Päästin irti varmana siitä,
että kymmenen vuoden päästä annamme
lapsillemme nimet.
Heilautin huolimattomasti kättä, tuskin
ehdin sen taskuun panna,
kun elämä oli jo tarrannut siihen
ja lähtenyt pukinlaukkaan.
En tiedä tulitko niin kuin sovittiin
rautatieaseman kahvilaan,
kenkäni korkokin,
se tarttui elämänriekaleisiin,
ja peilissä oli ihmisentahra
jota aika hiljalleen pyyhki pois likaisella luutullaan.
* * *
Runotorstai.
11 kommenttia:
Tämä on tosi hyvä! Saat hyvin kiinni tunnelmasta: nuoruuden huolettomuudesta ja elämän yllätyksistä ja eksyttävyydestä. Toinen säkeistö on mainio ja kolmannessa liitepartikkeli -kin on helmi - jokin muukin siis tarttui kiinni ja elämä meni eteenpäin. Kaksi viimeistä säettä, miten surullista.
Kiitos, Jenni!
Kiitos Tuima nopeasta kommentista, joka ilahdutti. Runotorstai toimii hyvin inspiraationa. Siitä toinen kiitos!
Upea runo. Pelkkä viimeinen säkeistökin toimisi ihan itsellään. Siinä on rytmiä ja poljentoa eikä mitään liikaa. Hengästyttävän hieno!
wau!
Viimeinen säe kiteyttää hienosti tekstin tunnelman; haikeutta on, mutta ei katumusta. Polut haarautuvat niin moneen suuntaan, että kaikkialle ei ennätä. Käsi taskussa ja kengänkorko ovat toimivia konkretioita.
Tässä runossa on särmää, sellaista napakkaa otetta. Tunnelma on vahva.
Kiitos paljon kaikille kommentoijille, kaikki huomio on palkitsevaa kirjoittajalle. Kirjoitin hyvin väsyneenä, ehkä on joksus hyvä, ettei ole ihan terässä. Runo tulee vähän syvemmältä, kun tietoisuus ei ole siinä niin pilkun kimpussa.
Tuskin pääsin alkuun kun jo tiesin, tää on hyvä ...siis tuo taskujuttu on makee :)
Elämä on.
Kuvaava teos.
Ihan mahoton tämä runo!
Palaute mykistää! Lämmin kiitos ja iso maitokahvi suklaan kanssa kaikille Teille, rakkaat vierailijat.
Lähetä kommentti