Pieni, yksin ja pimeässä

Usva on paksua kuin rokka ja valaistus tekee kirjastosta pehmeänkeltaisen saarekkeen. Ihmtettelen sitä, ettei täällä ole sankkoja joukkoja. Luultavasti joukot ovat töissä. Olen yrittänyt asennoitua työhön niin, että otan yhden asian ja keskityn siihen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta luulet vaan, että se sitä olisi. Olen kuitenkin melko varma siitä, että yksi keskeinen loppuunpalamisen syy on se, että työelämä on muuttunut sellaiseksi, ettei yhtään ajatusta ehdi ajatella loppuun, eikä mihinkään voi enää syventyä. Nämä eivät ole minun, vaan Kimmo Tuomisen ajatuksia (etkö jo lue sitä Tiedon partaalla -teosta?) mutta seison niiden takana kuin monumentti. Miksei kukaan muuten ole tehnyt "mikä monumentti olisit" -testiä? Haluaisin ehdottomasti olla Toijalan keskustan tuntumassa oleva radanrakentajien muistomerkki. Siinä on menoa ja meinikiä, se ei ole liian suuri ja se on vihreä. Menkää katsomana sitä.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitsemme kokemusta hiljaisuudesta, pimeydestä, yksinäisyydestä. Tarvitsemme sitä pelkoa, kun huomaamme olevamme pieniä ja yksin ja pimeässä. Ajatukset ja kokemukset tarvitsevat aikaa voidakseen jäsentyä ja saavuttaa järjestys. Mediataitoihin tulisi lisätä myös itsekieltäymys. Joskus paasto on kohdallaan. Joskus on herkuttelun aika.