Olemme viettäneet sunnuntain asuntoesittelyissä, ja päivä oli, jos ei muuta, niin ainakin opettavainen. Yritä kuvitella ryhdiltään lässähtänyt kirjastonhoitaja betonilaatikon parvekkeelle katselemaan harmaata moottoritien liittymää ja ohi virtaavia autoja, ja arvaa, haluaako hän sijoittaa sellaiseen vanhan miljoonan. Kyseinen asunto oli todella iso ja todella masentava, tuntui siltä, kuin siellä olisi joku kuollut, eikä niinkään kauan sitten.
Toinen asunto oli mummotalossa. Kaikki asunnonkatsojat olivat iäkkäämpiä ja ohi suihki rollaattorikansaa oikealta ja vasemmalta. Hihittelin sisäänpäin tilanteelle ja sitten kuulin asunnon hinnan. Lehteen oli tullut painovirhe.
Kolmas kohde oli aivan uskomattoman hurmaava: huolellisesti remontoitu, huonekorkeudeltaan huikea asunto, jossa oli henkeäsalpaavat jugendrappukäytävät ja pönttöuunit, puulattiat ja kipsikoristeiset katot. Huomasimme jossakin palveljan sisäänkäynnin vaiheilla, että olemme väärässä asunnossa. Kooltaan ja hintatasoltaan oikea kohde oli ylimmässä kerroksessa ja huomattavasti vaatimattomampi.
Tästä ei tule yhtään mitään.
2 kommenttia:
Nykyiseen kämppään (kolmannen kerroksen hissitön penthouse) muuttaessani totesin, että seuraavaksi muutan kyllä senioritaloon. Tämä ei siis tarkoittanut sitä, että viihtyisin seuraavat noin 60v tässä kämpässä. Vaan siis sitä, että senioritaloissa on aina hissi eikä ollenkaan kiljuvia penskoja. Naapurista kuuluu korkeintaan Hilma-mummon vaimea kuolinkorahdus.
-Brandon-
Ja kestäisit viileänkoleasti sen, että kun tuot pikku-ystäviäsi kotiisi mummuradio tiedottaa asiasta miltei OnLine...? Mummuissa ja papoissa ei ole mitään vikaa, mutta kaikkein hauskinta olisi, että talossa olisi kaikenikäisiä (ja tähän ympärille niitä kukkia ja pääskysiä). Ei VAIN lapsiperheitä, ei VAIN senioreja...
Lähetä kommentti