Sisäiset esteetikkomme keskustelevat

Luottamuksellista supinaa

Paljastettuani seuraavan en voi enää koskaan tulla blogikaapista ja ilmaista todellista identiteettiäni. Minulla on nimittäin mies, joka tulee kanssani vapaaehtoisesti sisustusliikkeisiin. Ja joskus hän jopa tekee aloitteen sisustusliikkeeseen menemisestä. Kuulen, kuinka modernien nuorten miesten kuoro huutaa Harri Koskisen block-valaisimien pehmeän hajavalon leikkiessä heidän kasvoillaan, että monet miehet sisustavat nykyisin. Minä tiedän sen. Mutta minulla onkin kapakasta isketty sähköasentaja, joka on sinut sisäisen esteetikkonsa kanssa. Vetääkö hiljaiseksi?

Mies lupasi tulevalle terassilleni vaaleanpunaiset puutarhakalusteet: "Tai hankitaan ihan millaiset haluat."

* * *

On ihanaa tietää, että saan toteuttaa märän "Laura Ashley komppaa Tricia Guildia" -terassiuneni, eikä minun tarvitse kamppailla jokaisesta ruusutyynystä ja kynttilälyhdystä murahtelevan örrikän kanssa. Sellaisen, jonka ensimmäinen reaktio kaikkeen on "Meille ny ei prkle tommosta ainakaan hankita, seovvarmase" vaikka sellaisia ei nähtävästi tavatakaa enää vapaana luonnossa. Ei silti, voi olla, että ensin rakennan sen terassin miehen kanssa, nypin tikut kämmenistä, juon jääkylmän Laitilan Kukon, röyhtäisen, ja alan sitten vasta sisustamaan. Tai sitten raadan sen terassin kanssa ja katson sitten vierestä, kun mies toteuttaa märän "Tiki Lounge goes (coco)nuts" -unensa. Yksi äijäilyn parhaita puolia on se, että äijäilläkseen ei tarvitse olla äijä.

Asiasta voi myös käydä vaihtokauppaa: minä saan tämän killuttimen, sinä saat sen kalistimen, ja molemmat ovat onnellisia uusien lelujensa kanssa ja tasa-arvo toteutuu kauniilla ja tyydyttävällä tavalla. Eikä kyseessä tarvitse olla materia. Meidän ei ole tosin tarvinnut käydä kauppaa esimerkiksi ulkoiluvuoroista tai harrastuksista. Menemme kuin marlboromiehet, vapaina ja sänkisinä ja ratsastaen, huomataksemme kuitenkin kyhnöttävämme samoissa kissanristiäisissä ja kaveriporukoissa kuin... siamilaiset marlboromie-henkilöt. Jotain.

* * *

Onko muuten kellään muulla sellaisia oireita, että uusia fiskarsin halkaisukirveitä hiplatessa tulee kylmiä ja kuumia aaltoja, pyörryttää, ja yhdessä huumaavassa hetkessä miltei haistaa oksaisesta koivupöllistä huokuvan sitkaan kosteuden ja tuntuu jotenkin väärältä lähteä kotiin ilman sellaista? Sellainen vimma saattaa myös kohdata Peter Sellers DVD-hyllyn kohdalla. Kaksi elokuvaa odottaa korkkaamista ja olen liekeissä. Kesäksi hankin sen halkaisukirveenkin.