Liikahdin eilen junalla Viialaan tontille riehumaan. Ruoholla on taipumus kasvaa ja puutarhurin lihaksilla sitä vastaan kamppaillessa. Kaikki muukin kasvusto oli pyrähtänyt korkeuksiin. Perennat täyttivät kukkapenkin ja pullistelivat tiilistä tehdyn reunuksen yli. Uh huh. Paratiisin ylläpito edellyttää valtavaa toimeliaisuutta ja nykyään on niin vaikeaa löytää ammattitaitoista henkilökuntaa.
Suunnittelimme, että jos tonttia ei kerta ole syksyllä myyty, tilamme kaivinkoneäijän nyppimään kannot pois ja tasoittamaan talon purkujätteet. Ja sitten haluasin pienen kesäkeittiön ja aitan. Ja ehkä huussin ja saunan ja koristeellisen katoksen kaivolle. Kerta.
Kun ruoho oli ajettu, hörppäsin vissyä ja vaihdoin työmaata. Ihana 40-luvun puinen vaatekaappi on odottanut anoppilan saunakammarissa sitä, että asetumme. No nyt siirsimme sen autoon ja toimme kotiin. Hupsista, kuulotaapa helpolta. 40-luvun iso kokopuinen vaatekaappi painaa ihan hirveästi. Portaikon puolessa välissä ajattelin, että jos Ukkosen ote lipeää, kuolen. Sitten purin hammasta ja olin kuolematta. Nyt kaappi on paikallaan, emmekä muuta enää ikinä.
Ainakaan ilman muuttomiehiä.
Palkitsimme urostekomme tyttömäisellä valkoviinillä, vanajan suklaapommileivoksilla ja muffineilla sillä seurauksella, että heräsin yöllä hirveän huonovointisena ja oksenisn. Ihmisen ei kannattaisi käyttää ja täyttää varantojaan kerralla. Pois viinit ja leivokset, tilalle vissy ja näkkäri. Itsensä palkitseminen viimeksi mainituilla ei vain tunnu samalta, vaikka niitä olisikin ruhtinaallisesti.
Nyt odotan malttamattomana sitä, että pääsisin karkaamaan töistä. Reppu on pakattu ja juna vie juhlimaan Helmin synttäreitä.
Ja lopuksi vielä kerran ja toisenkin kerran ONNEA PIKKUSISKO JA HOLMES! He juhlivat viikonloppuna jonkin aikaa sitten salaa alkanutta avioliittoaan. Aurinko paistakoon räiskäleitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti