Kalveasta impyestä tuimaksi justiinaksi

Terveisiä täältä laittomalta asbestityömaalta! Yritän juuri miettiä, mitä vihaan mineriiteissä eniten. Vihaanko sitä, että ne ovat ongelmajätettä ja aiheuttavat syöpää? Vai sitä, että niiden purkaminen ehjänä on vain hieman yksinkertaisempaa, kuin kananmunan sisällön keplotteleminen ulos munaa rikkomatta? Vai vihaanko mineriitissä eniten yksinkertaisesti sitä, että se painaa pirusti ja repii inhottavia haavoja ja sitä on hankala käsitellä ja mainitsiko sen, että se painaa pirusti? Ehkä vihaan mineriitissä kuitenkin eniten sitä, että se on pirun ruma pintamateriaali.

Olen liittynyt anonyymeihin mineriitinvihaajiin.

Ohjaaja: no niin, kuka on seuraava puhuja, ahaa, tervetuloa.
Jenni: Hei, olen Jenni, ja vihaan mineriittiä.
*aplodeja*
Jenni: Ajatuksen kaikkien mineriittien lähettämisestä maata kiertävälle vainoaa minua päivin ja öin! Vihaan mineriittiä. Se on rumaa, painavaa, epäkäytänöllistä ja aiheuttaa syöpää! Lisäksi minulla on purkutyössä syntyneitä ruhjeita ja haavoja ympäri kroppaa, enkä voi pukeutua niukkoihin vaatteisiin koko kesänä. Katsokaa vaikka!
Ohjaaja: Kiitos Jenni, voit nyt laittaa housut takaisin jalkaan.

* * *

Olen livahdellut purkutyömaalta perennojen kimppuun aina, kun TyönJohtajan silmä on välttänyt. Kasvien siirtäminen on käsittämättömän työlästä, tai ei se kukkaosuus, vaan se savipaini. Haba kasvaa silmissä ja kohta olen kuin mikäkin itäsaksalainen kuulantyötäjätär. Möräkkä-ääninen emäntä, joka heristelee mineriiteille talikkoa.

Olen kuvitellut, että olen luonnostani kalvea impye, joka ei rusketu. Se ei pidä paikkaansa. Olen ollut ilmeisesti varjoisissa sisätiloissa viihtyvä impye, koska purkutyömaalla olen muuttunut vähemmän siskonmakkaran sävyiseksi. Minulla on rajoja!

* * *

Jutun alussa poseeraava tyyppi tuli kerjäämään jäätelöä purkutauolla. Vohveli maistui ja sitä tultiin hakemaan metrin päästä. Sitten tyyppi kiipesi puuhun torkulle. Menin kameroineni siihen pyörimään ja tyyppiä vissiin ärsytti.

Se pissasi päälleni.