Hoipun aamulla sängystä kuuman suihkun alla. Istun kaakeleilla, kohdunpunaisen suihkuverhon takana ja nuokun. En saanut ruoskittua itseäni eilen kirkkokuoroon. Sen sijaan leivoin amerikkalaisia suklaamurupipareita vuotuiseen perheettömien miesten pikkujouluun (joka pidetään meillä). Piparit lahoitetaan "Naimattomien miesten tuki" & "Piparia edes jouluna" yhdistysten puolesta ja ne on pakattu mielestäni erittäin sievästi.
Kesken raivokkaan vatkaamisen huomasin kaksi asiaa:
1) Koira heittää railakkaasti laattaa pitkin siivottua eteistä.
2) Sokeriastia on jostain syystä lattialla ja se on tyhjä, joten noin kolme desilitraa luomusokeria, annos yrjölänpuuroa ja puoli litraa koiran mahanestettä imeytyy parhaillaan eteisen mattoon.
Tästä päästiin lopulta yli. Mutta ennen sitä tajusin, että on kahdenlaisia ihmisiä:
1) Niitä, jotka siivoavat lattioilta veren, paskan ja ruumiit.
2) Niitä, jotka vetäytyvät tilanteesta tyrmistyneenä sivummalle ja antavat myöhemmin neuvoja siitä, miten olisi pitänyt toimia.
Tiedättekö muuten mikä on mainio, luonnon suurta kirjaa lukemalla oppimani keino madaltaa otsassa jöpöttävää puolimetristä vehjettä? Junan vierellä kirittäminen. Iltalenkkini kulkee vilkkaan radan vartta. Jos on tarpeeksi myöhäistä, pingon aina täysillä ohi kulkevien junien rinnalla. Koirastakin se on ihanaa.
Opetus: olisi vain pitänyt mennä sinne kirkkokuoroon.
2 kommenttia:
Junan vierellä...minulla reitti kulkee usein junanradan vierustaa, kun asustamme vaunukorjaamon vieressä. Kerrankin ajoin pyörällä junan kanssa kilpaa niin, että kumpi on ekana vaunukorjaamolla...että oli reiret kippeenä seuraavana päivänä.
Kyllä junaa vasten on hyvä taistella! Siinä on tavoitetta. Joku päivä painetaan kirkkaasti ohi!
Lähetä kommentti