lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Kanootin kapean vesille laskin



Kolmipäiväinen melontakurssi on nyt suoritettu, todistus saatu ja Vanajaveden vesikoiden jäsenyys on yhden verkkopankkikäynnin päässä.

Tunnen olevani valtavan etuoikeutettu, kun asun vanhan kantakaupungin keskustassa, noin kilometrin päässä melojien varustevarastosta, kivenheiton päässä Vanajan rantaa kulkevan rantareitin alusta ja kahden kilometrin päästä Aulangon luonnonsuojelualueelta. Koirankusetuslenkillä voin ihailla linnaa ja kuunnella satakieltä sekä käyttää niitä rantareitin varteen asennettuja uusia jekukkaita liikuntahärpäkkeitä.

Toisella puolella huushollia on kävelymatkan päässä niin kirjasto ja muu kulttuuritarjonta: elokuvateatteri, kaupunginteatteri, taidemuseo, ravintolat ja liikkeet. Parempaa asuinpaikkaa en tähän elämäntilanteeseen keksi. Myös siirtolapuutarha on noin 20 minuutin kävelymatkan päässä, jos sillä suunnalla tapahtuu kehitystä! Ilmanlaatu saisi toki olla parempi, mutta pyöräilijöiden asioista ollaan kaupungin puolella PALJON kiinnostuneempia, kuin esimerkiksi Tampereella. Itse asiassa riittävän kauan kaupungin leivissä ollut saa polkupyörän -- jotain sekin kertoo.

Huomioita melonnasta:

1) Selässäni on siinä lapaluiden ympärillä lihasryhmä, joka on kokenut heräämisen ja huutaa treeniä.
2) Melonnan jälkeen jalat tuntuvat aallokkoisilta.
3) Raitis ilma väsyttää.
4) Melontavälineet ovat siistejä.
5) Tahdon oppia eskimokäännöksen.

Melonta on ja ei ole välineurheilua. Urheiluliikkeet hellinevät melojaa kaikenlaisilla siisteillä neopreenigeareilla ja vedenpitävillä pussukkanyssäköillä, tossuilla, rannejutuilla ja anorakeilla, jotka eivät maadu eikä pala. Kaikki luontoliikunnasta kiinnostuneet ovat varmasti selanneet kuvastoja, joissa viileänkoleisiin retkeilyasuihin pukeutunueet nuoret mie henkilöt yrittävät näyttää siltä, ettei kilpavarustelu ole Se Juttu, riittää, että härpäkkeet ovat koleammat kuin kaverilla. Sama ilmiö koskee muun muassa poliiseja, sotilashenkilöitä, turvamiehiä, sairaanhoitajia ja kaikkia, jotka saavat käyttää työssään uniformua ja näyttävät luontevimmilta keveässä haara-asennossa käsi valmiina tarttumaan lantiolla roikkuvaan tainn revol äh.

Jutussa oli pointtikin: se on se, että varusteen pitää vastata käyttötarkoitustaan. Se ei ole keskeistä, onko sen valmistanut Haltia tai Rukkanen tai Poreus. Siten esimerkiksi vanhat kumipohjatennarit ovat oivalliset melontatossut, näppylähanskat ovat hinta-laatu -suhteeltaan parhaat melontakäsineet ja se rokserin puuvillahuppari on nuotiolla turvallisempi kuin leimahtavat huippumodernit materiaalit.

11 kommenttia:

jospa kirjoitti...

Ooh, sä oot alkanu harrastaa melontaa! Vähän kai oon kade! Melonta on kyllä maailman kuninkain laji!

Mulla oli oma kajakki vuosikausia, mutta kun meidän laiturista kajakkiin siirtyminen edellytti koko painon siirtämistä hetkeksi ranteen varaan ja sitä meikätytön ranteet ei kestä, niin kajakki meni pari vuotta sitten myyntiin. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun ajattelen omaa Luigiani (italialainen, ns. ämpärimuovista tehty yksikkökajakki).

Rosa Majalis kirjoitti...

Mitä ovat ne rantareitin varteen asennetut uudet jekukkaat liikuntahärpäkkeet?

Polkupyörä, vau! Täällä kun asuu tarpeeksi kauan (eli n. yhden kevään ajan) saa vain paskanhajuiset hiukset, vaatteet ja asunnon. Mutta en valita, se kuuluu maaseudun luonteeseen, siis tällaisen oikean maaseudun eikä sellaisen mökkeilijöitä varten muokatun muka-maaseudun.

Jenni kirjoitti...

Jospa: joo... olen siis käynyt alkeiskurssin ja saanut todistuksen ja voin täten hakea seuran jäsenyyttä, osallistua ohjattuun melontaan ja one day saada kanoottivajan avaimen. Jos en siis mokaa.

Ikävä juttu tuo ranne. Ajattelin omia käsiäni ja niiden mahdollista nivelrikkoriskiä. Täytyisi ostaa lämpimät melontakäsineet. Nyt ensihätään. Luigi! Vain Jospa voi keksiä kajakilleen sellaisen nimen! Liukas Luigi.

Rosa Majalis: siellä on erilaisia kiinteästi asennettuja ja säänkestäviä vekottimia: vatsaprässi ja sellainen keinu, jossa voi vissiin treenata kylkiä ja vatsapenkit ja sellainen pyöritettävä juttu käsivarsille.

Ah, luonnon tuoksu! Mmm...

Anonyymi kirjoitti...

Melonta on ja ei välineurheilua: itsellä on vanerinen kajakkikaksikko jostain 50?60?-luvulta, vähän raskas, mutta turvallinen; eskimokäännöksiä ei tarvitse osata. Isojen nivelten säilyttämisen parhaita keinoja on lihasten pitäminen kunnossa - esim. melomalla. Pienet menevät, jos perittyä taipumusta on, vasta peukaloiden tulehtumien haittaa melomista.

Jenni kirjoitti...

sokea kana: 50-60 -luvun vanerikajakit ovatkin oikeita kaunottaria. Seuralla on upea vanerinen kilpanelikko.

Hyviä pointteja nuo niveljutut! Täältä hohkannee vastakääntyneen innostus...

Reeta kirjoitti...

Melontaa, cool. Mulla ei muuten toimi tuo google analytics... Edelleenkään. Se sanoo ettei oo yhtään ihmistä käyny blogissa. En usko. Tiedän et siellä on käyny.

Jenni kirjoitti...

Onko koodi juuri ennen /body -tagia?

--KATA-- kirjoitti...

Ooh hieno! Olen ihan kateellinen. Täällä voisi myös meloa tuossa Rein joessa, mutta sinne pitää maksaa ihan tautisen kallis jäsenyys! Eli toistaiseksi en voi meloa.

Jenni kirjoitti...

Hinnastossa on selvä tuppukylä-etu:D

Anonyymi kirjoitti...

Kilpavarustelu on päivän sana. Minun Psychiatric ward-avainnauha versus EA:n hoitajan Asystole on stabiili rytmi-avainnauha on pikkuräpellystä ja menneen talven lumia. Nyt tulevat antistaattiset mikrokuituvaatteet, jotka ovat paljon päheämmät kuin leikkurin kertakäyttövaatteet.

Ja onhan sitä syytäkin seistä leveässä haara-asennossa ja olla katu-uskottava, kun tykittää viattomia ihmisiä ionisoivalla säteilyllä.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Ooh Brandon. Lopeta! Ma en kestä... Ei kun jatka!

Menen kohta katsomaan, mitä kaikkea neopreenistä tehdään. Ja teen vähän etunojapunnerruksia.

Tosin tyttöjen tyylillä.