maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Juhannusraportti

9.30 Miehen puhelin herättää. Olemme hotellissa. Yritän saada silmäluomen siirtymään pois silmämunan päällä, mutta vaikuttaa siltä, että silmämunassa on hiekkaa tai joku on tehnyt käytännön jekun ja korvannut piilarinesteen pikaliimalla. Huomautan, että tällaisen tilan saavuttamiseen todellakin riittää korkeat sandaalit ja rokki.

10.00 Siirrymme aivan valtavan freeseinä aamupalalle. Olen saanut silmät auki ja pessyt piilolaseista puoli kiloa maskaraa. Juon puolitoistalitraa kahvia ja syön kuin sika. Kerran vuodessa pekonin määrällä ei ole mitään väliä ja se päivä on tänään.

11.00 Soitan ehkä Skandinavian hauskimmalle naiselle ja varmistan, että hän on saanut nääpiön hoitoon ja on todella tulossa paikalle.

12.00 Miehet on ajettu machoilemaan grillin kanssa. Heille on täten tarjottu miltei uskottava syy perääntyä naisremakan tieltä.

12.30 Kiihtyvää, navakkaa koillisenpuoleista naisremakkaa.

13.00 Grilli on siinä kunnossa, että siinä voisi sulattaa kiviä. Siirrymme vilteille ja seuraamme, kuinka sianpuolikas mustuu. Naisremakka on sellaista, ettei yksikään lokki uskalla edes loukata ilmatilaa, saati tulla kuikuilemaan evästä. Punaviinillä saattaa olla osuutta asiaan.

13.05 Suurin osa ottaa täysillä ilon irti siitä, että kukaan ei ole vielä pystynyt kieltämään ulkona tupakoimista.

13.30 Kukaan ei puhu mitään, sillä kaikilla on liian kova kiire ahtaa itseensä kaikenlasita grillille vilautettua. Paikalla on todistettavasi myös kulhollinen salaattia, ihmiset jatkavat kuitenkin kiusaantumatta ruoan mättämistä.

14.00 Evoluutio kääntyy väärään suuntaan.

15.00 Porukka lojuu vilteillä maksimaalisessa kontaktissa äiti maahan. Morkkis ja se karmea tosiasia, että aamulla jokainen kuulostaa ja myös näyttää paljon Paula Koivuniemeä pahemmalta on torjuttu. Joku analysoi ääneen ruoan koostumusta. Se on sellainen, että könttä tulee kiertämään elimistössä sulamattomana seuraavat kymmenen vuotta, mutta onneksi punaviinillä voi turruttaa kivun.

15.05 Naisremakkaa. Miehet ovat liian täynnä pystyäkseen pakenemaan paikalta. Kaikila on liian hauskaa, suomalainen ei yksinkertaisesti kestä sellaista onnea selvin päin.

19.00 - 02.00 Katso edellinen ja lisää joukkoon useita bändejä, henkeä salpaavia mekkoja ja viisi tuntia puhdasta jorausta.

Ei kommentteja: