maanantaina, elokuuta 27, 2007

Viikkovitonen

Tää tekis taas tän viikkovitosen, eli
Valitse kotoasi viisi yksityiskohtaa jotka ovat sinulle tärkeitä, mutta joita muut ei ehkä huomaa, ja kerro niistä.
Televisiota ei ole. Sitä ei luultavasti myöskään tule. Voisin kylläkin ostaa laitteen, jolla voi katsella DVD-elokuvia. En ole kaivannut sarjoja, uutisia, ajankohtaisohjelmia enkä reality-paskaa noin kolmeen vuoteen. Mainitsin tämän, koska jonkin asian puuttumista ei ehkä huomaa yhtä helposti, kuin sen hallitsevaa läsnäoloa.

Purkitan, pussitan ja pullotan. Jos tuotteen voi säilyttää alkuperäistä pakkausta kauniimmassa ja pienemmässä astiassa, vaihdan ilman muuta säilytintä. Kasvoemulsio- ja vesi ovat pienissä matkapulloissa kylpyhuoneen lasihyllyllä. Alkuperäiset kanisterit ovat siivouskomerossa.

Minulla ei ole yhtään uutta huonekalua. No vähän narrasin. Lundiaa on, koska se valmistetaan samalla tavalla kuin 50-luvulla ja runkopatja on myös ostettu uutena. Kaikki muu on vanhaa. Vaatteet ovat 1942 Tampereella tehdyssä kaapissa, sohvakalusto on myös 1940-luvulta ja loput 50- ja 60-luvuilta. Lempihuonekaluni on rakkaan ystävän entisöimä, lilalla kankaalla verhoiltu 50-luvun siro nojatuoli. Uusin löytö on anoppilan autotallista pihistetty puinen perunalaatikko, joka toimii eteisen pöytänä. Noin puolet huonekaluista pitäisi entisöidä tai kunnostaa. Seuraavaksi käsittelyyn joutuu pyöreälinjainen senkki. Se on todella heikossa kunnossa ja maalataan vaaleanpunaiseksi ja johon tulee eroottiset, mustat posliinivetimet.

Sängyn pitkä sivu on seinän vieressä, ei tilan säästämiseksi, vaan turvalliseksi itsestimulaatioksi. Tarvitsen nukkuessani kokovartalokontaktin seinään, muuten nukun levottomasti - tai en ollenkaan. Olen viime aikoina alkanut huomaamaan muitakin tapoja, voita voi ajatella vain itsestimulaationa tai lievänä pakkoneuroosina. Jätän lisäksi herkästi kesken asioita, joissa en voi onnistua täydellisesti. Meinasin esimerkiksi lopettaa kuoron, koska en oppinut heti stemmoja täydellisesti.

Keittiön katonrajassa on niin syvä komero, etten ole koskaan nähnyt sen perälle saakka.
Komero tekee mutkan, eikä sen perälle ole mahdollista päästä. Sinne voi kätkeä vaikka ruumiin! Haluaisin tehdä sinne pesän. Pelkään, että viihtyisin siellä liian hyvin siihen nähden, että täytän 29.

8 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Jessus sentään, nukut seinän vieressä! Mää saisin paniikkikohtauksen. Mulla pitää aina olla paljon tilaa iteni ja seinän välillä.
Kumallisia me ihmiset.

Jenni kirjoitti...

Niinpä. Mä olen selkeä kolopesijä. Mulla on turvaton olo isossa tilassa tai sängyn reunalla.

Laura kirjoitti...

Hei.

Löysin sivullesi Fredrikan kautta. Minulla on kolme viimeistä samoja. Joitakin uusia huonekaluja olen joutunut ostamaan, mutta yleensä en osta mitään huonekaluja uutena.

Minullakin on pari yläkaappia, joihin voisi muuttaa asumaan (ei ehkä aivan yhtä tilavasti kuin kuvailemassasi tapauksessa). Olen kuitenkin ajatellut pysyttäytyä ihmisten ilmoilla. Mutta ehkä jonain päivänä.

Wilhelmiina kirjoitti...

Eikö se seinä ole ärrrrsyttävän kylmä? Ajatuskin herättää puistatuksia, hrr!

Aah, toinen televisioton! Tämähän alkaa vaikuttaa jo melko yleiseltä bloggaajien keskuudessa. Miksiköhän? Kuinkahan moni muukin vielä mahtaa ilmoittautua, hmm...

Se komero on portti. Mutta mihin? Jos menet ja selvität sen, kerrothan sitten. Jos siis tulet takaisinkin.

Jenni kirjoitti...

Hei Laura, vanhoissa huonekaluissa on tunnelmaa. Uudet eivät edes näytä oikein miltään, vemppuvat ja ovat tehty keinotekoisista materiaaleista jossakin kiinalaisessa tehtaassa...

Komeroon voisi piiloutua välillä, mennä muutamaksi päiväksi talviunille.

Wilhelmiina, kerron sitten. Mutta ensin pitää löytää tarpeeksi korkeat tikkaat. Pitää tehdä eväät ja ostaa taskulamppu myös. Lähetän sieltä postikortin. Voihan olla, että se ei ole kaukanakaan.

Jenni kirjoitti...

Niin, ja ei se ole kylmä seinä. Ja jos se muuttuu talvella kylmäksi, niin sitten vaihdetaan sänky lämpimälle seinälle:D

femina kirjoitti...

Juu, ei ole meilläkään televisiota. Mutta katselen sitä kyllä silti, jos se kohdalle osuu. Kyse ei ole siis uskonnollisesta kieltäymyksestä vaan ihan ajankäytöstä. Miten paljon ehtiikään, kun ei tollota passiivisena ihmelootaa. Mutta elokuvia katselen kannettavasta ja valkokankaalta. Ja luontodokkareita kyllä kaipaan. Avara luonto, tuo lapsuuteni lohtu.

Saan väristyksiä, jos joudun joskun nukkumaan seinän vieressä. Tuntuu että se saakeli tukahduttaa minut tai vähintään kaatuu päälle. Tai... pahin kaikesta: seinään avautuu yön pimeinä tunteina luukku, joka imaisee minut limaisiin luoliin örkkien sekaan. Sinulla ei sitten ole suljetun paikan kammoa?

Jenni kirjoitti...

femina: mieluummin kai sitten torikammo... Minusta lähellä oleva seinä ei ole ahdistava, vaan turvallinen. Pidän myös alkoveista, vuodeverhoista, teltoista, makuupusseista, vinteistä ja majoista.

Ei minullakaan ole mitään periaatteellista ihmelootaa vastaan. En ole vain tullut hankkineeksi, ja sitten olen alkanut ajatella, että se on aika turha, eikä laitetta kannata hankkia pelkkien elokuvien tai luontodokkareiden takia.