Olen ehtinyt jo luopua monista periaatteista ja yllättynyt siitä, että kolmiviikkoisella Urkilla on jo siinä määrin omia mieltymyksiä ja persoonaa, että häntä kuunnellen moni asia lutviutuu itsekseen. Kuvassa Urkki tuijottaa intensiivisesti pirput-parput -paperipussia.
Imetys
En ihan ymmärrä, miksi imetyksestä tehdään poliittista ja ideologista. Ihan susivarmasti imetys on ekologista ja äidinmaito lapselle parasta mahdollista ravintoa, tämä kuuluu aina sanoa heti kärkeen, ikään kuin kaikki eivät sitä jo tietäisi. Minun mielestäni imetyksen tehtävä on kuitenkin pitää toukka hengissä, joten ongelmien ilmetessä otan ja kehotan muitakin ottamaan kaikki länsimaiset hapatukset käyttöön. En muutenkaan ymmärrä ajatusmallia, jossa poikkeukset suositukseen aiheuttavat "kirves kaivossa" -tilanteen. Lastenhoito on varmaankin erityisen herkkä asia, koska kaikki haluaa tehdä oikein ja antaa parasta mahdollista hoivaa. Halojaa ihmiset! On monta parasta ja monta oikeaa!
Me pääsimme muuten ennätyssukkelaan, eli noin reilussa viikossa, eroon lisämaidosta. Lisämaitoa annettiin Urkille tuttipullosta 20-40 ml kerrallaan lääketieteellisin perustein: lähtöpainoltaan pienelle vauvalle verensokerin laskemisen vuoksi. Pullo ei vaikuttanut Urkin imuhaluihin tai -otteeseen.
Tällä hetkellä täysimetys on tiheiden ruokkimisvälien vuoksi hyvin sitovaa, mikä ei haittaa, ja kivuliasta, mikä (ylläri) haittaa. Kipu johtuu maidonnoususta ja Urkin pienestä suusta. Imuote on nimittäin oikea - myös useiden kätilöiden mielestä - ja ruokkiminen sujuu vaikka apinakeinussa. Tällä hetkellä toinen meijeri on erityisen ongelmallinen.
Jatkan kuitenkin täysimetystä niin kauan, kuin pystyn, ja toivon, että tilanne korjaantuu kivuttomaksi Urkin kasvaessa ihan itsekseen. Urkki kasvaa hyvää vauhtia, joten täysimetyksellä on vielä toivoa.
Imetys on ihan okei, mutta en koe sitä erityisen intiiminä, hurmaavana ja symbioottisena läheisyyden muotona. Sylittelemme ja pussailemme vauvaa runsaasti ja nukumme laumana läjässä. Se on intiimiä, hurmaavaa ja symbioottista.
Vaipat ja vaipattomuus
Toivoimme, että jaksaisimme ja osaisimme kestovaippailla. Tällä hetkellä kertokäyttövaippoja käytetään öisin ja retkillä. Kestovaippailu on meille hieman haasteellista, koska pesemme pyykin pesutuvassa. Toisaalta lasken, että oman pesukoneen puute on jo melkoinen lommo ekologisessa jalanjäljessämme ja voimme käyttää jonkin verran kertakäyttövaippoja. Ukkosen innostus kestovaippailuun on ollut iso asia, hän kun huolehtii pääasiassa pyykistä. Yksinäisenä äitinä olisin ihan varmasti päätynyt kertakäyttövaippoihin.
Urkki oppisi vaipattomaksi todella nopeasti. Se pissaa ja kakkaa herättyään ja tarpeet saa helposti pottaan. Jos Urkkia kuitenkin pissatetaan, pestään ja puetaan heti heräämisen jälkeen, se saa kuitenkin kärsimättömyysraivarit. Jos taas syötän Heebon heti, se ehtii tehdä kamat vaippaan. Dilemma! Ehkä jatkamme harjoituksia sitten, kun Urkki on hieman vanhempi ja alkaa oppia, ettei sitä pyritä tappamaan nälkään, vaikka sitä pissatettaisiin ja puettaisiin ennen syöttöä.
Keskustelupalstat
Fesessä on ryhmä "Menin lukemaan HS:n keskusteluja, ei olisi pitänyt". Se kiteyttää sen, mitä itse ajattelen erilaisista keskustelupalstoista. Evoluutio ei ole vielä niin pitkällä, että ihmiset osaisivat argumentoida verkossa sivistyneesti. Useimmat meuhkaavat keskusteluissa kuin metsäsimpanssit, eivätkä tajua, että kirjoitettu toritasoinen keskustelu saa paljon enemmän painoarvoa, kuin tuuleen huudettu.
