Työkaverit väittävät, etten ole pelottava esinainen. Yritän irvistellä uhkaavasti, oppisopimusopiskelija vie käden sydänalaansa ja sanoo: "Voi hyvänen aika", mutta hänen kauhistuksensa ei tule sydämestä.
Olen lähiesinainen pienessä työyhteisössä. En ole ikinä lukenut yhtään johtamistaitoon liittyvää oppikirjaa, en oikeastaan ole edes harkinnut lukevani. Se johtuu osittain siitä, että jo johtamisoppaiden takakannen hätäinen silmäily synnyttää usein tarpeen syöksyoksentaa. Kannessa on usein amerikkalainen ukko, jolla on käsityönä tehdyt hampaat ja epäluonnollisen sileä iho. Tiedän ne asiat, joista olen vastuussa ja joista minun tulee päättää. Tiedän myös, millainen esinainen en halua olla. Olen päättänyt, että toistaiseksi, ja syöksyoksentamisen pelossa, se saa riittää.
Millaisia mielikuvia naisjohtajuus herättää ja millainen on naisjohtajuuden todellisuus? Tunnetut suomalaiset naisjohtajat ovat jämäköitä ja räväköitä. He ovat ekstroverttejä oman tiensä kulkijoita he ammentavat perinteestä, mutta katsovat tulevaisuuteen. Naisjohtaja on usein omaperäinen ja luova. Naisjohtajissa on mahdollisesti täytynyt olla jotakin erikoista, joka läpäisee lasikaton. Naisjohtajan täytyy olla voimakas ja tulinen Niskavuoren Heta, mutta hänelle ei sallita narttumaisuutta (eikä rumuutta, haluaisin lisätä. Naisjohtajan on oltava tyylikäs, hän ei voi olla sikaria röyhyttävä erakko, joka haistattelee alaisilleen, katoaa päiviksi omille teilleen ja tekee despoottisia ratkaisuja). Stereotypioita? Kyllä. Totuus suomalaisesta naisjohtajuudesta? Ehkä. Subjektiivista läpinää? Ehdottomasti.
Joka tapauksessa, jouduin ikinä johtamaan tai en, olen sitä mieltä, että johtajuuden saa vain henkilö, jota kuunnellaan, jolle puhutaan ja jonka jokaista päätöstä ei kyseenalaisteta. Tämä ei tarkoita sitä, ettei johtaja tekisi virhearviointeja ja vääriä ratkaisuja, vaan sitä, että hänen kykyynsä kuunnella, ottaa vastaan palautetta ja kantaa vastuuta tekemisistään luotetaan.
Titteleillä ja johtajuudella ei taas ole mielestäni paljoakaan tekemistä keskenään: valta korruptoi, henkilöt, jotka eniten hinkuvat päästä päättämään soveltuvat siihen usein kaikkein huonoiten. Päättäminen ei sinänsä ole se juttu, vaan päätösten seuraukset. Johtaminen on päätösten seurausten ennakointia ja hallintaa.
2 kommenttia:
Se on jännää tuo esimiesasemassa toimiminen. Toisaalta älyttömän palkitsevaa pystyä siihen, ratkaista tilanteita, huomata pystyvänsä ja olla se jolta kysytään ja joka osaa.
Toisaalta ahdistavaa, kun vastuu kasvaa ja huomaa myös, ettei ole joka asiassa samalla viivalla kaikkien työntekijöiden kanssa.
Joutuu tekemään päätöksiä, joista kaikki ei tykkää ja silloinhan ne ei tykkää kaikki minusta...
Joskus tulee myös olo, että vain leikin johtajaa, huomaavat kohta, että sehän on tuö höpsö Matonen vaan.
Kaikkein jännintä on, että on mahdollista olla toisaalta höpsö Matonen tai koheltava Jenni vaan ja silti vähän niinku johtaa:) Vaikka pelottavaahan tää päättäminen on, vaikkakin melko pienistä asioista päättäminen.
Lähetä kommentti