sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Kas näin valmistat rytmimunan

Pikku-ukko sai ensimmäisen rotavirusrokotteen perjantaina ja sen kyllä huomaa. Itkettää, kuumottaa, potkituttaa, vääntää. Ainoastaan rinnalla on hyvä. Kaikesta tästä huolimatta olen ommellut Pikku-Ukolle muskaripussin, tehnyt rumpparasioita eli kotikutoisia marakasseja jopa naapurille asti, leiponut ja siivonnut. Tähän kohtaa aplodit ja konfetteja, koska jos jotakin kaipaan, niin taputtelua ja kehua. Hyyyyvä tyttö, hienosti jaksat, vaikka olet nukkunut kuusi tuntia viimeksi torstain ja perjantain välisenä yönä 21.1.2009 ja silloinkin kävit luultavasti ainakin kolmesti pissalla.

Nyt Pikkis on nukahtanut pinnasänkyynsä ja Ukkonen sohvalle. Minä virkkaan Pikkiksen uuteen applikoituun muskaripussiin rytmimunia Palmusunnuntain kunniaksi.


Rytmimuna tehdään ison pääsiäismunan hylsystä, parista ruokalusikallisesta riisiä ja jämälangoista. Ensin keitetään kahvit ja syödään munanpuolikas, koska kello on jo niin paljon, että trullien ilmestyminen nurkkiin on epätodennäköistä. Sitten heitetään epäkäytännöllinen, pikkulapsille vaarallinen ja täydellisen turha munayllätys sekajätteeseen ja vietetään hiljainen hetki luonnon tuhoutumisen vuoksi. Hylsyyn pannaan pari ruokalusikallista riisiä ja sen päälle virkataan värikkäistä jämälangoista iloisenvärinen munansuoja. Tadaa!

Ystäväni Oraakkeli sanoisi, että olen tyypillinen vesimies, jos kertoisin, miten tuotekehittelykoneisto oli onnistuneen rytmimuna-askarruksen jälkeen luonut kokonaisen muskari-ikäisten vanhemmille suunnatun kierrätysaskarrustuoteperheen. Eläinhahmoisia rytmimunia pääsiäismunan hylsyistä, filmipurkeista ja äidin happy pills -rasioista! Tuunattuja muskaripusseja kaupan ekokasseista! Lorupusseja, joiden sisällä on laminoituja lorukortteja!

Käyn ylikierroksilla, mikä voi johtua keväästä, unenpuutteesta, maailmojasyleilevästä huolesta, suklaasta, tummapaahtoisesta kahvista tai siitä, että aivokemiat eivät ole ihan kohdillaan. Onneksi kohta on taas talvi, onneksi aivokemiaa voi säätää tableteilla, onneksi Pikku-Ukkosta kasvaa aikuinen, onneksi kaapissa on kuusi pakettia kahvia.

Parempaa sunnuntaita, ihmiset!

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Noi munat on hienoja!
Onko nyt siis pakko ostaa pahoja suklaamunia, jotta saan noita hylsyjä? Mun sormet jo haluaa virkata marakassimunaelukoita!

Jenni kirjoitti...

On, mutta esim. Ukkosen mielestä toi munasuklaa on hyvää. Ja voihan ne suklaat sekoittaa vaikka kaakaoon tai upottaa muffineihin...