Meteli ja elämän äänet
Olemme pyrkineet pitämään volyymitasot kotona normaalina päiväsaikaan. Soitan stereoita ja laulan mukana. Urkki rauhoittuu kohtuullisella äänenvoimakkuudella soitetusta rokista. Imuroin. Käytän kodinkoneita. Toissapäivänä Urkki nukkui sitterissä (pliis älkää alkako sitteristä) ja imuroin vieressä. Siirsin jopa sitteriä jalalla, ja kaveri jatkoi uniaan täydellisen rauhallinen ilme pikkukasvoillaan. Olen tullut siihen tulokseen, että raskausaikana meteliin tottunut Urkki pitää elämän ääniä turvallisina. Hiljaisessa makkarissa se on paljon levottomampi, paitsi yöaikaan. Yöllä saakin olla pimeää ja hiljaista.
Sänky
Inhoan muuten sanaa perhepeti. Pitäääkö nukkumisestakin muiden perustarpeiden ohella tehdä ideologista ja poliittista? Puhumme siis sängystä. Nukumme leveämmässä sängyssä Urkin kanssa viikolla. Ukkonen, jonka rytmi on tasan päinvastainen (aikaisin nukkumaan ja viiden kanttiin ylös) nukkuu toistaiseksi olkkarissa, paitsi viikonloppuisin. Päivisin nukuttelen Urkkia vaunuihin, sitteriin, syliin ja omaan sänkyynsä.
Vauvan kanssa nukkuminen sopii meille. Urkki ei juuri itke, koska hän saa minut hereille ja syöttöpuuhiin muilla keinoilla: potkimalla, imemällä nyrkkiä ja ötisemällä. Itse en jaksaisi millään nousta poimimaan poikasta pinnasängystä syömään ja vaipanvaihtoon, joten näillä mennään, kunnes syöttöväli harvenee kahdesta, kolmesta tunnista, eikä vaippaa tarvitse yöllä vaihtaa niin usein.
Ukkosen kanssa erillään nukkuminen tekee parisuhteelle hyvää. Kahdenkeskisiä hetkiä on ollut molempien mielestä tarpeeksi, ja yhdessä nuhjaaminen on tietenkin moninverroin miellyttävämpää, kun siitä puuttuu arki. Koetamme Urkin kanssa loikoa aamulla niin pitkään (noin yhteen, kahteentoista), etten ole illallakaan nääntynyt naatti. Rytmi löytynee. Joskus. Kukaan ei ole nukkunut äiteensä vieressä murrosikään asti.
Ensimmäiset kaksi päivää laitokselta paluun jälkeen, olivat ehdottomasti pahimmat. Itkeä tursasin ja olin järjettömän ahdistunut siitä, että maito ei nouse. Mikä varmaankin viivästytti maidonnousua. En tänä päivänäkään tajua, miksi hemmetissä en vain lyönyt itseäni takaraivoon ja sanonut, ettei pidä ajatella, että Urkin eloonjäänti on yhdestä rauhasparista kiinni? Ja miksi en uskonut, kun muut sanoivat niin?
Muistan luultavasti ikuisesti, kun olin ensimmäistä kertaa saunassa. Maha pömpötti aika tavalla raskauden jälkeen. Seisoin itkettyneenä, pyyhe ympärillä pukkarissa, koetin varoa hirvittävän kipeitä rintojani ja join alkoholitonta olutta tölkistä kädet vapisten. Kaulassa keikkui synnytyslahjaksi saatu Kalevalan Jussi-puukko joululahjaksi saadun hopeisen koivuhalon vieressä. Illalla maidonnousu aiheutti hillittömän horkan ja kuumeen. Tunsin itseni aivan räjähtäneeksi ja kipeäksi. Rapistelin yöllä särkylääkkeitä foliostaan ja ihastelin Urkkia. Olin varma, ettei mitään kauniimpaa ja parempaa ei ole.
Viikon kuluttua arki alkoi sujua (särkylääkkeiden voimalla) ja kahden viikon jälkeen oli toipunut mukavasti synnytyksestä ja elämään tuli taas jenkua.
