Kokeilin mm. Minhin ja Kukkiksen positiivisten kokemusten kannustamana aamusivujen kirjoittamista tänään ensimmäistä kertaa. Olen herkkä tyhjän vihon seireeninulinalle ja oli ihanaa aloittaa taas, noin tuhannennen kerran, uusi päiväkirja. Minhin tavoin jätän ne kesken. Itse alan haaveilla taas uudesta, tyhjästä alusta. Ehkä pitäisi kirjoittaa irtopaperille. Silloin voi aina aloittaa.
Huomioita aamusivuista: kolme A4 -sivua heti herättyään tuntui paljolta, mutta ällistyksekseni minulla selvästi oli unessa jäsentyneitä ja tiivistyneitä ajatuksia, sillä sivut tulivat vaivattomasti täyteen. En ole koskaan aikaiseemin herätellyt aivojani heti aamusta, vaan lähinnä toiminut kuin zombie: keittänyt litran kahvia ja toivonut löytäväni edes yhdet ehjät sukkahousut. Mieli kuitenkin puuhaa unessa, järjestelee, kypsyttää ja yhdistelee ajatuksia ja mielikuvia.
Aamusivuja kirjoittaessani pyrin olemaan julmuuteen asti rehellinen itselleni. Totesin heti aloitettuani, ettei minulla ainakaan ole mitenkään kaunisteltu kuva itsestäni, käytöksestäni tai vaikuttimistani. Kirjoittamisen jälkeen teki mieli vähän hyvitellä itseään. Noh noh, tyttöseni, ainakin olet rehellinen! No nyt se kuulosti tammaa taputtelevalta isännältä. Mutta sinne päin.
Syön tuorepuuroa ja olen lähdössä virkistyspäivään. Ignoreeraan täysin alkavan flunssan oireet: jos siihen ei kiinnitä mitään huomiota, se menee pois. Niinhän se on aina ennenkin tehnyt *huokaus* (not). Toivon löytäväni sieniä.
3 kommenttia:
Hitsi, mä olen tosi iloinen tästä aamusivuhommasta, että muutkin niitä tekee. Ilman muuta julman rehellisesti pitää kirjoittaa, eihän niitä kukaan saa koskaan lukea.
t: tällä viikolla joka toinen aamu kirjoittanut
-minh-
Ihan joka aamu ei irtoa, mutta pari kertaa kokeilleena tuntuu ihan siltä, kuin tutustuisi itseensä kuin vieraaseen henkilöön! Jännää...
Mullakin on enemmän ollut tuommoista joka toinen aamu -touhua. Kivaa se on ja koukuttavaakin. Tosin en ole vielä onnistunut kovin pahasti yllättämään itseäni! Teenköhän jotain väärin?
Lähetä kommentti