tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Lenkkikengistä

Nyt on se aika lenkillä, että pimeydestä putkahtaa ensin valkoiset lenkkarit ja vasta sitten ihminen hahmottuu siihen lenkkareiden yläpuolelle, on juuri ja juuri, kuin tahra tummassa kankaassa, puhuu vaimeasti toiselle tahramaiselle hahmolle ja häviää taas.

Miksi valkoisia lenkkikenkiä tehdään? Ne kahlaavat läpi kaiken paskan ja loskan, näyttävät vajaan viikon siisteiltä ja siitä eteen päin aina ja ikuisesti kolmeen kertaan syödyltä jenkkipurkalta. Litistetyltä, epämääräiseltä. Kuuluuko niiden olla valkoset? Kuka sen päättää? Jumalako?

Täytän kilpailukupongin. Sillä voi voittaa matkan Karibialle. Täytän lomakkeen ja lähetän verkkopankissa rahaa matkatoimistolle. Sillä pääsee maaliskuussa Prahaan. Eräs henkilö oli täydellisen onnellinen tehdessään useita ulkomaanmatkoja - Roomaan. Aina ja ainoastaan Roomaan. Toinen matkustaa aina Pariisiin, ei minnekään muualle. Minulle se voi olla Praha. Kaupunki, joka tarjoaa kaikkea, mitä haluan sellaisessa muodossa, väreissä ja tuoksuissa, jotka voin ottaa omaksi. Jotakin, jota viedä mukanaan. Ja vielä jotakin, jonka ympärille kasvaa. Minun, minun, minun.

Sitä on rakkaus.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minun rakkauteni on Garmisch-Partenkirchen. Tosin matkani eivät suuntaudu ainoastaan sinne, mutta Gapiin on päästävä vähintään kerran vuodessa. Olen niin varma rakkaudestani, että aion sitoutua kunhan elämäntilanne sen sallii.

Voin asua Suomessa missä tahansa vuokraläävässä, kunhan minulla on "kesämökki" Gapissa. Kunhan työtilanne vakiintuu niin minun asuntolainani tulee uppoamaan Saksanmaalle.
-Brandon-

antitäti kirjoitti...

Minä olen se Rooma. Aina vaan Rooma, vuosikymmenet. Ja nyt viime kerralla (viime kesänä) päätin, että seuraava matka tehdään Prahaan. Ehkä tavataan siellä :)...

Jenni kirjoitti...

Toiset koluavat maailman seitsemää kolkkaa ja sitten ovat ne, jotka palaavat. Palaamisessa on se hyvä puoli, että kaupungista tulee kuin oma käsilaukku: se on tuttu, sieltä löytyy, mitä pitääkin, mutta on todennäköistä, että jossakin taskussa on vielä jotain yllättävääkin... Ja tähän menee tietysti vuosikymmenet.

Jenni kirjoitti...

Ai niin, muista äiti, että 2008 ollaan alkuvuodesta siellä Barcelonassa! Jee! Gaudi! Dali! Katalaanimie- Hyvä ruoka!

Loviisa kirjoitti...

Jep. Minulle se on/oli Praha. Rakastan ja palvon tuota Böömin helmeä ja uskallan sanoa sen aika hyvin tuntevanikin. Se on juuri sellainen kaupunki, jollaisessa lapsena ajattelin ritareiden ja salaperäisten kreivien asuvan.

Mutta olen myös retkahtanut aika pahasti Roomaan ja Lissaboniin. Kaikki kolme ovat varsin erilaisia, eli ehkä ne vain vastaavat kolmeen erilaiseen tarpeeseeni. (Hmm. Olut? Pasta? Kaipuu löytöretkille?)

Piikkari kirjoitti...

Minä olen viime vuosina päässyt lähinnä Hämeenlinnaan, joka ei varsinaisesti ole unelmakaupunkini mutta jonne jostain syystä matkustan kouristuksenomaisesti monta kertaa vuodessa.

Hyvä puoli on tietysti se, että matkustuskulut pysyvät kohtuullisina, varsinkin jos liftaa.

Piikkari kirjoitti...

Äh, ja unohdin tietysti sanoa, että minusta valkoiset lenkkarit ovat ihanat. Ne ovat ihanat nuhjaantuneina. Vaikka ihminen olisi juuri aloittanut lenkkeilyn taas kerran, valkoiset lenkkarit näyttävät jo parin lenkin jälkeen hyvin ammattimaisilta.

Minulla oli kerran mustat lenkkarit jotka eivät olleet ollenkaan niin hyvät kuin valkoiset.

Jenni kirjoitti...

Piikkari: sun täytyy panna Hämeenlinnaan tullessasi vaikka neilikka rintaan, että tunnistan, jos satun hollille:)

Ai valkoisten lenkkareiden tarkoitus on rähjääntyä nopeasti niin, että kuka tahansa soffapottu näyttää kerran kuralätäkössä seistyään kiivaalta lenkkeilijältä??? Hä?

Anonyymi kirjoitti...

Sille ilmiölle on nimitys: pro-lika. Tämä termi on tullut joskus tanssiopistolla luotua. Balettitanssijan taito on yleensä suoraan verrannollinen tossujen likaistuuteen ja repaleisuuteen. Vaikka käyttäisi valkoisiakin tossuja niin saa kyllä tehdä pirun monta tendua ennen kuin saa pohjat puhki ja uskottavan kerroksen pro-likaa.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Jus. Tiin. Sa. Okei. Pro-likaa. Jep.

Ohari kirjoitti...

Hassu sattuma. Juurikin puhuimme suomen kielen äänne- ja muoto-opin tunnilla prahassakäymättömyyskompleksista. Ehkä kehittelen sellaisen, koska kuulostaa hienolta.

Ostin tänä syksynä mustat lenkkarit. Ne eivät tosiaankaan näytä yhtään profeilta! Epäreiluus. Muuten kivat kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

No sehän minuakin vaivannee! Prahassakäymättömyyskompleksi!

Ja kun sitten sattuu niin että balettitossut kuluvat puhki ja pitää ostaa uudet, nollaantuvatko taidot kokonaan? Ja olen aina halunnut tietää mikä on tendu, ja miten se lausutaan. Tandyy?

Tämä on taas niitä kommentteja, jotka on pakko lausua nimettömänä.

Terv. Nimetön, tuntematon kommentoija

Jenni kirjoitti...

Terve nimetön! Ensinnäkin: mene Prhahaan. Toisekseen: jos tossut kuluvat puhki ja joudut ostamaan uudet niin kais tiät, miten toimitaan? Ensinnäkin tossuja liotetaan laimeassa Earl Grey -teessä puoli tuntia. Sitten ne haudataan maahan vuorokaudeksi. Sitten niitä vedetään auton perässä ympäri pitäjää. Eihän sitä UUSILLA TOSSUILLA...

Sama muuten koskee mm. nahkatakkeja. Nahkatakkien kuluttajat voisivat perustaa killan. Sitten ne ryyppäsivät, tappelisivat ja kierisivät alas mäkiä viikon. Ja avot, suoraan 50-luvulta...

jospa kirjoitti...

Pro-likaa? Pah!

Minä ostin keväällä (sikakalliilla) kauan, kauan kaipaamani mustat lenkkarit, joihin olen ollut koko rahan edestä tyytyväinen. Käyttöominaisuuksiltaan ne on mun ehdottomasti parhaat ja mukavimmat kenkäni: ihanat jalassa, eivät näytä likaisilta (vaikka olisivatkin, kun lika ei niin hyvin erotu) joten voi pitää jopa töissä ja ainaskin kaupungilla. En koe uskottavuuteni vähentyneen, sen sijaan tosi moni on kateellisena kysynyt, mistä olen ylipäätään löytänyt mustat lenkkarit. En todellakaan kaipaa sitä earl grey-showta enkä aio enää ikinä ostaa valkoisia "hohdamme pimeässäkin" -lenkkareita!

Minä en muuten ole Pariisi, vaikka moni niin luulee jo työn puolesta. Haluaisin kyllä olla joku, mutta se Prahakin on vielä (häpeällistä kyllä) käymättä.