Väärällä puolella

Minä olen päättäväinen ja tarmokas. Kun katson elämää taaksepäin, siitä saa aika kivan ansioluettelon. Opiskelut on hoidettu, töihin on menty, naimisiin on päästy, penska, koira ja toyota corolla on hankittu, asunto on juuri siitä korttelista, mistä haaveilinkin.

Sitten tulee se mammutinkokoinen mutta.

Mutta minä en ole onnellinen.

Tuhat pientä asiaa harmittaa.

Ensinnäkin minulla on aivan liikaa tavaroita, esineitä, krääsää, kortteja, kiiltokuvia, levyjä, keräilyharvinaisuuksia, kaapillinen korkokantakenkiä, vintagemekkoja, kipsireliefejä, peltipurkkeja, vanhoja astioita, uusia astioita, keski-ikäisiä astioita, polkupyöriä, taidetta, kirjoja, mattoja, seinävaatteita, antiikkileluja, huonekasveja, käsilaukkuja, vanhoja naistenlehtiä sekä askartelutarvikkeita pienen kuvataide- ja käsityökoulun tarpeisiin.

Tavaroista pitää päästä eroon, mutta sillä tavalla, ettei harmita, ja ettei tule ihan törkeästi takkiin ja tämä pitää tehdä puolison kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.

Juuri tällä hetkellä haluaisin olla valoisassa huoneessa, jonka lattialla on futonpatja ja leveällä ikkunalaudalla lyhty ja orkidea. Makaisin futonpatjalla ja polttaisin ranskalaisia savukkeita. Paitsi etten tietenkään tupakoisi, koska imetän tuota poikalasta. Pihalla voisi olla kaksi kanaa ja maaseudun rauha. Vieressä kellisi onnellinen perhe.

Toisekseen tämä kaupunki.

Ei sitä suotta sanota, että kainuulaiset ja satakuntalaiset ovat eri kansaa. Itä- ja länsisuomalaiset ovat eri kansaa ja kun kainuulaisen akan panee Kanta-Hämeeseen siinä kärsii kaikki. Eilen työnsin vauvanvaunuja kevyenliikenteen väylällä, vastaan tuli pörröinen rouva pyörällä, hymyilimme toisillemme leveästi. Kohdalla hän suhisi: "Väärä puoli" ja tajusin, että leveä hymy oli oikeastaan melko pingoittunut.

Ja siinä on Hämeen koko kuva. "Väärä puoli". Väärällä puolella järveä, tietä, kirkkosalia, tiskiä, Suomea. Olen ihan eksyksissä täällä. Ja mistään ei saa kiinni.

Ongelmani, jonka erinomattaisen analyyttisenä ihmisenä kyllä tiedostan, on se, että hurjat odotukseni ja todellisuus ohittavat toisensa kuni valottomat laivat pimeällä merellä (aah, kuluneissa sanonnoissa on sitä patinaa). Yhtäältä tarvitsisin vahvan tunteen elämänhallinnasta: vakiduunin, vakiparisuhteen, arjen rutiinit, siivouspäivät, kurin ja järjestyksen). Toisaalta elämää ei voi hallita, suitsia ja ohjata. Se on nyt nähty ja koettu, eikä se ole tehnyt minusta onnellista eikä tasapainoista.

Olen ollut niin rationaalinen. Olen käyttänyt paljon lauseita "Minä olen..." ja "Minä pidän..." ihan falskisti. Minä pidän siitä, miltä tulppaaninvarret nitisevät ja alastonuinnista ja siitä, kun voi olla kavereiden kanssa. Mistä minä tiedän, mistä minä pidän, jos en kokeile erilaisia asioita? Tästä minä en ainakaan pidä, tuskin alan pitämäänkään.

Pitää tehdä plään b. Ja sitten toteuttaa se. Jättäytyä Herran Huomaan. Ja hyväksyä se, että alisuorittamalla maailma voi varmaankin menettää jotain (ironiaa, kaiffarit) mutta ylisuorittamalla minä menetän jotakin, eikä maailma siitä piittaa paskaakaan.

Morjens.