maanantaina, joulukuuta 10, 2007

22 asiaa lapsuudesta

Minhiltä kietastu meemi.

1. Kampa
Mummu oli askeetikko. Hänellä oli valkoinen kampauspöytä, jonka laatikossa oli erioilia, mustia yhdellä strassilla koristeltuja muovipinnejä (ei koskaan enempää kuin kaksi), carmen-rullat ja kampa. Kampa oli vihreä varrellinen muovikampa. Laitettuaan hiuksensa mummu vei irtohiukset roskikseen, ellei ollut kesä. Silloin kaikki selvittivät hiuksensa saunan jälkeen ulkona.

Näin jälkeenpäin ajateltuna, helvetin omituistahan se oli. Mummuni toiminee edelleen täsmälleen samalla tavalla.

2. Lintu
Mummulan mansikkaverkkoon takertui räksänpoika. Se rimpuili itsensä hengiltä. Muistan mummun lohduttaneen meitä sanomalla, että se oli varmasti sairas. Minua se ei lohduttanut.
Lapsena minulla oli myös kesy, vihreä Palle-undulaatti. Kun lähdin kouluun, jätin Pallen kuuntelemaan Rahmaninovin pianokonserttoja. Näin jälkeenpäin ajateltuna, äh.

3. Meri

Matkustimme jollakin kesälomamatkalla meren rannalle. Äiti kertoi, että vesi on suolaista, eikä toista rantaa näy. Meri oli harmaa ja vaikuttava, ja tosiaan suolainen. Olen kuitenkin vankka sisävesi-ihminen. Pidän erityisesti joista.

4. Kitara
Murrosikäisenä ostin landolan. Harmittaa vähän, että menin myymään sen. Opettelin soittamaan Evert Tauben Nocturnen, mutta pitkäjänteisyyteni ei ole koskaan todella riittänyt minkään instrumentin soittamiseen.

5. Kello
Ensimmäinen rannekelloni oli vaaleanvihreä ja siinä oli vihreä nahkaranneke, joka piti aika ajoin uusia. Kellossa oli iskunkestävä lasi, mutta olin niin kohelo, että se oli säännöllisesti halki. En koskaan muistanut lyöneeni kättäni niin lujaa mihinkään, että lasi olisi hajonnut. Olen edelleen yhä kohelo. Joinakin aamuina havahdun töissä siihen, että minulla on kaksi rannekelloa samanaikaisesti ranteessa.

Joskus vielä maanittelen Ukkosen ostamaan minulle sievän, pienen korukellon. Sitten pidän sitä ranteessa kellotaulu sisäänpäin (tervehdys Minhin äidille).

6. Oksentaminen
Lapsena äiti juotti meille vatsataudissa keltaista jaffaa. Kerran tokaluokkalainen koulukaverini sai välitunnilla turpaan niin että nenä ratkesi vuotamaan. Hän nieli niin paljon vertaan, että lopulta yrjösi komeassa käytävän linoleumlaatoille.

7. Mummo
Toinen mummu on kovaääninen karjalainen, joka sisustaa designilla ja pettyy aina siihen, ettei hänen jälkikasvustaan ja heidän lapsistaan ole ehkä sittenkään tulossa arjalaisia jumalia. Kilpailen suvun mustan lampaan maineesta. Olenhan sentään tehnyt niinkin villin liikkeen, että opiskellut kirjastonhoitajaksi ja hankkiutunut salaa naimisiin eteläpohjalaisen, itseäni reilusti vanhemman miehen kanssa.

Toinen mummu on kirkasääninen kainuulainen, jonka kädet ovat pysyvästi mullan värjäämät. Hän on pehmeä ja pieni ja häntä tekisi mieli taputella ja silittää koko ajan. Vaikka suhde ensimmäiseen mummuun oli paljon tiiviimpi, tähän toiseen se oli mutkaton ja voin muistella sitä ilman mitään muttia tai kiemuroita. Mummulassa on pieni, siniseksi petsattu rantasauna tummavetisen, valkohiekkaisen joen rannassa. Saunakammarissa on vanha sohvanrunko ja seinällä vasikantalja. Shampoot muuttuvat ylälauteella kiehuviksi. Lapsena tämä mummu pesi meidät ja kiinnitti aina erityistä huomiota korviin. Päärakennuksessa oli muuripata, joka oli samanaikaisesti kunnioitusta herättävä ja kodikas. Uskoin, että päärakennuksen saunassa asui Nikke-niminen tonttu.

No niin. Nyt minulle tuli hirveän ikävä.

8. Kirja
Minulla oli vaihe, jossa luin kävellessäni kouluun, kaikki välitunnit ja vapaahetket, myös syödessä ja saunassa. Jossakin vaiheessa asiasta oltiin pikkuisen huolissaan, mutta koska söin ja minulla oli myös sosiaalista elämää, lukuhimoani ei alettu hoitaa. Tuloksen näette.


