Anna
Thackerayn Turhuuden turuilla alkaa olla loppusuoralla, kun tulin ajatelleeksi, että Tolstoin kohtalokkaan naisen, Anna Kareninan ja Becky Sharpin välillä on tiettyä sukulaisuutta. Yllättävää se ei suinkaan ole: Beckyn ja Annan pahellisuus heijastaa käsitystä naisen roolista ennen kaikkea vaimona ja äitinä. Naisen arvo perustuu sille, kuinka hän näissä elämänsä kahdessa tärkeimmässä roolissa onnistuu.
Sekä Anna Karenina että Becky Sharp halveksivat aviomiehiään. Kun Anna palaa aviomiehensä luokse tavattuaan Vronskij'n hän ajattelee herkullisesti: "Oh, hyvä Jumala, kuinka hänen korvansa ovat tulleet tuollaisiksi?" (1925, 160). Huvittavaa kyllä, Anna myöhemminkin kiinnittää huomiotaan juuri Aleksein korviin, jotka näyttävän nyt törröttävän omituisesti hänen päästään. Arkinen ja tuttu muuttuu omituiseksi ja vastenmieliseksi.
Kun köyhistä oloista lähtöisin oleva Becky on lopulta menettänyt miehensä ja hänen myötään saamasa aseman, hän muistelee puolisoaan: "Hän [Becky] ajatteli häntä [Rawdonia] hyvin murheellisesti ja ehkä kaivatenkin hänen rehellistä, tyhmää, luotettavaa ystävällisyyttään ja uskollisuuttaan, hänen pettämätöntä tottelevaisuuttaan [...]" (1956, II, 331).
Anna alkaa vähitellen inhota vaisua, valjua, kylmäkiskoista miestään. Beckyn aviomies Rawdon olisi sen sijaan uskollisuutensa ja tottelevaisuutensa puolesta kelvannut Beckylle, joka tulee siis itse jätetyksi, eikä pysty erinomaisesta nokkeluudesta ja kauneudestaan huolimatta lopultakaan valloittamaan yhtään sydäntä. Rawdonilla on Beckylle lähinnä välinearvoa yhteiskunnassa, jossa varaton nainen ei voi luoda itsellisesti kunniallista asemaa. Siinä missä Anna on kuumeisen tunteellinen, Becky on ennen kaikkea viileä ja laskelmoiva. Anna retkahtaa, Becky ei.
Toinen ilmeinen yhtäläisyys naisten välillä on heidän suhteensa lapsiinsa. Kun Anna on tavannut Vronskij'n, myös suhde omaan poikaan muuttuu: "Poika, samoin kuin mieskin herätti Annassa aluksi pettymyksen tapaisen tunteen. Hän oli kuvitellut poikansa kauniimmaksi kuin hän todellisuudessa oli. Hänen oli laskeutuminen todellisuuden tasapintaan voidakseen nauttia pojastaan sellaisena kuin tämä oli" (mts. 165). Anna suostuu jättämään poikansa avioerossa miehelleen. Aikalaiskontekstissa se on tietenkin pöyristyttävä skandaali - ei siksi, ettei isä kykenisi huolehtimaan lapsistaan vaan siksi, että äiti on saattanut jättää ne jollekin toiselle. Ja onhan se vielä tänä päivänäkin monin verroin harvinaisempaa, kuin se, että lapset jäävät erossa äidille.
Beckykin saa Rawdoninsa kanssa reippaan pojan, joka valloittaa täysin isänsä sydämen ja miekä viehättävintä - tekee hänestä lopulta paremman miehen. Becky ei ole pojastaan lainkaan kiinnostunut. Sosiaalisissa tilanteissa hän pyrkii paremman vaikutelman luodakseen osoittamaan pojalle hellyyttä, mutta epäonnistuu, kun poika oudoksuu ääneen äitinsä käyttäytymistä.
