lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Lukupiiri

Kata listasi lukemattomia klassikoitaan, joten täytyyhän minunkin levittää häpeäni kaikkien hämmästeltäväksi.

Alla on muutamia teoksia, joita olen yrittänyt sinnikkäästi, mutta toistaiseksi tuloksettomasti lukea. Ihan kaikkea ei voi blogissakaan kertoa, joten jätin listan lyhyeksi. Tällaiset meemit ovat muutenkin luonteelleni vieraita: minusta omalla tietämättömyydellä revitteleminen on kauheaa itsekidutusta. Mutta ehkä tämä kasvattaa.

1. Doris Lessing: Kultainen muistikirja. Uskomaton järkäle sosialismia, sosiologiaa ja ihmissuhdekuvioita, joiden tarkoitus on saada ihminen kirkumaan epätoivosta. Alussa kuvailtu mansikoiden ja paksun kerman syöminen saa minut jostain syystä aina uskomaan, että tällä kertaa selviydyn. Tällä kertaa olen riittävän kypsä Kultaiselle muistikirjalle! Tällä kertaa olen kasvanut tavoittamaan Lessingin sanoman! Enkä ole luopunut täysin toivosta vieläkään.

2. Cervantes: Don Quijote. Minusta on oikeastaan ällistyttävää, miksi en ole jo selvitynyt Don Quijotesta. Kirjassa ei ole sinänsä mitään vikaa (Mikä röyhkeys! Nyt puhutaan klassikosta, tyttönen!), teos on juoneva ja hauska ja Don Quijote on niin herkullisen pöllö, itsepintaisesti ihanteisiinsa takertuva, hurmaava sekopää. Kirja on vain ollut minulla niin käsittämättömän pitkään "vaiheessa". Mutta olenko luovuttanut? En!

Seuraavia häpeän eniten. Olen häpeästä ihan kumarassa. Enkä ansaitse kutsua itseäni kirjastonhoitajaksi:

3. Shakespeare. Aloitan kootut näytelmät aina rehvakkaasti, näen itseni tutkimassa Myrskyä bussissa ja kahvilassa, valaistuneena ja kirjallisuustieteellisenä, mutta puudun aina alkuunsa. Tiedän, että nauttisin juonesta ja kielestä, mutta en kykene lukemaan näytelmiä! En vain pysty! Tiedän jo ratkaisunkin: se on Shakespeare-lukupiiri. Ensin joku hieman alustaisi, ja sitten näytelmä luettaisiin ääneen. Lopuksi seuraisi vapaata keskustelua, haudutettua teetä ja kurkkuvoileipiä. Lukupiirin lukukausi huipentuisi tietenkin siihen, että lukupiiriläiset tekisivät teatteriretken katsomaan jotakin Shakespearen näytelmää. Ja samalla tapaa voisi tutustua antiikin kirjallisuuteen. Senkin lukeminen yksin vaatii vähintään psykoaktiivisten sienien nauttimista.

Lukupiiriin, anyone? Ja voisiko se toimia verkossa?

Huono klassikko on paradoksi. Teoksessa täytyy tietenkin olla jotain, jotta siitä tulisi lukeneisuuden mittari. En ole antanut kokonaan periksi yhdenkään klassikon kanssa, olen aina tullut siihen tulokseen, että aika ja mielentila eivät ole olleet oikeat. En ole halunnut tarpeeksi lukea. Runsaasta mielikuvaharjoittelusta on kylläkin ollut apua. Sen avulla minusta on tullut henkilö, joka on selviytynyt Anna Kareninasta.

9 kommenttia:

minh kirjoitti...

Aina voi tietty kokeilla Shakespearea sarjakuvina. Minulle ostettiin pikkulikkana albumi, jossa oli Myrsky, Romeo ja Julia sekä Hamlet. Myrskyyn rakastuin niin tulisesti, että luin sen teininä ja siitä lähti Shakespeare-kammo kokonaan pois. Pikkuhiljaa, sarjakuvien avulla. Suosittelen!
-minh-

Jenni kirjoitti...

Ei se ole oikeastaan kammoakaan, vaan jonkinlaista väsymistä vanhan kielen kanssa. Yhdessä olisi helpompaa pakertaa. Joitakin Shakespearen näytelmiä olen lueskellut. Romeon ja Julian ja Myrskyn ainakin...

Anonyymi kirjoitti...

Ah, olen unelmoinut Anna Kareninan lukemisesta, mutta aina jännitys iskee minut lapsilukkoon ennen kuin ehdin edes hipaista kantta. Nyt Kansallisoopperalla pyörivä Anna Karenina-baletti on antanut lisäintoa. Koska en vain voi mennä katsomaan balettia, jos en ole lukenut kirjaa.

"Ensin joku hieman alustaisi, ja sitten näytelmä luettaisiin ääneen. Lopuksi seuraisi vapaata keskustelua, haudutettua teetä ja kurkkuvoileipiä."

Seuraa julkeaa huutomerkkien kylvöä: Shakespeare! Lukupiiri! Haudutettua teetä! Kurkkuvoileipiä!

Jos minä olen Othello niin oletko sinä Desdemona? Tai parvekekohtaus ääneen luettuna! Romeon monologi sycamore grovessa! Suuren yleisön unohtama huikea Titus Andronicus!

Pahoittelen, innostukseni on täysin pidättelemättömissä. Etenkin kun rakastan _myös_ haudutettua teetä ja kurkkuleipiä. Olen valmis osallistumaan, livenä tai netissä. Vaan tuleeko Shakespearet nauttia alkuperäiskielellä vai suomeksi?

Olenko kertonut miten jo teinistä lähtien olen piinannut ystäviäni Shakespeare-sitaatein? Lempeni on siis psykoositasoista.
-Brandon-

Olivia kirjoitti...

Minä ja hyvä ystäväni olemme saaneet luettua Williamin näytelmiä näyttelemällä ne. Se on ollut hauskaa ajanvietettä hieman tokkuraisina sunnuntaipäivinä joskus nuoruudessa. Vanhat suomennokset ovat hulvattomia! Suosikkini on muistaakseni Machbetistä. "...suikot kuihkii..." Jos joku osaa suomentaa, niiaan syvään.

Pulla kirjoitti...

Joo, meikällekin kelpaisi Shakespeare-lukupiiri. Olen lukenut vain Macbethin ja se oli hubaa. ("Macbeth ei nuku enää koskaan." on ihan karmeimpia lauseita, mitä kuvitella saattaa.)

Monia muita klassikoita, esim. Don Quijoten ja Anna Kareninan onnistuin lukemaan niin teininä, ettei ollut ehtinyt kehittyä mitään rimakauhua, sitä vaan puursi menemään nuoruuden innolla.

Harmi vaan, toi Shakespeare jäi silloin, koska yritin lukea jotain onnetonta "Shakespeare selkokielellä" kirjaa, jossa jäljellä oli vain kököt juonet eikä mitään kielellistä lumoa, ja jäin siihen uskoon, että aitokin tavara on samanlaista.

ZePanda kirjoitti...

Älä sure jos et jaksa Lessingiä. Ite luin sen joskus yli 20 vuotta sitten, ja koska itse olin nuori ja aikakin oli toinen, se sujahti perille kokolailla lujaa ja olin pitkään varma, että se on paras ikinä lukemani kirja. Mutta... kuin luin sen uudestaan nyt muutama vuosi sitten, ei se ollut kovin ihmeellinen enää. Se ei ehkä vaan jaksa toimia tässä ajassa ja tässä maassa? Eli liekö klassikkokaan? Eikös klassikot toimi aina?

Jenni kirjoitti...

Mokoma B, haluaa päästä kuristamaan kirjastonhoitajan... vai Jagokon sen D:n kylmäksi pisti? *selaa Shakespearen koottuja*:

O: Onko hän mitä virkkanut?
J: On kyllä. Mut olkaa varma, muuta ei, kuin minkä valalla kieltää voi hän.
O: Mitä virkkoi?
J: Ett' on hän - min' en tiedä, mitä on hän-
O: Haa! Mitä? Mitä?
J: Maannut -
O: Hänen kanssaan?
J: Niin, kanssa, päällä, miten suvaitsette.
O: Kanssa! Päällä! Hyi inhoittavaa! - Liina, - tunnustuksia, - liina! - Tunnustaa ja joutua hirteen, sitten tunnustus; - se minua värisyttää. - Luonto ei näin mustaan tuskan pilveen itseänsä peittäisi, jos ei se jotakin ennustaisi. Ne eivät ole sanat, jotka näin minua vavisuttavat. - Huu! - nenät, korvat ja huulet! - Onko tuo mahdollista? - Tunnustus! - Liina!- Oi, perkele! (Kaatuu tainnooksiin.)
J: Tee työtäs, myrkkyni, tee työtäs! Näin uskovaiset narrit ansaan saadaan; näin moni ja arvoisa siivo nainen Häpeään syyttä joutuu.

Eli kuulostaa Othellon heiniltä.

Joka tapauksessa, ihailtavaa intoa täällä kommenttiosastolla! Jospa perustaisi lukupäiväkirja-blogin laajoin kommenttimahdolluuksin... Tai ryhmäblogin, johon kutsuisi lukupiiriläiset ja kukin vuorollaan voisi sitten vuodattaa lukukokemustaan postauksiin, alustaa, tai miten vain. Voisiko se toimia? Sytyin heti ajatukselle Othellon lukemisesta. Olen katsellut ooppera lapsena telkkarista ja muista vieläkin kuristuskohtauksen.

Zepanda: ehkä aika on tosiaan ajanut Kultaisen muistikirjan ohi. Varsinkin poliittinen puoli jää kovin etäiseksi ja on puuduttavaa lukemista.

--KATA-- kirjoitti...

Tunnustus: En ole koskaan lukenut Shakespearea. Enkä muitakaan listaltasi...

minh kirjoitti...

Minä luin Kultaisen Muistikirjan ollessani asunnoton helsingissä. Kyllä sen läpi kahlasi, vaikkei tuntunut loppuvan koskaan. lessingillä on parempiakin tekeleitä.

Minä lasken sen kuitenkin klassikoihin, koska se on niin hieno ajankuvaus ja siinä on imissuhteita(jotka koostuvat lähinnä yksinhuolajien suhteista naimisissaoleviin miehiin) ja politiikkaa, joka on vielä hiukan naivia.
-minh-