torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Kirjallisuustieteen opintojen pitkä varjo

Edelisessä postauksessani kehuin Carol Shieldsin Kaiken takana Mary Swann -teosta hykerryttävän ironiseksi kirjallisuustieteen kuvaukseksi.

Päivi Kosonen arvosteli teoksen Kiiltomadossa. Arvostelu ei ole suorastaan musertava. Se asettaa teoksen napakasti kontekstiinsa, 80-luvulle, jolloin kirjallisuustieteen parodiat olivat muodissa, ja kiittelee kompositiota ja osuvia henkilökuvia. Viimeinen kappale kuuluu:
Hanna Tarkka on näyttänyt taitonsa Carol Shieldsin suomentajana, joten ehkäpä suomennoksen muodostama virhearviointi on pantava kustantajan tiliin: ehkäpä yrityksenä rahastaa Carol Shieldsin ystävillä – viimeiseen saakka? Toisaalta: miksei? Tuskin tästä herttaisesta lukuromaanista aiheutuu kenellekään mitään vahinkoa.
Ja mikä on allekirjoittaneen reaktio? Yht'äkkiä koko lukukokemus alkaa nolottaa ja hävettää. Menin sitten tykkäämään tästä kirjasta tosi paljon. Analyyttinen lasisilmäni oli vierinyt jonnekin sohvan alle. Hehkutin jo jotain alleviivauksista ja sitaateista. Kuinka naiivia!

Paska kirjallisuustiede tuli taas jälkikäteen pilamaan lukukokemuksen. Olisinpa mennyt emäntäkouluun! Saisin työpäivän jälkeen vaihtaa navettahaalarit tuulipukuun ja pyöräillä hakemaan lainastosta paksuja, tihkuvanhauskoja, tursuavaneroottisia ja roiskuvanraakoja romaaneita eikä minun tarvitsisi vuodesta toiseen hakata päätä johonkin saatanan ranskalaiseen epäjatkuvaan elämäkertaan, josta nautin yhtä vähän, kuin terveellisestä ruokavaliosta.

6 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Missä tässä on se nappula, että Veera likes this?

Tillman kirjoitti...

Minulle on talven mittaan käynyt kahdella kirjallisuustieteen virtuaalikurssilla aivan samoin.

Olen oppinut nyt sen, että on kaksi tapaa "mokata".

Toinen on tietysti juuri tämä, että tykkää jostain teoksesta, sellaisesta, josta ei pitäisi tykätä, vaan jota pitäisi kritisoida. Tykkää, eikä älyä jotain hienostunutta ajatusta jonkun repliikin taustalla.


Toinen on sitten se, että tykkää, mutta tykkää väärällä tavalla. Nauraa väärissä paikoissa.

Olen kehittänyt tätä silmällä pitäen taktiikan, joka kieltämättä on vähän ontto, mutta jota ei ole missään kielletty.

Googlaan ko. teoksen nimellä netissä aikani, ja kas kummaa, sieltä löytyy joku gradu, taikka muu virallinen ja hyväksytty mielipide.

Sitten voi verrata omaa mielipidettään siihen ja miettiä, millaisia sammakoita uskaltaa suustaan päästää ulos.

Tiedehän ei tällä menetelmällä juurikaan edisty, vaan ryhtyy muhimaan omassa mehussaan. Mutta toisaalta, pikku hiljaa tulen rohkeammaksi ja rohkeammaksi väittämään vastaan ja puolustautumaan.

Kukkis kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kukkis kirjoitti...

Tuttu tilanne takavuosilta. Onneksi ainakin minulle on käynyt niin, että mitä kauemmin aikaa opiskelusta kuluu, sitä iloisemmin voin haistattaa pitkät kaikelle ja olla asioista ihan omaa mieltäni.

Mikko kirjoitti...

Kirjallisuustiede on tylsää. Minusta oli hirveän kamalaa kirjoitella aineita ristiriitaisella ohjeistuksella yleisen kirjallisuustieteen opintoihin. Jäi se 15 opintoviikkoa saavuttamatta. Tuli sentään luettua jokunen kelpo klassikko, joihin en olisi muuten tarttunut.

Kritiikistä siis viis, kirjoittelen kahdeksatta vuotta Kirjavinkkeihin iloisia ja kritiikittömiä ylistyskirjoituksia. Se on kivaa se.

Jenni kirjoitti...

Hauska kuulla, että muut jakavat saman trauman. Vertaistuki helpottaa. Iloinen ja kritiikitön ylistyskirjoitus on asia, jota kaipaan, hevonkukut analyysistä.