perjantaina, marraskuuta 03, 2006

Eräänä synkkänä talvi-iltana pienessä kunnankirjastossa...

Oooh, molen naatti. Kirjastolla oli tänään iltakekkeröinnit. Aloimme suunnitella erityisasumisyksikön (aikusten kehitysvammaisten asumismuoto) päivätoiminnanohjaajan kanssa halloween-aiheisia pileitä jo aikaisin syksyllä. Koristelimme kirjastoa lasten "kauhujen kekkerit" -aiheisin kuvataidetöin, kummituksin, oksin, lepakoin, kurpitsalyhdyin ja värivaloin.

Aamulla suhasimme päivätoiminnanohjaajan (kutsukaamme häntä vaikkapa Perhoksi) kanssa tukkuun ja kauppaan ja ostimme ja ostimme ja ostimme kuin italialaiset suurperheen mammat herkkuja iltaa varten. Koristelimme kuorrutuksin ja karkein muffinsseja, silppusimme salaattia, seikoitimme boolia ja paistoimme pitsaa. Illalla yksi kirjaston virkailijoista teki noin ziljoona vohvelia ja toinen tökki nakki-kurkku-tomaatti -coctailtikkuja kaaliin.

Viideltä kaikki alkoi olla palttiaralla pulkassa, syöksyimme Perhon kanssa pukemaan ja röökille ja kynttilän sytytykseen. Heti kohta kirjaston ovi kävi ja paikalle tuli erityisasumisyksikön asukkaat teatterilta lainatuissa upeissa puvuissaan. Paikalla oli muun muassa kuningas, kuningatar, velho, peikko, lordi ja munkki.

Ohjelma alkoi niin, että hämärsimme kirjaston ja panimme yölintujen äänet soimaan. Sitten tutustuimme paikkoihin, eli seikkailimme yöllisessä metsässä, luimme, mitä kauhujen kekkereissä tarjotaan (dinosauruksen oksenusta, vämpyyrin viimeistä ateriaa ja kynsikaljaa). Lopuksi keräännyimme saturappusille kuuntelemaan kauhukertomuksia.

Tämän jälkeen herkuttelimme koristellussa kahviossa oikein antaumuksellisesti. Mainittakoon, että monet juhlavieraat olivat vaikeasti kehitysvammaisia, joukossa oli myös yksi kokonaan sokea ja yksi kuuromykkä. Herkut maistuivat. Kuningas mainitsi, että "täällä on todella ystävällistä ja hyvää henkilökuntaa" ja kaikkia palveltiin kuin monarkkeja. Salaatin, pitsan ja oranssin matoboolin jälkeen oli muffinssi-vohveli-karkki -kahvien vuoro. Santsata sai, kunnes olo oli paha ja maha pinkeä.

Ilta oli uskomattoman onnistunut ja luulen, että ne, jotka eivät nukahda invataksiin, käyvät pelkästään limpparin lisäaineiden vuoksi melkoisilla kierroksilla ennen uinahtamista. En koskaan unohda ilmeitä. Enkä sitä hiljaisuutta, joka porukan valtasi lukiessani kauhukertomuksia. Enkä sitä tyytyväisyyttä, joka säteili herkuttelijoista ja heidän hoitajistaan.

Vakuutan, että meillä panostetaan jatkossakin matalan kynnyksen yhteistyöhön ja erityistä tukea tarvitseviin asiakkaisiin. Myös vaikeasti vammaisiin. He, joilla on asiasta mielipiteitä tutustukoot ensin vaikeasti vammaisiin henkilökohtaisella tasolla. Ja miettikööt sitten, "mikä on vaikeasti vammaisille parasta". Ja ennen kaikkea sitä, olenko minä päättämään siitä, tiedänkö minä asiasta tarpeeksi edes esitelläkseni mielipiteitäni.

5 kommenttia:

antitäti kirjoitti...

Wow, susta tuli just mun idoli!!

Mä olen tosi huono järjestämään mitään suurta ja näperrettävää ja vaivalloista, vaikka just sellainenhan näkyy kirjaston ulkopuolelle ja tekee hyvää meille - ja imagolle. Jos joskus saa itsestään irti jotain tehdä, se on kyllä vaivan väärti!

Jenni kirjoitti...

Eikä! Ooo.... Hirvee homma oli, tuo oli eka iso tapahtuma meillä. Kyllä siinä tuli virhearviointejakin, mutta opittiin myös paljon siitä, kuinka työnjaon ja ajoituksen pitäisi toimia.

kaura kirjoitti...

Minä niin raxtan matalia kynnyksiä. Valtavia suukkosia teidän kirjastoon!

kaura kirjoitti...

Sniisk. Pakko lukea koko juttu vielä uudestaan (ja uudestaan), kun tulee niin hyvä mieli. Tietysti lipaston infopisteellä pillittäminen on jonkun mielestä paha cooliusrikkomus, mutta mun mielestä siitä tulee vain lisää karismaa.

Jenni kirjoitti...

Kaura, vaikka huuhtoisit kyynelilläsi lipaston infopisteen Pahalampeen, et silti olisi epäkolea. Kiitos pusuista, paljon pusuja teillepäin *PUS*