Millaiseksi naiseksi halusin silloin tulla?

Lueskelin Hömpän helmiä ja yksi teinimuisto pamahtaa mieleeni kuin rypälepommi.

Menen koulun jälkeen Heidin luo. Lojumme lattialla ja luemme Heidin isosiskon, jo kotoa pois muuttaneen Kirsin vanhoja Reginoita. Läjäpäin, kasoittain ja paaleittain Reginoita. Olemme ehkä kuudennella ja kadehdin Heidin rei'itettyjä korvia. heidin isosisko on opettanut Heidin meikkaamaan. Kerran hän meikkaa minutkin koulun diskoon.

Heidi on varhaiskypsä. Koulussa hän valittaa yhdessä Susannan kanssa menkkojaan. Jossakin vaiheessa Heidi ja Susanna yrittävät päästä minusta eroon: olen kehittymätön, kovaääninen räkättirastas kun Heidi ja Susanna ovat kuulemma "Jo kiinnostuneita pojista ja sellasista asioista". Minä en ymmärrä, miksen minä voisi olla kiinnostunut pojista vain siksi, että olen lauta. Kompensoin ulkonäköäni heittämällä parasta läppää. Minulla ei ole tissejä eikä söpöä naamaa, mutta minulla on jumalattomasti mielikuvitusta.

Etsin seitsemännellä luokalla voimakkaasti omaa identiteettiäni. Haluan erottua joukosta ja pukeudun liian isoon, mintunvihreään patenttineuleeseen ja käytän hiuksissa huivia. Heidillä on poikaystäviä ja seksielämä, Susannalla ei. Susannasta on tullut omituinen kaakattaja ja sellaisena hän tulee pysymään. Minä yritän tehdä pesäeroa kumpaankin ja pysyä samalla jotenkin porukoissa. On äärettömän helppo leimaantua, jos liikkuu väärien ihmisten kanssa, joten pyörin missä sattuu. Etsin erikoisia tuttavuuksia, ehkä olen jo silloin vähän uhmakas. Istun koulun pihalla itseäni vuotta vanhemman pojan kanssa ja autan häntä meikkaamaan.

Jossakin vaihessa Heidillä on ongelmia ja hän joutuu vähäksi aikaa hoitoon. Vieraannumme lopullisesti toisistamme. Tapaan Heidin vuosia myöhemmin uimahallissa. Hämmästyn, miten pienikokoinen hän on. Minun elämäni hän täytti ääriään myöten.

Iso osa paikallisista tytöistä pelaa koripalloa, katsoo Beverly Hilssiä ja miettii, onko Luke söpömpi kuin Brandon. En missään nimessä halua koripallopissisten porukkaan. Katselen kateellisena yhdesäsluokkalaisia muijakaveruksia, jotka ovat aivan loistavia: äänekkäitä, hyvännäköisiä ja pahoja suustaan. Tahdon bestiksen.

Seitsemännen luokan keväällä tutustun Irinaan, enkä ole koskaan ollut kenenkään kanssa läheisempi. Saan myös muita läheisiä tyttökavereita. Luen myöhemmin kirjeitä, joita olen saanut: rakkauden ja ystävyyden tunnustuksia, vuolasta ihailua, taidokkaita kuvituksia, pitkiä omia ja lainattuja tekstejä ja syvää läheisyyttä: suukkoja, halauksia. Hämmästyn, kuinka intiimejä tyttökaverusten suhteet ovat olleet. Muistan nyt, että kuljimme Irinan kanssa aina kaulakkain ja halailimme toisiamme koulun käytävillä. Myöhemmin, kun olen tukevasti naimisissa, Irinan isä tunnustaa luulleeni meitä lesboiksi. Vastaan, ettei Irina ole ikinä ollut minun tyyppiäni ja nauran.

Ajattelen, mitä toivoin silloin elämältä, kun lojuin liikkumattomina ja loputtomina kesäpäivinä sängyllä ja kuuntelin J. Karjalaista, John Lee Hookeria, Beatlesia. Pitsipeitto jätti ihoon jäljennöksen, kuusikon valo oli vihreää. Millaiseksi naiseksi halusin silloin tulla?