haa. Olin Ukkosen keikalla. Join kaljaa ja tanssin ja keekoilin piilolaseissani ja minulla oli hyvin hauskaa. Nukuimme puolille päivin ja ajoimme sitten Viialaan raivaamaan tonttia. Verkolla aidatut kirsikat ovat muutaman lämpimän päivän jälkeen lehdessä. Raparperi nousee maasta hulluna ja isoa kukkapenkkiä voisi hyvin taas laajentaa metrillä ja kenties muuttaa muodoltaan orgaanisemmaksi.

Leikkasin viinimarjapensaat. Suunnittelin paskan levittämistä niiden juurelle. Seukkasin naapurin papan kanssa, joka on alkuperältään inkeriläinen ja diggaa Väinöä. Huomenna aion tehdä jotain omenapuille, jotka ovat sanoinkuvaamattoman vanhoja ja aivan villejä. Joku saa tasoittaa puretun talonpaikan ja sitten etsin itselleni romanttisen mustalaisvankkurin, jonka vedätän tontille ja jossa voin majailla koko kesän ja tehdä ruokaa nuotiolla.

Tarvitsen kenties myös ponin.

Varis jatkuu:

Alkuja

Missä on kaiken alku? Jotkut varikset kertovat toisilleen vanhaa tarinaa sovun ajasta, joka vallitsi maailmassa silloin, kun maailma oli vielä tuore, kostea ja reunoistaan ryppyinen. Silloin ihminen ja muut eläimet laidunsivat ja keräsivät suuhunsa sieniä ja pähkinöitä Vanhat ja heikot eläimet söi susi ja varikset tulivat ja nokkivat luihin jääneet lihanriekaleet ja luut painuivat maahan, missä vielä pienemmät eläimet jatkoivat niiden syömistä ja kaikki hajosi lopulta ja siitä kasvoi ruoho ja puut. Niin oli sovittu ja kaikki toimivat oman luontonsa mukaan eikä mikään juuri muuttunut hyvin pitkään aikaan.

Kaikki tietävät, että sen jälkeen ihminen tuli muita ovelammaksi ja alkoi tehdä kaikenlaista, mikä ei oikeastaan liittynyt mahan täyttämiseen ja poikasten tekemiseen ja sen miettimiseen, kuinka onnistuisi olemaan joutumatta jonkun toisen elukan evääksi. Oveluus oli lähtöisin luonnon ulkopuolelta ja luonto keksi kaikenlaista, jotta se voisi muistuttaa ihmiselle sen alkuperästä ja sovun ajasta. Yksi sellainen asia oli tietyt puut, jotka elivät hyvin vanhaksi ja jotka keskustelivat äänettömästi suoraan olennon sisällä olevan hengen kanssa.

Kun olin kaksivuotias, eräs sellainen puu sotkeutui elämääni. En ajatellut siihen aikaan sisälläni olevaa henkivarista. En ylipäätään ajatellut paljoakaan. Olin sekaparvessa, johon kuului lokkeja ja naakkoja ja me olimme keksineet, miten ihmisten jäteastian voi saada auki kepillä ja osa meistä oli käynyt hyvin pelottomiksi ihmisiä kohtaan.