Tarra ja naama

Sain Urpolta merkin! Kiitsa! Merkin idis on

The 'Power of Schmooze Award' is The Award for bloggers who "effortlessly weave their way in and out of the blogosphere, leaving friendly trails and smiles, happily making new friends along the way. They don't limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sence of closeness and friendship".

Pistän sen tuonne takan päälle kynttilänjalan ja sukuvalokuvan viereen.

Tahtoisin antaa tämän merkin Jospalle ja Ärrinmurrilan Pullalle. Jospalla merkki näemmä jo on, joten Pulla on hyvä.

* * *

Ymmärrän muuten hyvin Jospan ajatuksia naamakirjasta:

Mitä siellä ylipäätään on meininki tehdä, paitsi hehkuttaa ystävilleen ystävyyttä? Lisägadgeteistakaan en jaksa innostua, ainakaan näin flunssaisen kyynisyyden vallassa. Totta puhuen en edes tajua, miten sieltä löytää ketään, jos ei tarkalleen tiedä, ketä etsii? Itse en ainakaan laittanut blogini nimeä profiiliini, minulla ei ole mitään intoa tutustuttaa serkkutyttöjä, opiskelijoitani tai kollegojen lapsia blogipersoonaani, puhumattakaan siitä, että haluaisin virtuaalihalauksia tai pökintojä joskus kauan sitten jossain tapaamiltani puolitutuilta. Niin, ja ajankäyttöön palatakseni, en mitenkään ehdi hengailla netissä koko ajan, miten ihmeessä muut sen tekevät?

Jospa pohtii.

Olen itse naamakirjassa avoimin mielin, ja pakko myöntää, että kun uudella paikkakunnalla "oikeat ihmiskontaktit" ovat aika vähissä, niin kyllä sellainen virtuaalihalailukin ja -tissuttelu piristää: joku muistaa mua! Minun mielestäni kaikki keinot pitää yhteyttä vanhoihin ja tuleviin ystäviin ovat hyviä ja kannatettavia, eikä leikkimisen merkitystäkään sovi unohtaa: se on terapeuttista, innovatiivista ja ehkä hyödyllistäkin. Onhan bloggaaminenkin avannut oven myös "oikeiden julkaisujen" maailmaan. Ainakin raolleen.