Se on Laurin arka kettu,
sana,
ja luokka kuusitoista.
Se on murtuma tiilimuurissa,
pakotie,
katkennut.
Tänään puristan sitä kädessä niin kuin
kanttinauhassa olevaa avainta.
Rappukäytävässä haisee sipuli,
enkä saa hukata tätä ajatusta.
Runotorstain haasteena ajatus.
7 kommenttia:
Kaunista.
Haastoin sinut blogissani musa-meemiin!
Olenkin odottanut, milloin taas osallistut runotorstaihin. Tykkään! Runo on arvoituksellinen ja konkreettinen yhtä aikaa. "Laurin arka kettu" jää päähän pyörimään. Kanttinauhassa roikkuvan avaimen puristaminen taas - jokainen lukija varmasti tietää, miltä se tuntuu, ja jokaiselle aukeaa siitä omanlaisiaan muistikuvia, mielikuvia, maailmoja. Kiitos runosta!
Kääk, katakin haastoi sut... no, mä kans!
Minuakin viehätti tuo "Laurin arka kettu" ja ylipäätään koko ensimmäinen säkeistö. Ajatus voi joskus olla tuota mitä toisessa säkeistössä kuvaat - pidin runon salaperäisestä tunnelmasta.
Kiitosta! Panen musameemin hautumaan. Laurin arka kettu viittaa Viidan runoon: "Ajatuksen arka kettu / sanan paulaan ansastettu..." SE on lyriikkaa se.
Panen musameemin hautumaan.
Hassua, mä assosioin sen aran ketun Kiven maailmaan ... kirjallisuuteen kumminkin, vaikka ajattelinkin sitä ihan oikeana (suorastaan impivaaralaisena) kettuna :) Vaikka Laurista olisi TIETYSTI pitänyt tulla Viita mieleen. Pitänee vähentää Seitsemän veljeksen lukemista.
Riemastuttava loppu :)
Nälkä vie ajatukset väkisinkin ruokaan...tai sipulintuoksu johonkin herkkuun :)
Lähetä kommentti