Vauvan itkut eivät ahdista. Urkin mytistynyttä punajuurinaamaa on hurmaavaa pussailla suurimmalla katkeruuden hetkellä. Pyllynpesuilla unohdun tuijottamaan ja haistelemaan takatukkaa (mullet!) ja puettu ja jättikokoiseen harsovaippaan pakattu Urkki on kertakaikkisen loistava ja kaunis. Toisilla menee aikaa, että tunne-elämä ottaa elämänmuutoksen kiinni. Minä hämmästytin itseänikin ja rakastuin Urkkiin heti. Ehkä olin valmiimpi vauvaan, kuin osasin itse ajatellakaan, enkä nyt todellakaan tarkoita sitä, että jos omaan vauvaan ei heti rakastu, ei ole valmis äidiksi! Äh. Miksi kirjoitan tällä tavalla, ihan kuin odottaisin jonkun hullun kommentoijan jo odottavan seuraavaa postausta.
By the way, Ukkosen ja minun keskinäinen vitsimme kuuluu siten, että jompi kumpi tulee makuuhuoneesta ja kuiskaa: "Tule katsomaan, sängyssä on joku kalju tyyppi!"
Vain vanki oon sun rakkauden,
vain vankis oon, sä tiedät sen.
Järjen äänille sanoin näkemiin,
kun katsoin silmiis sinisiin!
On kuin päivä paistais kirkkaammin,
kun mut lyötiin rakkauden kahleisiin.
-Kaartamo, Kuustonen, Kettunen-
13 kommenttia:
kiva lukea kuulumisia, kerkesinkin niitä jo kaipailla.
mistä te urkki-nimen...? vai ihan siitä kaljun tyypin habituksesta?
Habituksessa on valtiomiesmäistä ryppyotsaisuutta yhdistettynä Kekkosen kaljuun...
olet selvinnyt hienosti! ihana lukea kuulumisianne :) melkein muistan miltä oman esikoisen alkuaikoina tuntui paitsi että silloin olin tietty rättiväsynyt ja puolipaniikissa;) koko ajan ja kaikesta piti selvitä itse vaikka apua olisi ollut tarjolla...
Ziina ihan ite! Esikoisista sanotaan, että ne ovat harjoittelukappaleita. Toivottavasti eivät, kun en ajatellut tehdä kuin tämän yhden:)
Ihanaa kerrontaa! Muistin just tänä aamuna noustessani, että hitto vie, kyllä sitä olikin kipeä synnytyksen jälkeen. Mä luulin ihan tosissani, että olen saanut "tulehduksen näppylän puristamisesta" vasempaan rintaani, kun se kohahti täyteen maitoa ja muuttui neliskanttiseksi. Vasta kun oikea kaasutti perässä, tajusin mistä on kyse. Ja sitten kun tissivaivoihin yhdistettiin kipeä alarekisteri ja imetyksestä jämähtänyt olkavarsi plus alhainen hemo, olinkin ihan hytisevän vätisevää hyytelöä ekat viikot.
Meillä nukutaan edelleen pääosin erillään, mitään sexuaalihommia se ei todellakaan haittaa (kuten keskustelupalstoilla pelotellaan). Eihän ihmiset kai muutenkaan yöaikaan vaakamamboile?
Just sitä mä en monissa ns vaihtoehtokäytänteissä jaksa, että niistä TEHDÄÄN vaihtoehtoisia, poliittisia ja ideologisia. Lapsenhoito on raskasta työtä: jos perhepeti tekee asian helpommaksi, niin silloin sitä on mielekästä käyttää. Samoin imetys: musta on hemmetin kätsää, että ei tarvitse yöaikaan rampata jääkaapilla lämmittelemässä pulloja vaan voi raottaa yökkärin kaulusta. Jos mulla oliskin vaikka taipumus rintatulehduksiin, niin silloin luonnollisesti olisi kätevintä pullotella. Tavallaan vauvakäytänteet on kauhean simppeleitä, jos niitä siitä näkökulmasta tarkastelee, eri asia sitten, pystyykö niin tekemään :)
Mä taas ihan liikutun, kuullostaa kaikki niin hyvältä.
Pikku kaveri on todella skarpin ja terävän näköinen, tulette vielä yllättymään iloisesti ja onnellisesti miljardeja kertoja! :)
ps. ja keskustelupalstat pitäisi kieltää. ;)
Katalle Pelle Hermanni -nenäliinoja!
Norppa: keskustelupalstoille voisi kirjoittaa vasta kurssin jälkeen.
Pikku-ukko näyttää ihan Baby-bornilta :)
Voih, tulee niin hyvin aisti- ja tunnemuistoja mieleen näistä ensimmäisen lapsen ajoilta. Ainutkertaista ja peräti legendaarista aikaa, joka tuntui loputtomalta silloin.
Imetys onneksi tuli aika nopsaan kivuttomaksi ja arkisen helpoksi hommaksi meillä päin, toisen lapsen kanssa sitä arkaa vaihetta ei juuri edes ollut. Toivottavasti teilläkin pian helpottaa!
