Kuka itseasiassa päättää kauden väreistä? Onko se Jumala?

Minun olisi pitänyt löytää Steve Lowen ja Alan McArthurin teos Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa? (Atena : 2006) viime viikolla, tai mahdollisesti heti sen jälkeen, kun Viivi Avellanin kirja julkaistiin. Itseasiassa toivon, että vastaava teos olisi ilmestyntyn silloin, kun myöhäispuberteettisena kehitin ensimmäisen salaliittoteorian ja aloin epäillä, että kaikki on huijausta. Mikä kaikki? Naistenlehdet. Mainokset. Mainoskanavien naisille suunnatut ajankohtaisohjelmat. Äh.

Teos on ilkeä ja parempi kuin hyvät ilkeät blogit, ja ehdottomasti parempi kuin kolumnit - sellaisetkin, joissa on kirjoittajan kuva (mts. 113). Todella trendikkäät kolumnit julkaistaan kuvan kanssa, tai kaikkea kanssa, kaikki kolumnit julkaistaan nykyisin kuvan kanssa. Edelliseen postaukseen viitaten teos on moderni lisälehti Thakerayn teokseen Turhuuden turuilla ja sen ydinsanoma on se, että harvinaisen monen ilmiön takana on sanoma: "OSTAKAA TÄTÄ TAVARAA". Lisäksi tekstit, tuotteet ja brändit ovat huonosti ja hätäisesti toimitettuja, kertakäyttöistä, tyhjiä ja tyhmiä. Meidät on ympäröity halvasti tuotetulla sonnalla, joka yritetään saada näyttämään hyvältä liimaamalla sen päälle väkinäinen ja pakollinen seksiosuus (esim. "poliitikkojen seksikkyys"). Ilmiö saa olla miten tyhmä tahansa, aina löytyy lauma idiootteja, joille se voidaan markkinoida. Joku todella ostaa Big Brother dvd'tä ja citymaastureita.

Ilmiöitä on laidasta laitaan: Guinnessin ennätysten kirja ("Miksei suoraan valittaisi maailman yksinkertaisesti järjettömimmän yksilön pakkomielteisintä toimintaa jossakin sydäntä syvimmin riipaisevassa turhassa puuhassa?") Britannian kuninkaalliset ("Kaikki paskaa. Noh. Kaikki paitsi prinssi William") ja Kirjailijat, jotka kirjoittavat ajankohtaisista aiheista. Viimeksi mainittu tarkoittaa tunnustettua kirjailijaa, joka luo kokonaiskuvan jostakin karmeasta katastrofista ja tietenkin asettaa sen ennenäkemättömän näpsäkästi kulttuurilliseen viitekehykseen. Jumankauta. Emmehän me idiootit muuten tajua esimerkiksi Syyskuun 11. merkitystä ja kauheutta. En haluaisi olla inhottava narttu ja mainita tässä Mikko - valtion tiedonjulkistamispalkinto - Lehtosen nimeä mutta - ngh - se lipsahti.

Verkostoituminen? IKEA? Kolumnistit asiantuntijoina? Listat?

Lopuksi "Harold Pinterin sodanvastainen runous" (mts. 178)

Pommeja.
Lapsia.
Lapsia pommitetaan.

Isoja pommeja.
Ja pieniä lapsia.
Joilla on lasten kasvot.
Ja lasten kädet.
Ja lasten hiukset.
Ja silleen.

Paskaa paskaa paskamaista paskaa.
Paska.

Perseestä.

Järkyttynyt? Sinä vitun.
Syystäkin

Jenkit: kaikki kuonaa!
Israelilaiset: kaikki kuonaa!
Israelin jenkit? Älkää saako.

Minua vittu.

Edes aloittamaan.

Tästä aiheesta.

* * *

Huh. Mutta kieltämättä vapauttavaa. Kirja on hysteerinen ja tyypit, jotka ovat sen kirjoittaneet, ovat olleet joko aineissa tai tilassa tai molemmissa. Kirjan lukee kerran ja nyökkäilee ja nauraa ääneen (ja lukee kumppanilleen pari kappaletta). Alapääsanasto alkaa toisella lukemalla jo tökkiä, mutta itse asia ei muutu: onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa? Vastaus on: kyllä, kaikki on paskaa, mutta joku idiootti maksaa siitä ja joku toinen käärii siitä isot voitot. Kirveleekö silmämuniasi? Se johtuu ureasta.