tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

I.T.E.

Lainaan kaksi pyöränkorjauskirjaa ja sovellan heti oppimaani. Kerron kaikille, että pyörässäni on dunlop-venttiili, joka pitää vaihtaa. Menen urheiluliikkeeseen ja tiedustelen, olisiko heillä dunlop-venttiilin osia myyrä.

Kotona kerron, että dunlop-venttiilin osa muuten maksaisi yhtä paljon kuin kokonaan uusi sisäkumi ja että ostin sen sijaan avuliaalta miesmyyjältä keltaisia rengasrautoja helpottamaan renkaan vaihtoa sekä kumipäällysteisen vaijerin, jonka saa pujotettua pinnojen välistä, tolpan ympäri ja kiinni runkolukkoon.

Kyselin edelleen, pystyykö vaihdepyörän muuttamaan vaihteettomaksi. Männäsyksynä rikotusta pienestä citymaastorista muototuisi vielä erinomainen ajokki. Olen päättänyt tuunata siitä riisutun mallin irroittamalla kaikki ylimääräiset hienoudet, kuten käsijarrut ja vaihteet ja hiomalla ja maalaamalla tai maalauttamalla rungon ja lokasuojat uudelleen jollakin (Pullan termein) viileänräkäisellä värillä. Maalauttamisen houkutteleva mahdollisuus perustuu miehen ystäviin, joista yksi hiekkapuhaltaa ja toinen maalaa ja straippaa ajoneuvoja ammatikseen.

Toisaalta ajatuksessa siitä, että tuunaisi pyörän alusta loppuun I.T.E. on oma viehätyksensä. Apropos, avulias myyjä kehotti tulla kysymään neuvoa, jos vaihteiden poistossa ilmenee ongelmia. Kaikenlainen amatöörimäinen harrastuneisuus ja punehtunut intoilu herättää myötätuntoa ammattilaisissa.

Kotona muuten onnistun vaihtamaan Resentin dunlop-venttiilin sisäosan. Kohta näen, onko ilma pysynyt renkaassa.

* * *

Pyöriä Amsterdamissa.

Ei kommentteja: