Et vaan osaa

Ostin lauantaina vihdoin olohousut: sellaiset lötköt, turahtavat* velourpöksyt, joissa voi mötköillä kotona vapaapäivinä. Että ovat mukavat! Lauantaina mötköilin ne jalassa pitkän lenkin ja katselin komisario Morsen viidennen tuotantokauden ekaa osaa.

Sunnuntaina askartelin pitkästä aikaa ATC-kortteja, kävimme ostamassa suklaatehtaalta viikonlopun satsin ja palasimme kotiin tekemään aikuisen ihmisen jalan kokoisista kesäkurpitsoista morbier-juustolla kuorrutettuja veneitä. Mm...

Yksipäiväisinä viikonloppuina - olin lauantaina töissä - pitää ehdottomasti rentoilla ja nauttia. Pitkät lenkit upeissa rantamaisemissa painottavat kivasti herkullisen, tuoreen suklaan ja juustojen ikäviä terveysvaikutuksia. Hitto mitä puritanismia! Todellisuudessa olen vakaasti sitä mieltä, hyvässä seurassa nautiskeltu suklaa ja juusto tekevät niin hyvää ihmisen sielulle, että vyötärömakkaraa on turha nipistellä. Ihmisen pitää jumpata myös sieluaan. Janssonin Näkymätön lapsi -tarinakokoelma hoitaa muuten myös mieltä aivan ihmeellisellä tavalla.

Keskustelimme onnellisuudesta ja tulimme siihen tulokseen, että onnellisuuskin on tavallaan taitolaji. Kaikki eivät ole onnellisia koskaan, he eivät osaa. Kuten Vilijonkka, joka odottaa aina suurta myrskyä, ja voi olla huoleton ja onnellinen vasta sitten, kun se on lopulta tullut ja pyyhkäissyt kaikki perintöhuonekalut mennessään. Onnellisuus syntyy tässä hetkessä pysyttelemisestä. Onni pitää myös tunnistaa ja tiedostaa silloinkin kun se on arkista ja hiljaista ja nuhjuista.

Sekin puhutteli, että aika moni tutun tuttu on menehtynyt syöpään ihan eläkeiän kynnyksellä tai varhaisina eläkevuosinaan. Mietin, että elämää ei kannata lykätä eikä säilöä. Viini pitää juoda, rakkautta tuhlata ja elämä elää.

*) Turkoosin suuntaan