Mietiskelin tänään rahankäyttöä, kun harkitsin kahteen kokopäiväiseen työhön hakemista. Raha on nimittäin ainoa motiivi tähyllä aidantakaista nurtsia: työni on täydellistä, kuten eilisestä hehkuti hehkuti -merkinnästä voitte päätellä. Osa-aikaisuudessa on vain se vika, että työtä on paljon enemmän, kuin sille varatussa ajassa pystyy tekemään. Paljon, paljon enemmän.
Mitä minä tekisin, jos saisin ne noin 400 euroa enemmän? En varmaankaan tuhlaisi vaatteisiin ja kenkiin - toisaalta ostaisin ehkä laadukkaampia (= kalliimpia) vaatteita ja kenkiä. Saattaisin matkustella enemmän, toisaalta aikaa matkusteluun olisi vähemmän. Tuntuu siltä, että gearia on jo suurin sallittu määrä. Syömme ja juomme vissisti paremmin kuin olisi tarviskaan. Myös kojootti syö allergiansa takia kalleinta saatavilla olevaa evästä: eläinlääkäriltä ostettavaa sapuskaa. No ehkä sitä voisi ostaa jossakin vaiheessa oman asunnon. Mutta sekin tuntuu niin hullulta, kun työelämä on niin epävarmaa. Olemme tyytyväisiä ja huolettomia vuokralaisia.
Ehkä voisin tehdä suurieleisiä lahjoituksia. Hymyilisin paikallislehden etusivulla kuin jakari ja ojentaisin Kissakoti Kattilalle suurin elkein sadan eukan shekkiä. Ylläni olisi pantterikuvioinen tekoturkki (sellaisen voisin kyllä hankkia) ja saappaat, joiden korot olisivat silkkaa herjausta.
Minun on vaikeaa käsittää ja hyväksyä kieli pitkällä rahan perässä juoksemista. Raha on väline. Voiko elämä perustua sille, että hankkii välineitä? Muisteleeko sitä sitten mummona, että kesäkuussa kuuskymmentäkuusi tilillä oli satatuhatta eukkaa? Että oli se vaan hieno kesä, sano.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti