torstaina, lokakuuta 05, 2006

Runotorstai

Ruoan jälkeen ei saa riehua,
ruoka luulee, että se on suen mahassa ja tulee ylös,
sanoi vanhukset.

Mikään muukaan ei ollut totta. Joessa ei ollut mustaa ukkoa, joka vie. Vain kova virtaus, virtaaman kalvavia syvänteitä. Eikä minusta tullut lähetystyöntekijää. Eivät ne minua siellä olisi tarvinneet, ihmisenrepaletta epäilijää.

Maistoin aina joka lajia edes pikkuisen ja sitten se vähäkin oli liikaa, paisui nielussa ja tukki hengityksen.

Sylkäisin ruoan pois suustani, jäykälle poppanalle, koleille posliiniastioille. Tyhjyydelle lipaston päällä. Valokuville, joita ei ollut siellä.

Pöydästä noustessa muistin sentään Jeesusta kiittää, hyvästä ruoasta.

* * *

Runotorstain aihe: ateria.

11 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Tosi hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

Höh, lapsuuden ruokailusta ei tuolla menolla jää mitenkään mukavia muistoja vanhuuden varalle.
Hyytävä tunnelma.

Jenni kirjoitti...

En oo ikinä ollut uskottava hyytävän ja kauhean kanssa. Yleensä olen vain kirvoittanut naurunturskahduksia. Ehkä se tästä kolenee:) Kiitos kommenteista.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan tämä kolea runo, mutta totta, loppusäkeet nostattivat hymyn suupieleen. Toiseksi viimeisin säkeistö on erityisen hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti sait lapsuuden ehdottomuuden esiin. Loppusäkeen silmänpalvonta kolahti muhun. Tosi tunnelma lapsuuden ankeammista päivistä.

Suojakänni kirjoitti...

Kuinka meitä onkaan pidetty valheilla ruodussa, järkeä pakenevilla säännöillä, pakotettu pieni ihminen toimimaan aikuisen keksityllä logiikalla.

Hieno kuva, toden totta kylmäävä tunnelma.

Jenni kirjoitti...

Lapsena maailma on mustavalkoinen ja otsa kirkas. Ainakin sellaista maailmaa usein tarjotaan. Kaiken moninaisuus hämmentää sitten vielä aikuisenakin. Ja kaiken yläpuolella riippuu valomainoksena kysymys "miksi"? Suojelemiseksi, koulimiseksi vai nujertamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kuvaus lapsuuden kokemuksista. Allergiaakin taisi olla, mutta sitähän eivät vanhukset huomioineet, maistettava oli.

Anonyymi kirjoitti...

Maistettava oli. Vuosien jälkeen olen sopeutunut ymmärtämään, että parastaan ne panivat, vanhempamme. Ei niitä sykologian kirjoilla ohjattu. Me vaan sitten oksensimme sipulit takaisin lautaselle. HYVÄ RUNO!

isopeikko kirjoitti...

Samalla lailla parastamme koittaen komennamme nyt omia lapsiamme, ihmetellen mikseivät ne usko...

Jenni kirjoitti...

Kasvatukseen ja kuriin liittyvät asiat näyttäisivät ainakin kommenttien määrästä päätellen koskettavan. Kiitos kaikille!