torstaina, helmikuuta 11, 2010

Metsittynyt emo

Yksikätinen polkkaaja iskee! Urkki nukkuu puuma-asennossa käsivarrella, aamukahvi on juotu, puuro syöty ja kello on "vasta" 12!

Vauvan kanssa elämisen intensiivisyys ja fragmentaarisuus yllättivät. Elän kolmen tunnin jaksoissa, eli Urkin syömisen tahdissa 24/7, myös öisin. Tahti väsyttää, jos yrittää ylläpitää rytmiä. Normaalin päivärytmin sijaa nukun vauvantahtisesti puolille päivin ja katselen iltayöstä valtion kanavan ohjelmia netistä. Naisia kapungilla, Toisia naisia, Kamomillapiha...

Päivään voi mahtua tällä hetkellä kaksi tai kolme tavoitetta, askaretta. Ihmisiä tapaa vaunulenkillä (tai fesessä), ja lisäksi naapuri kyläilee, mikä ilahduttaa kovasti, vaikka kotimme sekasotku hävettääkin. Kukat räytyvät vaaseissa, ruokailutilassa on puhtaita pyykkejä ja liivinsuojukset ajelehtivat ympäri asuntoa. Onneksi kyläilijöitä riittää, silloin on pakko siivota ja pukeutua. Ja yllätysvieraat eivät tulekaan tupatarkastukselle. On kuitenkin hyvä panna välillä päivävaatteet. Kai.Vaikka olenkin sitä mieltä, että päivävaatteet, rytmit ja siivouspäivät ovat yliarvostettuja asioita.

Olen muuten pahassa taloussuklaakoukussa. Lisäksi miellyin sairaalassa pajalanpuuroon. Toimiva vatsa on iloinen asia.

4 kommenttia:

Reeta kirjoitti...

Vieraat on hyvä juttu, ne voi laittaa imuroimaan *vink*

Going to be kummipojalle terveiset! ^^

Jenni kirjoitti...

Kummipoika ötisee sängyssään. Toivottavasti se saa nyt nukuttua sen aikaa, että imuroin. Tämänpäiväisiä vieraita ei viitsi panna imurinvarteen:) Välttis... Siis ihan ekalla visiitillä. Mutta jos toisenkin kerran uskaltautuvat, niin...

lupiini kirjoitti...

Pajalan puuro, nomnomnom. Se oli oikeasti hyvää aika pitkään, ja ne vauvanruoka-luumusoseet. Sitäpaitsi luin vielä, että vehnänleseissä on ihan sikana rautaa ja niillä sain vihdoin vieroitettua itseni himosta syödä muttereita ja asvalttia silkkaan alhaiseen hemoglobiiniin.

Nyt kun Limppu syö niitä luumusoseita ja itse siinä sivussa maistelee, tulee viime elokuu-fläsärit.

Jenni kirjoitti...

Puurot ovat oivallista lohturuokaa: helposti sulavaa, terveellistä mössöä, niin terveellistä, että voisilmäkin annetaan anteeksi:) Pajalan turpeat luumut ja aprikoosit ovat pehmeitä ja suussasulavia. Joukkoon voi vielä lurauttaa jogurttia ja raastaa omenaa...

Näitä ruokia muuten kammoaa kaikki, jotka eivät pidä siitä, että ruoka-aineet sekoitetaan toisiinsa. Edusta äärimmäisen vastakkaista suuntausta: nautin siitä, kun sotkea ruoan epämääräiseksi mössöksi!

Juttusi tarpeellisista/tarpeettomista vauvanvaatteista on mainio!