Äänet käskee : eli taas yksi teksti, jonka julkaisemisella on korkeintaan marginaalinen merkitys

Päässäni on pieni ääni. Sellainen nalkuttava ja taukoamaton ääni, jota en normaalioloissa paljon kuuntelisi (vaan peittäisin korvani, menisin sikiöasentoon ja päästelisin älytöntä mölinää pöydän alla), mutta jota en saa päästäni pois vaikka jois mitä tekisin. Ääni muisuttelee minua kaikista asioista, joissa olen vuoden mittaan tumpeloinut ja ruoskii samalla tumakkeitani yhdeksänhäntäisellä kissalla.

Pirulliseksi asian tekee se, että olen lähinnä jättäytynyt viime hetkellä pois sellaisista menoista, joihin en väsymyksen vuoksi ole jaksanut/muistanut mennä. Firma on pystyssä! Tapahtumat järjestyvät! En ole tappanut ketään! [Paitsi varmaankin ne sauvasirkanmunat, jotka eivät kuoriudu. Voi ikku-pikku hyönteiset-pyönteiset! Tekään ette halua kuorituta tällaiseen... {nyt turpa kiinni} *silitys silitys* {sauvasirkan munia ei voi silittää}!]

Kokoa itsesi ämmä! <- se olin minä. Se litsari oli myös minulta. Rakkaudella. Mihin jäinkään. Niin, olen siis jättänyt menemästä yhteen jos toiseenkin rientoon koska olen ollut niin naatti. Olen karsinut kaikki harrastukset minimiin ja pidättäytynyt kaikesta perustoimintojen ulkopuolelle jäävästä puuhasta. En ole edes pesey Ja nyt en osaa armahtaa itseäni siitä, että en ole jatkuvasti valpas ja innokas ja unohtelen horrospäissäni asioita.

Sanon nyt itselleni ääneen, että maailma ei kaadu, vaikka yksi ämmä kävisikin vain kolmella pytyllä. Juicen sanoin: "Ei pyöreä voi kaatua, ellei muuttele muotonsa laatua".