tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Johtamisesta, ilosta ja miehen kielestä.

Oh! Olen johtanut niin, että olen ihan väsynyt! Olen edustanut, suunnitellut työvuorolistoja, perehtynyt kirjaston kokoelmanhallintaan ja nähnyt, miten suunnittelemani "Support your local library" -kangaskassit painetaan ja kuinka ne menevät myyntiin.

Lisäksi olen tilannut itselleni ompelijalta pullonvihreät sailor-mallisten housut, kastunut lumisateessa, muistanut, miksi kotona pitää aina olla jälkiuunileipää ja hankkinut omaan kirjastooni Ihana -askartelulehden. Niin, minulla on taas oma kirjasto, jota voin johtaa, tuossa ihan lähellä.

Voi olla, että tämä kaikki kuulostaa sekavalta ja typerältä ja pieneltä, mutta mieleni on kuin ojentuva mustekala, joka venyttelee aurinkoisessa Välimeressä. Se on kuin sienirihmasto, joka levittäytyy joka suuntaan ja purskauttelee pintaan loistavanvärisiä itiöemiä.

* * *

Millaista on ilo ja miten siitä saa puhua? Oma kokemukseni ilosta on sekasortoista, värikästä, kevyttä ja kohottavaa. Kaikkia asiat näkyvät ilon läpi kuin kaleidoskoopissa, samassa kuviossa saattaa olla keskustelu hankintojen ja määrärahojen seurannassta ja syvä onni lisääntyvätstä valosta.

Ihminen ilostuu mitättömistä asioista, mutta kertoo niistä eri tavoilla. Voiko vaikkapa mies hössöttää ja olla höperön onnellinen, kaikki aistit kohti jotain uutta asiaa -- voi tietenkin, mutta miten hän elää onneaan kielessä? Kuinka hän kirjoittasi onnestaan? Mitä hän sanoisi, jos hän haluaisi kertoa, että ilon läpi kaikki näyttää aivan tietyllä tavalla erilaiselta. Minusta kaikki näyttää hyvällä, ohutkärkisellä tussilla koristellulta. Kaikki näyttää omalta ja henkilökohtaiselta: kadut, pulut, julkiset rakennukset ja vihannekset kaupan vihannesosastolla.

Mutta mitä sanoisi mies ja miehen kieli?

12 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Voisi kirjoittaa noinkin, jos osaisi.

Jenni kirjoitti...

Kiitos Timo! Olen omissa ajatuksissani niin kiinni tässä sukupuolessa tai genderissä, että kuvittelen kaiken, kielenkin, suotuvan sen läpi. Ehkä ajattelenkin sitä, millaista kieltä mies kulttuurisena konstruktiona voi käyttää? Tässä tullaan väkisinkin stereotyyppien alueelle, ehkä ajatuksista kuultaa juuri lukemani Juha Itkosen "Kohti", jossa vanheneva, viriili, kokoomuslainen ministerimies on kuvattu hirveän stereotyyppisesti.

Vt kirjoitti...

Minä en löytäisi tuollaisia sanoja, hihittäisin vain kimeästi. Tuntikausia. Tsihihihi.

Jenni kirjoitti...

Mutta olisiko se hermostunutta, tyttömäistä vai mielipuolista hihitystä?

Kirvesti kirjoitti...

Se olisi aika tyly vastaus, että en voi sanoa koska en ole koskaan iloinen, mikä olisi aika lähellä totuutta kyllä.

Luulisin olevani jotenkin iloinen samalla kun olen helpottunut jostain isosta jutusta, jonka olen saanut tehtyä. Ehkä sekin on vain helpottuneisuutta. Mutta joka tapauksessa en osaisi iloa kielen avulla ilmaista, koska en harrasta kirjoittamista enkä muutenkaan ajattele asioita niin.

Jenni kirjoitti...

Mutta johtuuko se, ettei ole ilon diskurssia, mieheydestä vai persoonasta? Ja voiko ne erottaa toisistaan?

Minusta iloinen olo on riehakas.

Kirvesti kirjoitti...

Niin no, kyllä se tässä tapauksessa johtuu persoonasta.

Ei se nyt ainakaan kuulosta oikealta, että mieheys ja persoona olisivat kaksi täysin erillistä asiaa. Nyt alkoi ärsyttää kirjoittaa tänne jotain latteuksia. En jaksa miettiä.

