Kanootin kapean vesille laskin

Kolmipäiväinen melontakurssi on nyt suoritettu, todistus saatu ja Vanajaveden vesikoiden jäsenyys on yhden verkkopankkikäynnin päässä.

Tunnen olevani valtavan etuoikeutettu, kun asun vanhan kantakaupungin keskustassa, noin kilometrin päässä melojien varustevarastosta, kivenheiton päässä Vanajan rantaa kulkevan rantareitin alusta ja kahden kilometrin päästä Aulangon luonnonsuojelualueelta. Koirankusetuslenkillä voin ihailla linnaa ja kuunnella satakieltä sekä käyttää niitä rantareitin varteen asennettuja uusia jekukkaita liikuntahärpäkkeitä.

Toisella puolella huushollia on kävelymatkan päässä niin kirjasto ja muu kulttuuritarjonta: elokuvateatteri, kaupunginteatteri, taidemuseo, ravintolat ja liikkeet. Parempaa asuinpaikkaa en tähän elämäntilanteeseen keksi. Myös siirtolapuutarha on noin 20 minuutin kävelymatkan päässä, jos sillä suunnalla tapahtuu kehitystä! Ilmanlaatu saisi toki olla parempi, mutta pyöräilijöiden asioista ollaan kaupungin puolella PALJON kiinnostuneempia, kuin esimerkiksi Tampereella. Itse asiassa riittävän kauan kaupungin leivissä ollut saa polkupyörän -- jotain sekin kertoo.

Huomioita melonnasta:

1) Selässäni on siinä lapaluiden ympärillä lihasryhmä, joka on kokenut heräämisen ja huutaa treeniä.
2) Melonnan jälkeen jalat tuntuvat aallokkoisilta.
3) Raitis ilma väsyttää.
4) Melontavälineet ovat siistejä.
5) Tahdon oppia eskimokäännöksen.

Melonta on ja ei ole välineurheilua. Urheiluliikkeet hellinevät melojaa kaikenlaisilla siisteillä neopreenigeareilla ja vedenpitävillä pussukkanyssäköillä, tossuilla, rannejutuilla ja anorakeilla, jotka eivät maadu eikä pala. Kaikki luontoliikunnasta kiinnostuneet ovat varmasti selanneet kuvastoja, joissa viileänkoleisiin retkeilyasuihin pukeutunueet nuoret mie henkilöt yrittävät näyttää siltä, ettei kilpavarustelu ole Se Juttu, riittää, että härpäkkeet ovat koleammat kuin kaverilla. Sama ilmiö koskee muun muassa poliiseja, sotilashenkilöitä, turvamiehiä, sairaanhoitajia ja kaikkia, jotka saavat käyttää työssään uniformua ja näyttävät luontevimmilta keveässä haara-asennossa käsi valmiina tarttumaan lantiolla roikkuvaan tainn revol äh.

Jutussa oli pointtikin: se on se, että varusteen pitää vastata käyttötarkoitustaan. Se ei ole keskeistä, onko sen valmistanut Haltia tai Rukkanen tai Poreus. Siten esimerkiksi vanhat kumipohjatennarit ovat oivalliset melontatossut, näppylähanskat ovat hinta-laatu -suhteeltaan parhaat melontakäsineet ja se rokserin puuvillahuppari on nuotiolla turvallisempi kuin leimahtavat huippumodernit materiaalit.