Heräsin aamulla oudon aikaisin ja mielessäni ei ollut kuin yksi asia. Sieni. Oikeastaan monta sientä.
Kolusimme aamupäivän Väinön kanssa lähimetsää sillä ajatuksella, että kukaan ei voi löytää suositultakaan ulkoilualueelta sen kaikkia sieniä ja olin oikeassa: saaliiksi kertyi puolisen litraa kantarelleja, muutamia suppilovahveroita (vasta tulossa) ja komea herkkutatti. Aion paistaa niistä tänään sipulin, yrttimaustetun hapankermajutskan (ei tuotesijoittelua Jemoryssa) ja haudutettujen nauriskuutioiden kanssa ruisleivän päällistä.
Jonkun kivikauden metsästäjän olisi kannattanut ottaa tästä näppärä keräilijä, sillä jos metsässä on sieni, minä löydän sen.
2 kommenttia:
"jos metsässä on sieni, minä löydän sen"
Täällä ilmoittautuu toinen samanlainen! Tunnen suorastaan naurettavaa ylpeyttä siitä, etten koskaan tule metsästä tyhjin käsin, jos vain vuodenaika jotain ravinnoksi kelpaavaa tuottaa.
Kyse on paitsi hyvistä sienisilmistä, myös siitä, miten paljon vaivaa on viitsinyt vuosien mittaan nähdä lajituntemuksensa lisäämisessä. Usein olen kerännyt mittavia saaliita paikoilta, joilla on käynyt "sienestäjiä" juuri ennen minua. Amatöörit! Vierovat harmaakirjovahakkaita, limanuljaskoita ja jopa orakkaita!
Apropos, minulla on vakaa aikomus leipoa supervainulla varustetusta koiranpojastamme kantarellikoira. Yhdessä tulemme olemaan aivan lyömätön kaksikko, hehehee.
Orakkaat osaan minäkin poimia, mutta muuten sienituntemukseni on säälittävän vähäinen.
Ja nyt selvisi myös tämä Kainuulaisena omituisuutena pitämäni hyppyrinenänikin salaisuus. Se on sieninokka, tietenkin!
Shelteistäkin saa hyviä sienikoiria, jos niillä on minkäänlaista etsiskelytaipumusta. Väinöllä ei valitettavasti ole...
Lähetä kommentti