torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Pesä!

Tulevan kotimme kosteusmittaus oli suoraan sanoen vakuuttava. Oli laitteita. Oli digikuvia. Oli PDF-raportti. Oli lihavoidulla tehtyjä parannusehdotuksia. Mitään huolestuttavaa ei ilmennyt ja me teemme asuntokaupat ja meistä tulee pesiviä pikku porvareita.

Kosteusmittauksen jälkeen menimme pankkiin. Sanoin: "Hei, anna meille rahaa." Henkilökohtainen pankkihenkilömme sanoi iloisella äänellä: "Joo!" Ajattelin, että juuri tämän vuoksi vaihdoimme pankkia. Kaikki laskelmat olivat valmiina, olemme aina saaneet erinomaista palvelua ja meitä imartelee joka kerta, että pankkihenkilö muistaa nimemme ja asiamme. Tähän pankkiin ei tarvitse madella.

27. päivä tätä kuuta olemme hetken rikkaita, sitten velkaisia. Täytyy ottaa kamera mukaan.

* * *

Vanhasta pesästä jäävää pesukonetta on yritetty kaupitella. Nuorella poikamiehellä, miehen työkaverilla, ei ole omaa pesukonetta, mutta hän ei tarvitse omaa.

Eli pyykit pesee äiskä.

Pidän palopuheen miehelle siitä, että pesäänsä naarasta houkutteleva uroksen kannattaa unohtaa kuntosalikortti ja merkkivarmarit ja osoittaa sen sijaan, että hän kykenee huolehtimaan itsestään, ruoistaan ja pyykeistään ilman emoa. Nuori naaras ei halua, että anoppi tulee sisään omalla avaimella ja alkaa häärätä. Nuori naaras ei myöskään halua olla miehen äiti, joka huoltaa miestä kuin pentua.

Jos nuorella miehellä on kunnollinen pesukone ja siisti pesä, tietää naaras, ettei hänen yleiskone-ominaisuudet kiinnosta nuorta miestä, vaan nuori mies tahtoo ottaa naaraan huomioon psykofyysisenä olentona. Ei omien tarpeidensa tyydyttäjänä.

Voipi olla, että se oli taas yksi niistä sylkiroiskeisista vuodatuksista. Mutta voipi myös olla, että pesukone on pian myyty.

Ei kommentteja: