Kun minulla on riittävän kiire ja tarpeeksi paineita, alitajuntani alkaa ihan omatoimisesti heitellä laidan yli juttuja, jotka se katsoo vähemmän tärkeiksi. Ikävää, että alitajunnan priorisointitiimi ei varsinaisesti tarkista asiaa tietoisuudelta. Tällä kertaa unohdin totaalisesti eturivin alttojen Bach-konsertin.
Saadessani muistutuspuhelun alttojen huvitoimikunnalta raivosin pelkässä aamutakissa kylpyhuoneen kimpussa, tietoisena siitä, että meille tulisi jouluvieraita kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Alitajunnan pojat olivat huomanneet päällekkäiset buukkaukset ja poistaneet Johann Sebastianin listalta, varaten kaiken kapasiteettini vieraiden ja joulun vastaanottamiselle.
Että häpesin. Inhoan yli kaiken ihmisiä, jotka tekevät toisille ohareita, ja nyt minusta itsestäni on tullut sellainen! Onneksi peruutuspaikkani täytettiin - ja olisin tietysti lunastanut lipun, jos olisi käynyt niin, että kukaan ei olisi lähtenyt tilalleni.
Toisaalta on kyllä todettava, minulla oli äärettömän kiva ilta vieraiden kanssa ja kylppärini on niin puhdas, että voisin oikeastaan viettää siellä pyhät. Välillä voisi siirtyä sohvapöydän alle. Siellä on nimittäin huolellisesti imuroitu itämainen matto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti