perjantaina, marraskuuta 03, 2006

Lady Absinth sivistyslautakunnan kokouksessa

"Lady Absinth" -ATC oli viimeisimpään runotorstairunoon sopien työnimeltään hirviömorsian. Paikallinen askarteluliike houkutteli minut ostamaan tuollaisen fiskarsin pitsileikkurin, jolla pääsin mustien kehyspitsien kanssa parempaan lopputulokseen kuin käyttämällä tekstiiliä. Nimikyltti on kiinni kahdella pienellä eyletillä ja kuvan päällä on vaalenanvihreää tylliä, vihreää siveltimellä töpöteltyä kiilleliimaa ja paljetteja. Kyltti on vähän vino ja pitsejä en vielä osannut oikein kohdistaa niin, että kehys olisi symmetrinen, mutta olen kokonaisuuteen todella tyytyväinen.

* * *

Voi SWOTTU. Eilen oli sivistyslautakunnan kokous, jossa sain ystävällisesti esitellä meitin laitosta eli kirjastoa. Kysyin, paljonko saan käyttää aikaa. PJ kysyi, paljonko tarvitsen. Minä sanoin jotensakin niin, että voe tokkiinsa tästä aiheesta puhun vaivatta & mieluusti vaikka kaksi päivää. PJ ehdotti 15 minuttia ja minä hyväksyin sen. Ja käytin puolisen tuntia.

Esittelin kirjaston kouluyhteistyötä ja vanhuksille suunnattua kotikirjastopalvelua ja tein lyhyen SWOT-analyysin kirjaston tilanteesta. Joka olisi oikein hyvä, ellei se olisi paikoitellen niin nolo. Älkää antako mun edes aloittaa palkoista.

Tänään meille tulee iso liuta kehitysvammaisia, jotka ovat vuokrannet teatterilta naamiaisasut. Asiaan liittyy herkkuja ja kurpitsalyhtyjä ja kummituksia ja ehkä pöllön huhuilua yölinnut CD-levyltä...

Kukkeaa Kekriä, väistelkää vainajien henkiä!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

absinttileidin kyltin kuuluukin olla hieman vinossa. vain sen verran, että se näyttää siltä, että ollaan kuitenkin alunperin pyritty suoraan lopputulokseen. vaikka en olekaan erityisen askarteluhenkinen niin täytyy myöntää, että tuo on harvinaisen upea tekele.
-strangelove-

Anonyymi kirjoitti...

Vau, todella hieno!

Tähän asti olen onnistunut vastustamaan noiden isojen pitsileikkureiden kutsua, kotiin on eksynyt vain yksi pieni kulmapitsileikkuri, mutta nyt ei auta enää mikään.

Saisikos teille ehdottaa korttivaihtoa..? Sähköpostiosoitteeni löytyy molemmista blogeistani, nakkaa meilillä jos kiinnostaa.

Reeta kirjoitti...

Pitsileikkuri! *muuttuu kateudesta vihreäksi*

Jenni kirjoitti...

Hei beibet, kiitos kommenteista! Hestialle lähti sähköpostia.

Kyä askartelukaupat on saatanasta kun niihin joutuu rahaa kantamaan. Iso pitsileikkuri, tuo perheenemännän pikku apulainen! Anteeksi hysteria, meillä oli pileet ison kehitysvammaisjoukon kanssa ja huh kun on naikkonen poikki ja pinossa.

Ja ihan erityisesti ajattelen nyt lämmöllä Outolempeä, joka muistaa aina kommentoida suurta yleisöä kiinnostamattomia kirjallisuushöpinöitäni. Sydän!

Anonyymi kirjoitti...

oh! kiitoksia vain :) minusta juuri nuo suurta yleisöä kiinnostamattomat kirjallisuushöpinät ovat niin parhautta. ja mukavaa huomata, että on jotain muutakin aihe kiinnostaa. uskallan väittää, että meillä on jokseenkin samanlainen tapa kokea kirjoja.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Strangelove: uskalla vaan, halusin vain sanoa, että ilahdun aina kommenteistasi. Olet varmasti upea keskustelukumppani!