Huolimatta siitä, millainen Beckyn ja Annan lasten kohtalo on, tekevät naiset äidin pahimman synnin, jolle vain Medeian teot vetävät vertoja. Tilanne korostuu, kun molemmissa teoksissa on esimerkkejä lapsilleen omistautuvista hyvistä äideistä. Erityisesti Turhuuden turuilla -teoksen Amelia on äitinä ja vaimona suorastaan pyhimysmäisen täydellisinen. Amelia on yksinkertainen ja hellä olento, joka palvoo lastaan ja on toimissan aina herttainen, vaatimaton ja rakastava. Beckyyn verrattuna Amelia vaikuttaa välillä suorastaan tyhmältä. Hän on takertunut ajatukseen kuolleen puolisonsa nuhteettomuudesta ja täydellisyydestä ja säilyttää tämän miniatyyrimuotokuvaa tyynynsä alla puhuen sille ja kastellen sitä kyynelillään.
Vaaralliset naiset seuraavat mielihalujaan ja laskelmoivat. Heille ei ole paikkaa perheenemäntien ja äitien sekä pyhimysmäisten leskien joukossa. Vaaralliset naiset käyttävät myös hyväksi ulkonäköään. He ovat valmiit kääntämään selkänsä perhearvoille ja kunniallisuudelle saadakseen valtaa, rahaa tai seksiä. He eivät ole kiinnostuneita jälkikasvustaan - Anna Karenina käyttää jopa ehkäisyä estääkseen ei-toivottujen vauvojen tulemista. Annan synti on himo, Beckyn ahneus ja näille epäjumalille he uhraavat lopulta kaiken, sillä pahan palkka on kuolema tai kuolemaakin pahempi yksinäisyys, perheestä, ystävistä ja yhteiskunnasta eristettynä.
Tolstoin realismi ja Thackerayn huumorin lämmittämä kerronta eivät aseta vaarallisia naisia täysin huonoon valoon eivätkä hyvätkään naiset ole täydellisiä. Anna ja Becky käyttäytyvät häikäilemättömästi ja tekevät virheitä, mutta he ovat myös olosuhteiden uhreja: molemmat vaaralliset naiset ovat rohkeita, rehellisiä ja älykkäitä, vaikkeivät viisaasti toimisikaan. He eivät käyttäydy kauniisti ja siveästi, mutta maailmakin on ruma ja vallitsevat mielipiteet ja olosuhteet heidän radikaaliuttaan ja sopeutumattomuuttaan vastaan. Thackerayn teoksenkin nimi viittaa yhteiskunnan raadollisuuteen. Teoksessaan hän palaa toistuvasti kuvaamaan surullisena, paheksuvana ja alistuneena elämänmenoa Turhuuden turuilla...
Kenties beckyt ja annat ovat jo tulleet valtalajiksi, kun ameliat ja dollyt ovat katoamassa.
Kuvat lainattu Doctormacrolta.
2 kommenttia:
en ole anna kareninaa vielä lukenut...ehkä minun pitäisi. vanity fair on sanoinkuvaamaton! ja becky harvinaisen hyvin kirjoitettu hahmo. minua hieman jäi harmittamaan beckyn kohtalo, koska ei hän varsinaisesti paha ole. ja ehdottomasti hänen edukseen on laskettava se, että hän on huomattavasti älykkäämpi kuin monet häntä ympäröivät ihmiset. beckyn tapa pyörittää muita tahtonsa mukaan on herkullista luettavaa.
vaikka olen viehättynyt austenin pikkukapinallisiin sankarittariin niin kyllä becky lyö heidät laudalta 100-0. oletko nähnyt bbc:n minisarjan vanity fairista? se on mielestäni varsin hyvin toteutettu (kuten nämä bbc:n klassikkoteoksiin minisarjat muutenkin) ja beckyn esittäjä on loistava!
-strangelove-
Vanity Fair on jättimäinen jäätelöannos kaikilla mahdollisilla lisukkeilla. Säälin itseäni, että luin sen vasta nyt...
Becky ei ole paha, mutta taipumukset ja olosuhteet ovat häntä vastaan. Hän on häikäilemätön ja todella rohkea. BBC:n minisarjaa en ole nähnyt, mutta täytyypä kytätä, jos sen saisi vaikka DVD:nä.
Lähetä kommentti