Poliittisuus joihinkin juttuihin on tullut siitä, että niitä on laajalti vastustettu tai torpedoitu esmes huonolla ohjauksella ja läheisten tai muun ympäristön painostuksella. Jos perheet saavat vapaasti valita imetyksen tai yhdessä nukkumisen (biologian rajoitteissa) jne., politiikka on onnistunut ja tehnyt itsensä tarpeettomaksi.
Moni asia, joka 1998 oman esikoiseni aikaan oli marginaalin hörhöilyä, on nyt valtavirtaa. Ja se on etenkin vauvojen kannalta kiva juttu. Meitä mm. varoiteltiin vieressä nukuttamisesta ja monelta taholta tuli päivittelyä semmoisesta vaarallisesta ja kummasta touhusta... Eikä olisi imetyskään skulannut ilman imetystukilistan pioneereja, kun virallinen tuki oli vähäistä ja tehotonta. On kyl pepanderista, jos vieressä nukuttamisesta jne. on tullut uusi sääntö ja yhden ainoan totuuden aika jatkuu jatkumistaan, totuus vain on välillä vaihtunut.
Jokainen oikeaa imetystukea antava ihminen muuten aivan ensimmäiseksi varmistaa, että lapsi saa tarpeeksi ravintoa. Eikä muita kannata kuunnella!
Vauvanhoidossa tulee munkin mielestäni hirmu selvästi esille, miten monille on olemassa vain yksi ainoa oikea tapa - MINUN tapani. Jonkun toisenlainen valinta on lähestulkoon loukkaus MINUA kohtaan - tai ainakin se pitää varmuuden vuoksi haukkua pataluhaksi, ettei oman valinnan ainoan oikean asema vaarannu. Tai jottain. Ja keskusteluista tulee raskaita ellei mahdottomia muiden kuin "oikeaoppisten" kesken. Tilanne onneksi monilla helpottaa vauvavaiheen mentyä tai viimeistään toisen lapsen myötä, jos toinen lapsi vaatiikin ihan toisenmoista hoitoa kuin se eka :-)
Mun suosikkini erittäin suuritarpeisen esikoisvauvan äitinä oli se, kun erittäin helpon ihmevaavelin äiti (psyk-alan ammattilainen) selitti, että koliikki-itkut johtuvat vain epävarmojen ja hysteeristen vanhempien hoito-otteista. Jee!
Lasten ensimmäisestä vuodesta on jäänyt erityisen hyvin mieleen se, miten muutos oli jatkuvaa. Heti, kun tottui johonkin juttuun, esmes hyväksyi sen hankaluuden tai nautti helppoudesta, se muuttui. Yhdessä vuodessa pienestä hauraasta olennosta tulee tietoinen, jäntevä subjekti! Se on hienoa ja hurjaa menoa ja kiitän sua, kun kirjoitat näistä asioista niin elävästi ja eläydyttävästi <3
Kaura: asiaa. Ehkä aika on jo hieman ajanut tiettyjen trendien ohi, meuhkaaminen imetyksen tuntuu yliampuvalta, kaikki kai sen jo tietävät. Neuvolassa ja synnärillä ohjataan hellästi ja määrätietoisesti imettämään vauvaa jo salissa. Ensikontakti on pitkä ja kätilöt tarkistavat imuotetta pyydettäessä.
Jos joku on vähän ihmetellyt Urkin tiheää imutahtia, niin olen vain todennut, että nykyinen suositus on antaa vauvan imeä, jos rinnat (ja pää) kestää, koska sillä tavalla vauva tilaa lisää maitoa parin päivän päähän. Keskustelu on siitä sujahtanut siihen, millaisia suosituksia oli esmes 70- ja 80-luvuilla. Ja ihan ilman sturmia und drangia. Trendit muuttuu, ihmiset ja vauvat ovat samanmoisia. Ja toisaalta kaikki keskenään ihan erilaisia. Palaan esim. kantoliina-issueen joskus myöhemmin, kunhan olen todennut, että se sujuu tai ei suju, ikään kuin lopullisesti.
Hienoa, että koliikillekin on löydetty selitys! Wallgrenin lapsikirjassa koliikki selitetään eloonjäämispaniikiksi: vauva on niin kiihtynyt survival-taistossaan, että ihan pakahtuu. Hmm...
Siis mä en koskaan lue mitään vauva-perhepeti (yöks. yhtä paha kuin maha-asukki ---> pure evil) yms. juttuja koska ne eivät minua kosketa, mutta täällä on niin raikas meininki, että ihan lapsettomanakin luen sun juttuja ja ihailen.
Lähetä kommentti