lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

Sisäiset esteetikkomme keskustelevat

Luottamuksellista supinaa

Paljastettuani seuraavan en voi enää koskaan tulla blogikaapista ja ilmaista todellista identiteettiäni. Minulla on nimittäin mies, joka tulee kanssani vapaaehtoisesti sisustusliikkeisiin. Ja joskus hän jopa tekee aloitteen sisustusliikkeeseen menemisestä. Kuulen, kuinka modernien nuorten miesten kuoro huutaa Harri Koskisen block-valaisimien pehmeän hajavalon leikkiessä heidän kasvoillaan, että monet miehet sisustavat nykyisin. Minä tiedän sen. Mutta minulla onkin kapakasta isketty sähköasentaja, joka on sinut sisäisen esteetikkonsa kanssa. Vetääkö hiljaiseksi?

Mies lupasi tulevalle terassilleni vaaleanpunaiset puutarhakalusteet: "Tai hankitaan ihan millaiset haluat."

* * *

On ihanaa tietää, että saan toteuttaa märän "Laura Ashley komppaa Tricia Guildia" -terassiuneni, eikä minun tarvitse kamppailla jokaisesta ruusutyynystä ja kynttilälyhdystä murahtelevan örrikän kanssa. Sellaisen, jonka ensimmäinen reaktio kaikkeen on "Meille ny ei prkle tommosta ainakaan hankita, seovvarmase" vaikka sellaisia ei nähtävästi tavatakaa enää vapaana luonnossa. Ei silti, voi olla, että ensin rakennan sen terassin miehen kanssa, nypin tikut kämmenistä, juon jääkylmän Laitilan Kukon, röyhtäisen, ja alan sitten vasta sisustamaan. Tai sitten raadan sen terassin kanssa ja katson sitten vierestä, kun mies toteuttaa märän "Tiki Lounge goes (coco)nuts" -unensa. Yksi äijäilyn parhaita puolia on se, että äijäilläkseen ei tarvitse olla äijä.

Asiasta voi myös käydä vaihtokauppaa: minä saan tämän killuttimen, sinä saat sen kalistimen, ja molemmat ovat onnellisia uusien lelujensa kanssa ja tasa-arvo toteutuu kauniilla ja tyydyttävällä tavalla. Eikä kyseessä tarvitse olla materia. Meidän ei ole tosin tarvinnut käydä kauppaa esimerkiksi ulkoiluvuoroista tai harrastuksista. Menemme kuin marlboromiehet, vapaina ja sänkisinä ja ratsastaen, huomataksemme kuitenkin kyhnöttävämme samoissa kissanristiäisissä ja kaveriporukoissa kuin... siamilaiset marlboromie-henkilöt. Jotain.

* * *

Onko muuten kellään muulla sellaisia oireita, että uusia fiskarsin halkaisukirveitä hiplatessa tulee kylmiä ja kuumia aaltoja, pyörryttää, ja yhdessä huumaavassa hetkessä miltei haistaa oksaisesta koivupöllistä huokuvan sitkaan kosteuden ja tuntuu jotenkin väärältä lähteä kotiin ilman sellaista? Sellainen vimma saattaa myös kohdata Peter Sellers DVD-hyllyn kohdalla. Kaksi elokuvaa odottaa korkkaamista ja olen liekeissä. Kesäksi hankin sen halkaisukirveenkin.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oi kyllä. osoitin eräänä vuonna isää kohtaan kunnioittavaa tyttärenrakkautta ostamalla hänelle joululahjaksi sen jykevimmän fiskarsin halkaisukirveen. näin meillä.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Aah. Sellainen voisi tulla myös "Hyvää hääpäivää, kulta" -pakettikortin kanssa... *unelmoiden*

- kirjoitti...

-

Petja Jäppinen kirjoitti...

Jos minun on valittava seurani sen mukaan, kohdistuuko heidän intohimonsa sisustamiseen vai ulostamiseen...

Anonyymi kirjoitti...

Voin tunnustaa, että minusta kaikissa näissä Fiskarsin kirvesmalleissa on aina ollut jotain outoa vetovoimaa. Okei, jos jotain sanaa pitää käyttää, ne kirvekset ovat mielestäni eroottisia

Olen 27-vuotias tavallinen mies.

Jenni kirjoitti...

Petja: hyvä pointti.

Anonyymi 27-vuotias mies: Mm. Fiskarsin kirveet eroottisia? Tehokkaita, kauniita, käytännöllisiä ja kestäviä kyllä, mutta eroottisia?

Oliver kirjoitti...

Oijoi. Luin tuon kirvesjutun jo aiemmin, mutten silloin kehdannut kommentoida, mutta nyt on joku hoitanut likaisen työn puolestani ja rikkonut jään! :D

Kyllä vain. "eroottinen" ja "aistikas" sopivat minunkin mielestäni loistavasti kuvaamaan Fiskarsin kirveitä; niin kuin itse asiassa monia muitakin erityisen hyvin muotoiltuja käyttöesineitä. (yksi syy tälle saattaa tietenkin olla taannoiset muotoiluopintoni, mene ja tiedä...)

Meikäläisellä kyllä nousee niskakarvat pystyyn siinä kiveshyllyn äärellä. Mitäköhän se on? Kirvefetisismiä? :DDD Kuulostaa vaarallisemmalta kuin onkaan!

Jenni kirjoitti...

Kun anonyymit kirvesfetisistit kohtaavat...

jospa kirjoitti...

Minä sain mieheltäni ensimmäisenä yhteisenä joulunamme Fiskarsin pikkukirveen. Lahja kauhistutti ystäväpiiriäni ja osa siitä luuli sen olevan ns. keilapallolahja (vrt. Simpsonit ja Homerin lahja Margelle joskus muinoin), minusta se oli söpö ja aivan ihana joululahja. Ja tarpeellinen, koska meillä oli puulämmitys, minulla ei ollut kirvestä, ja naapurin kirves oli ollut minulla lainassa jo monta vuotta.

Sittemmin ystäväni lainasi kirvestä, kadotti sen, kiisti koskaan lainanneensa sitä, kunnes vuoden kuluttua löysi sen ja palautti sen nolohkona. Siinä vaiheessa olimme juuri ostaneet uuden, jonka vanhan ilmestyttyä takaisin annoimme häälahjaksi kälylleni.

Minusta puiden pilkkominen kirveellä on jostain syystä todella mukavaa ja jos sitä tekee vihaisena, siitä tulee iloiseksi (tai saa varmaan agressionsa purettua tehokkaasti?). Sahalla ei ole ollenkaan samaa vaikutusta. Olen kerran kokeillut myös sellaista halkaisukirvestä, mutta se ei aiheuttanut ainakaan välitöntä suurta ihastumista ko. vehkeeseen.

Jenni kirjoitti...

Ooh, olen aavistamattani koskettanut ihmisten syviä kirvestuntoja:) Fiskarsin kirvesmallistohan on todella laaja. Isoimmalla halkaisukirveellä tappaisi mammutin, pienin retkikirves kulkisi käsilaukussa. Ja siinä välillä on monta kätevää versiota. Hellapuita varten on kyllä hyvä olla vähän sirompi vekotin.