tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Kuulutko sukupolveen, joka osaa viheltää Jaakko Kolmosen tunnarin?

Käsittelen parhaillaan Jaakko Kolmosen tekemiä keittokirjoja. On aika karmeaa olla niin ehdollistettu, että Kolmosen olemus aiheuttaa välittömästi autonomisessa hermostossa vihellysreaktion. Muistattehan sen nokkahuilutunnarin, jossa on sellainen hassun ujeltava loppusävel? Kylläpä muistatte. Ja muistatte myös Camilla Mickwitz -animaation "Varokaa heikkojä jäitä" -musiikin.

Mutta vastenmielisin aivoradioon juuttunut piisi on ehdottomasti tamperelaisen erotiikkaravintola Kaijakan mainoskappale. Tilanne oli sellainen, että makasin kotona ilkeässä kuumeessa ja kuuntelin radiota. Radio oli olohuoneessa, kajarin olin viimeisillä voimillani siirtänyt makkariin. Mainos tuli kerran tunnissa, mutta en yksinkertaisesti jaksanut nousta sängystä vaihtamaan kanavaa. "Olit mies taikka nainen, tunnet erotiikan ihmeet suuret..." Sävelmä oli varmaan jonkun menneisyyden tangomarkkinapellen värkkäämä ja solistit oli tempaistu suoraan Kaijakan karokesta "studioon."

Kun lopulta jaksoin kömpiä täkkiameebana olohuoneeseen ja sulkea radion, kuume aleni ja purkahdin itkuun helpotuksesta. Ihan totta. Miksi tehdä kuvottava mainos? Vai oleskelevatko mainosnikkarit pimeässä kellarissa ja miettivät todellisuuden syvintä olemusta perunanituja, hiirensontaa ja kosteusvaurioita tutkien.

Sotka? Hesburger ja Hese-koira?

You are worth it?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Päivä on hyvä, kun päässä soi kokki kolmonen, mutta ihan perseestä, kun kopassa kaikuu mikä tahansa mainosmusiikki, yök.
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

Pelkkä Jaakko Kolmonen -merkkijonon lukeminen ruudulta käynnisti jukeboksi. Kiitos Jenni!

Suojakänni kirjoitti...

Minä osaan viheltää (huonosti) tunnarin aina kappaleen katkeraan loppun asti. Se löytyy soittolistaltani - mitä tämä minusta kertoo?

Tiesittehän myös, että kyseessä olevan Roger Whittakerin kappaleen nimi on Finnish Whistler.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en muista noita, koska olen liian vanha:(((

Ja Jemoryn lukijat eivät varmaan muista miten "hintaa vertasin, valitsin, uuden tend-automaticin, saan paljon puhdasta helpommin, kiitos tend-automaticin"...

Anonyymi kirjoitti...

olen myös joskus ajautunut sitä pohtimaan, että tehdäänkö joistain mainoksista tarkoituksella ärsyttäviä, että tuote jäisi varmasti mieleen... tosin minulla se kyllä jää sellaiseen tyyliin mieleen, että en osta aktiviaa vaikka se olisi viimeinen ruoka maailmassa.

eikö mainoksen tekijälle oikeasti tule mieleen, että tämä on ihan hirveä? vai tehdäänkö sitä vain mitä asiakas keksii pyytää? minua eivät kosmetiikkatuotteiden sloganit niinkään nypi, mutta kaikki nämä järkyttävät suomalaiset rallatukset ja huonosti näytellyt niljakkeet. "mä olen löytänyt uuden!" gnnnh!
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Oih meitä mainonnan uhreja. Suojakänni: hallussasi on pelottavia informaatiokappaleita... Ja Susun lallatuksen ympärillä pitäisi olla iloisia pikku nuotteja:)

Strangelove: pelottavinta on, että suomalaiset mainokset ovat oikeasti kansainvälisesti vertailtuna tasokkaita. Herrajumala.