sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Pitäisi taputtaa itseään päähän.

Autoiluhistoriani on lyhyt, epädramaattinen ja iloton. Suoritin kakkosvaiheen 2005 ongelmitta ja olen ajanut paitsi tavallisia vanhoja karvalakkimallin japsirasseja (ei todellakaan ohjaustehostinta tai ABS-jarruja) myös automaattivaihteista vania ja rattivaihteista amerikanautoa (muutaman kerran). Sakkoja tai onnettomuuksia ei ole tullut eikä talvikaan ole koskaan yllättänyt minua. Kerran olen tosin parkkeerannut niin vinoon, että jouduin odottelemaan viereisen lähtöä, että pääsin pois. Se oli ylinoloa. Tapauksella oli todistajia (terkkuja Mirrille).

Jostain syystä pelkään autoilua. Autoilun ajatteleminen ahdistaa minua. Jos tiedän, että minun on ajettava jonnekin vaikkapa viikon päästä, angstaan asiaa seitsemän päivää.

En ajele koskaan turhaan. Ajoni koostuvat lähinnä viikottaisesta kirkkokuorosta. Kaupassa käyn jalan ja uuden polkupyörän osto on tullut ajankohtaiseksi. Kesällä tuskin autoilen ollenkaan, jos pyörätilanteeni on kunnossa.

Eilen kuuntelin hälytysajoenuvojen ääntä ihan ahdistuneena ja päätin, että nyt on lopulta pakko vähän autoilla. Ajelin kaupungilla ja hillitsin paniikkihäiriötä (menen holtittomaan tärinään). Parkkeerasin taskuun. Etsin kaikkein jyrkimpiä ja loskaisimpia ylämäkiä ja tein mäkilähtöjä. Kokeilin jarrutusta ja ohjattavuutta. Peruuttelin autoa. Ja sillai. Nyt olo on parempi taas.

* * *

Aamulla juttelin Ukkosen kanssa näistä täysin irrationaalisista pelkotiloistani. Ukkonen sanoi, että olen kaikissa asioissa ihan samanlainen: jos epäilen voivani epäonnistua, välttelen koko asiaa tai sitten ylisuoritan sen ja käytän siihen suhteettomasti energiaa ja aikaa.

Jaahas. Kontrollifriikki.

9 kommenttia:

Mirri kirjoitti...

Eikä se ollut ylinoloa!Kaikillehan joskus virhearviointeja sattuu (mä oon hyvä kokeilemaan ihan kaiken kantapään kautta).

Jenni kirjoitti...

:D Kiitsa... Mitenkäs "etanat" jaksavat? Mulla on epäonnistuneen sauvisprojektin jälkeen etanakuume. Ulkomailla on paljon kotilofoorumeita ja ihan liikaa kivoja kuvia erilaisista akaattikotiloista.

Kini kirjoitti...

Minulla on ollut kortti ja auto reilut parikymmentä vuotta. Olen ajanut aivan sikana ja voin vakuuttaa, että sellaisia YLINOLOJA tilanteita on niin paljon, että niistä voisi kirjoittaa kirjan!!! Kaikesta huolimatta minä vaan tykkään auton ratista ja cruisailemisesta eli hullu mikä hullu :)

Jenni kirjoitti...

kini: pitäis vaan mennä eteenpäin ja unohtaa töpeksinnät. En osaa sillai antaa itselle armoa...

kukkis kirjoitti...

Tuntuisi, että mitä epädramaattisempi autoiluhistoria, sitä parempi ...? Asiasta viidenteen, sinut on haastettu:
http://kukkamaa.blogspot.com/2008/02/
sivistyst-pitkn-ja-pimen-talveen.html

Jenni kirjoitti...

Kukkis, näinhän se on. Kiitosss haasteesta!

Mirri kirjoitti...

Kotilot voivat hienosti ;)
Munia pitäisi joko jo olla tai sitten niitä on tulossa...(Miten ne erottaa???).
Eiköhän etanaqmeiselle saada siis uudet yritettävät ennemmin kuin myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Mirri: Akaattien munat on ihan valkoisia eli kyllä ne turpeen seasta erottaa paremmin kuin hyvin ;)

Jenni: Aksut on maailman helpoimpia lemmikkejä, ota ihmeessä niitä! Voisit samalla perustaa jonkun Akaattien Arvostus- liikkeen, jotta saataisiin porukka arvostamaan kotiloiden omaperäistä kauneutta ja söpöyttä.

-Rosa Majalis (joka on viime aikoina kommentoinut aivan liikaa)

Jenni kirjoitti...

Rosa: ikinä evönä nevönä ei voi kommentoida liikaa!! Akaatit nousuun:D Mulla oli yksi teininä, mutta ison, multaisen akvaarion raahaaminen soluissa oli mahdotonta. Eppu päätyi sitten uudelle omistajalle. Nyt akaatille olisi ns. tilaus ja yhdeltä taholta kuulostelenkin, josko hän harventaisi laumaansa.