Mademoiselle Vosges kirjoitti...

Mulla on kolme onnellisuuden modusta: kaksi hiljaista ja yksi äänekäs. Hiljaiset ovat nimeltään "minulla on tarkoitus" (päämäärätietoinen tyytyväisyyden tila, vien eteenpäin jotakin merkityksellistä projektia ja tunnen oloni tärkeäksi) sekä "elän elokuvaa" (kävelen Manhattanilla, pysähdyn kahviloihin, eksistenssi tuntuu pehmeältä). Äänekäs on nimeltään "olen kaupungin villein tyttö". Se on kuplivaa ja nosteista ja kikattavaa ja flirttailevaa ja tanssivaa ja siihen liittyy ajatus siitä että ilta on nuori ja niin minäkin. Tätä äänekästä muotoa on esiintynyt viime vuosina hyvin harvoin.

Musta olisi kivaa tehdä joku mies joskus oikein superonnelliseksi, ja sitten tarkkailla vierestä miltä se näyttää.

Celular kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the Celular, I hope you enjoy. The address is http://telefone-celular-brasil.blogspot.com. A hug.

Jenni kirjoitti...

Chere Mademoiselle, tuo itsetietoinen elokuvamoodi kuulostaa tutulta. Siihen voi liittyä oman olemuksen vaivihkaista, itserakasta vilkuilua heijastavista pinnoista...

Hyvärinen J. kirjoitti...

Mitenkö sanoisi miehen kieli tai kirjoittaisi hänen ajukoppansa tai se käsi, jota ajukopan sinne tänne viittilöivä, ajelehtivakin mieli ja aatos kirjoittamaan käskee? Riippuu miehestä, arvelen. Miehestä se riippuu ja miehen ajukopasta. On niitä miehiä, jotka kirjoittaisivat kaleidoskoopista, väreistä ja keveydestä koko sydämensä kyllydestä ja aivan rehelisesti joka sanaansa tarkoittaen. Sitten on niitä miehiä, joiden päänuppi panisi käden kirjoittamaan soinnuista, äänistä ja harmoniasta, eikä niidenkään miesten ajatus kättä sen vilpillisemmin ohjaisi. Ja on niitä miehiä, jotka kirjoittaisivat arkensa asioista, leppoisasti tarinoiden tai nohevasti sanaa iskien, sen mukaan kuin miehen luonne on, mutta kirjoittaisivat he onnesta niin, että jokainen arkinen asia olisi juuri omalla paikallaan ja elämä sen näköinen kuin sen olla pitää.

Niillä tavoin, arvelen, kirjoittaisivat erilaiset miehet onnesta. Niillä tavoin ja lukemattomilla muilla tavoin, itse kukin oman mielensä ja luontonsa mukaan ja sen mukaan, mitä teitä ajatus kulloinkin kättä johdattelee.

Aivan pohjimmiltaan, minä luulen, ei onnesta kirjoita nainen eikä mies. Onnesta kirjoittaa ihminen. On ihmisen onni, ei naisen tai miehen onnea. Jos jostakusta tuntuukin, että olisi luonnonvastaista naisen kirjoittaa onnestaan kuin mies tai miehen kirjoittaa onnestaan kuin nainen, ei hän ole asiaa omalta kohdaltaan riittävän pitkälle hienontanut, on niellyt sen pureskelemattomana kuin suuren ruokapalan, ja kohta se alkaa häntä kaihertaa ja närästää ja hänelle tulee tyytymätön olo, vaikka on juuri ateriapöydästä noussut. Onnesta kirjoittaa kukin niinkuin ihminen onnestaan kirjoittaa. Onni on jokaisen oma eikä se tullessaan kysy, onko vastassa mies vai nainen ja joka onnestaan päänuppiaan ja sen juoksua rehellisesti seuraten kirjoittaa, kirjoittaa kuin onnellinen ihminen, vapaasti ja juuri niinkuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu.

(Ehdotan julkisiin kirjastoihin ankaria varoitustekstejä "Saattaa aiheuttaa pakottavia mutta huonosti omaksuttuja vaikutteita alle 3-vuotiaille lapsille ja muille vähän lukeville.)

Jenni kirjoitti...

Ensinnäkin on hauskaa, että miehet ovat kommentoineet. Toisekseen noin ladatut ja viilatut kommentit pitäisi tulostaa ja panna kehyksiin.

Keskustelu, ihmisen onni.