9. Pipo

Mikähän siinäkin oli, että pipoa tai mitään päähineeseen viittaavaa ei vain voinut käyttää. Minä käytin puuvillaista bandannaa, joka suojasi korvanlehtiä. Ihan pienenä minulla oli karmea kettuhattu, joka sidottiin ketun jaloilla leuan alle. Se oli noin jumppapallon kokoinen ja kutitti.

10. Matematiikka
Inhosin matematiikkaa. Sitten havaitsin, että olin aika hyvä geometriassa. Sitten sekin into lopahti ja palasin inhoamaan matematiikkaa. Olen unohtanut kertotalulun ja olen edelleen onneton päässälaskija.

11. Metsä
Kainuussahan niitä riitti ja niissä oltiin todella paljon: metsällä, hiihtämässä, marjassa ja sienessä. Ajattelin joskus teininä, että muuttaisin metsän keskelle ja eläisin siellä alaskanmalamuutin kanssa. Ajaisin kerran viikossa moottorikelkalla kylille hakemaan postin ja käymään ostoksilla ja kirjastossa. Ei se ole vieläkään huono ajatus.

12. Ukkonen
Olen aina pitänyt ukkosesta. Lapsena vähän pelkäsin sitä, että jos salama iskee lähelle ja tulee kuuroksi. Se ei estänyt minua roikkumasta oviaukoissa ja ikkunoissa ukkosella.

13. Hiukset
Toivoin lapsena pitkiä, tuuheita hiuksia. Murrosikäisenä otin kerran permanentin. Ajattelin, että hiuksista tulee ilmava pörrö. Paskat, niistä tuli tiukkakiharainen kypärä, jota suoristin äidin kanssa saunassa. Kulji joitakin päiviä hattu päässä. Sitten hiukset olivat hetken ilmava pörrö, jonka jälkeen ne muuttuivat ennätysnopeasti taas litteiksi ja ohuiksi. Olen löytänyt sovun hiusteni kanssa, mutta 25 vuotta se kestikin.

14. Veli
Minulla ei ole ikinä ollut veljeä. Lähin velikokemus on äidin veli.

15. Ikkuna
Jos unohdin kotiavaimet, kiemurtelin sisälle kylppärin ikkunasta. Tämä tapahtui todella monta kertaa.

16. Kalenteri
Sain pikkutyttönä ukilta siistin transpointin kalenterin, jossa oli kaksi rekkaa.

17. Puuro
Kaurapuuron keskelle pantiin voinokare, ja sitten puurosta vedeltiin lusikalla kukkanen. Joskus syötiin taivallista suklismannaa. Onko tietoa, saako sitä vielä kaupoista?

18. Nenäliina
Ukilla oli melko pitkään ruskea- ja siniraidallisia kangasnenäliinoja, jotka mummu mankeloi.

19. Kynsilakka
Lakkasin kerran urheiluruutua katsovan isän varpaankynnet salaa korallinpunaisiksi.

20.Taulu
Mummu oli teettänyt äidistäni ja hänen veljestään muotokuvat. Missähän ne nyt ovat? Ajattelin aina, etteivät ne ole erityisen näköiset. Haluaisin nyt tarkastaa kantani.

Äiti on aina maalannut paljon ja hyvin.

Toinen ukkini osti torilta taulun, jossa oranssi aurinko laskee erämaajärveen, jonka rannalla on tupa ja ruuhi. Herra isä sentään.

21.Auto
Äiti on aina ollut erinomainen kuski ja pitänyt hyvistä autoista. Hän on perinyt sen ominaisuuden isältään. Vietin merkittävän osan lapsuudestani Veholla, mutta minusta tuli silti ihan täysipäinen ihminen.

22. Maja
Majat ja niiden rakentaminen tyydyttävät jotakin alkukantaista pesimisviettiä. Soitin 7-vuotiaana maanomistajalta luvan rakentaa lautamaja hänen metsäänsä. Millaista tuhoa me siinä taimikossa teimme!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat tarinat! Suklismannaa on saatavana, mutta sen on niin törkeen kallista verrattuna vieressä olevaan AnnaMannaan, että sitä vaan päätyy halvempaan:)
Minulla on myös tuo sama meemi...
http://kimmeli.ajatukseni.net/

jospa kirjoitti...

Suklismannaa! Sen takia olisin lapsena halunnut muuttaa naapuriin! (meillä oli aina vaan kaurapuuroa)

Nappasin meemin, julkaisen kun ehdin.

Jenni kirjoitti...

Moi! Suklismanna ja kolmionmuotoiset mehutetrat herättävät aina tunteita.

Muistan myös päivän, jona oivalsin, että eri meijeireillä on erilaisia maitotölkkejä - ei vain erilaisilla kuvilla, vaan myös erimuotoisia. Siihen astin olin juonut vain Kainuun Meijerin maitoa.

--KATA-- kirjoitti...

Tämä meemi on aivan ihana, missä bloigessa tätä ikinä luenkaan olen aivan liikuttunut.
Mäkin hengasin vaarin kanssa veho liikkeissä, erittäin usein!!

Anonyymi kirjoitti...

Tää oli taas niin ihana!
-minh-